Ylen kysely: Monet puoluevaltuuston jäsenet Sipilän jatkon puolella – kritiikkiä kompuroinnista mediassa ja tulosten satamisesta kokoomuksen laariin

Kenttäväki antaa kyselyssä Juha Sipilälle kouluarvosanaksi 8,5.

Juha Sipilä
Pääministeri Juha Sipilä.
Pääministeri Juha Sipilä.Mikko Stig / Lehtikuva

Pääministeri Juha Sipilällä on vahva tuki jatkolle keskustan puheenjohtajana, kun asiaa kysytään puoluevaltuuston jäseniltä, ilmenee Ylen kyselystä.

Kyselyyn vastasi marraskuun alussa 97 keskustan puoluevaltuuston jäsentä yhteensä 135:stä. Vastanneista peräti 85 on tällä hetkellä sitä mieltä, ettei puheenjohtajaa ole tarvetta vaihtaa ensi kesän puoluekokouksessa Sotkamossa.

Näin siitä huolimatta, että keskusta on ollut ahdingossa kannatuksensa kanssa. Puolueen kannatus oli pitkään laskusuuntainen, mutta piristyi Ylen tuoreimmassa kannatusmittauksessa.

Suoralta kädeltä Sipilää ei pistäisi vaihtoon puoluekokouksessa kukaan vastanneista. Mielipidettään ei osannut tai halunnut sanoa kymmenkunta puoluevaltuuston jäsentä.

Pitäisikö keskustan vaihtaa puheenjohtajaa puoluekokouksessa kesäkuussa 2018? Kyllä: 0, Ei: 85 ja EOS / En halua vastata: 12.
Yle Uutisgrafiikka

Puheenjohtajan valitsee puoluekokous, mutta puoluevaltuuston voidaan katsoa kuvaavan kentän tuntemuksia Sipilän asemasta ja toiminnasta.

Sipilä kertoi Yle TV1:n Ykkösaamussa lokakuussa olevansa valmis jatkamaan keskustan johdossa, mikäli luottamusta löytyy.

Sipilän mukaan talven aikana katsotaan, ovatko keskustalaiset halukkaita jatkamaan hänen johdollaan. Hänen mukaansa tuon keskustelun aika on puoluevaltuustossa keväällä.

Toistaiseksi haastajia ei ole ilmaantunut.

Lännen median (siirryt toiseen palveluun) kyselyssä lokakuun alussa tulokset eivät olleet aivan yhtä mairittelevia, kun katsottiin keskustan kannattajien näkemyksiä. Kuitenkin myös siinä Sipilä oli selvästi suosituin vaihtoehto puolueen johtoon 48 prosentin kannatuksella.

"Sipilän työ on vielä kesken"

Sipilän jatkamista kannattavat puoluevaltuuston jäsenet antavat Ylen kyselyssä hänelle tunnustusta määrätietoisuudesta, lupausten pitämisestä ja vastuun kantamisesta.

Monet vakuuttavat, että tärkeintä on saada tulosta aikaan, vaikka kuva keskustasta ja Sipilästä kolhiintuisikin kovien päätösten takia.

"Juha Sipilä on osoittanut määrätietoista toimintaa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi enkä näe mitään syytä sille, että hänet pitäisi vaihtaa."

"Sipilän johdolla nykyhallitus on saanut Suomen talouden kasvu-uralle."

"Vaikka puheenjohtajana ja varsinkin pääministerinä naama kuluu hyvin nopeasti, on Sipilä kuitenkin saanut aikaan taloudessa käänteen."

"Sipilä tekee juuri sitä, mihin hänet on valittu – laittaa Suomea nousuun."

Osa vastaajista katsoo, että johtopäätösten tekeminen on vielä liian aikaista.

"Sipilän työ on vielä kesken. Johtajaa on hyvä vaihtaa aika ajoin, mutta liian nopeasta vaihdosta ei hyödy ketään. Kenties 2020 on jo aika valita uusi puheenjohtaja."

"Pääministerin vaihdosta kesken vaalikautta ei ole hyviä kokemuksia. --- Korttien pitävyys on katsottava vasta pelin lopussa."

Pääministeri Juha Sipilä Keskustan Helsingistä Tallinnaan ja takaisin suuntautuvalla presidentti- ja maakuntaristeilyllä 15. lokakuuta
Juha Sipilä keskustan risteilyllä lokakuussa.Jussi Nukari / Lehtikuva

Kuitenkin myös soraääniä ilmenee. Keskustaa moititaan esimerkiksi "liian kovasta kokoomuslaisesta politiikasta" tai "politiikanteon satamisesta kokoomuksen laariin".

"Keskusta on kokoomuksen apupuolue – kestämätön tilanne. Jos haluaa jatkaa liberaalina puolueena, niin tervemenoa alle kymmenen prosentin puolueeksi."

"Kokoomukselle ei saa antaa löysää siimaa."

"Tehdyt päätökset ovat olleet enemmän kokoomuslaisia kuin keskustalaisia."

Osa haluaa vielä katsoa, miten asiat etenevät.

"En osaa vielä sanoa, pitäisikö Juha Sipilä vaihtaa Sotkamon puoluekokouksessa. Jaksan vielä odottaa hallituskauden loppuun saakka. Mitä tehdään eriarvoistumiskehityksen hillitsemiseksi vai tehdäänkö mitään; jää nähtäväksi."

Kouluarvosanaksi 8,5 – kritiikkiä kentän unohtamisesta

Kyselyssä tiedusteltiin myös, millaisen arvosanan vastaajat antaisivat Juha Sipilälle keskustan puheenjohtajana. Keskiarvoksi puoluetta vuodesta 2012 asti johtaneelle Sipilälle muodostui 8,5.

"Puolueorganisaatiota on johdettu asianmukaisesti ja valtakunnanpolitiikka on vastannut hallitusohjelmaa."

"Kestänyt painetta, kritiikkiä ja jopa ajojahtia suhteellisen hyvin."

Millaisen arvosanan (asteikko 4–10) antaisitte Juha Sipilälle keskustan puheenjohtajana? Keskiarvo 8,5
Yle Uutisgrafiikka

Sipilä saa kuitenkin kritiikkiä kompuroinnista mediassa ja kentän unohtamisesta.

"Mokailuja median kanssa."

"Johtaminen on hyvää. Asioita viedään eteenpäin. Miinusta tulee lähinnä "uhriutumisesta" ja kritiikin vastaanottamisesta."

"Suomen johtamisesta kiitettävä, mutta samalla puolueen johtaminen on toki kärsinyt. Siksi projekti on vielä tyydyttävän puolella."

"Kentän äänen kuuleminen on vähentynyt Juha Sipilän aikana."

Nouseeko kannatus? Näin uskotaan kentällä

Keskustan kannatus nousi marraskuussa julkistetussa Ylen kyselyssä edellisen kuun aallonpohjasta eli 15,8 prosentista 17,4:ään.

Ylen puheenjohtajakyselyssä tiedusteltiin nyt, arvelevatko puoluevaltuuston jäsenet keskustan kannatuksen nousevan viimeaikaisista puoluemittauksista nykyisen johdon avulla.

Useimmilta vastaajilta vaikuttaa löytyvän siihen toistaiseksi uskoa. Vain viisi vastaajista uskoo, että nykyjohdon eväät on syöty.

Nouseeko keskustan kannatus viimeaikaisista puoluekannatusmittauksista nykyisen johdon avulla? Kyllä: 82, Ei: 5 ja EOS / En halua vastata: 10.
Yle Uutisgrafiikka

Moni vastaajista näyttää uskovan, että kannatus nousee sitä mukaa, kun tulokset kirkastuvat kansalaisten mielissä.

"Tässä pitää myös miettiä asioita kannatusmittauksia isommalla sihdillä. Suomea laitetaan kuntoon, ei tehdä populistista puoluepolitiikkaa."

"Uskon siihen, että lopussa kiitos seisoo."

Osa vastaajista sanoo, ettei kannatus ole kiinni pelkästään puoluejohdosta. Syyttävä sormi osoittaa myös kokoomukseen.

"Keskustan kannatuksen lasku johtuu kokoomus-kumppanuudesta. Kokoomuksen ajamat asiat kuten koulutuspolitiikka laitetaan päähallituspuolueen syyksi."

Kysymysmerkiksi jää vielä se, muuttuvatko keskustan kenttäväen kannat, jos puolueelle tulee uusia kiviä kenkään sote-uudistuksessa.

Tähän viittaa myös eräs vastaajista.

"On tarkasteltava, miten soten valinnanvapaus kehittyy."