Poliisi syytteessä dopingrikoksesta: tilasi netistä testosteronia ja etsi teostaan tietoja poliisin järjestelmästä

Vanhempi konstaapeli on myöntänyt oston ja myös tietohaut, mutta sanoo hakujen liittyneen virkatehtävien hoitoon.

poliisi
Poliisin vaakuna poliisilaitoksen seinällä.
Yle

Pohjanmaan poliisin vanhempaa konstaapelia syytetään lievästä dopingrikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Syyttäjä sanoo konstaapelin tuoneen kevättalvella maahan 20 ampullia, jotka sisälsivät testosteronia. Poliisi tilasi syytteen mukaan aineet postitse ulkomailta, mutta lähetys pysähtyi postitulliin. Poliisi on myöntänyt tämän.

Syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta koskee poliisin tietojärjestelmähakuja. Syytteen mukaan kyseinen poliisi haki järjestelmästä kaksi kertaa tietoja omalla nimellään. Hänen tavoitteenaan oli syyttäjän mukaan etsiä tietoa siitä, onko hän jäänyt kiinni dopingrikoksesta. Hän ei löytänyt tietoa, sillä se kirjattiin järjestelmään vasta hakujen jälkeen.

Vanhempi konstaapeli on tunnustanut keväällä 2017 tehdyt haut ja kertonut, että ne liittyivät virkatehtävien hoitamiseen. Hän kiistää syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Syyttäjä vaatii poliisille sakkorangaistusta. Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus käsittelee asiaa keskiviikkona.