Venäläiset uutistoimistot: Putin ja Trump tapaavat huomenna

Kyseessä olisi toinen tapaaminen Venäjän ja Yhdysvaltain nykyjohtajien kesken.

Vladimir Putin ja Donald Trump tapasivat G20-kokouksessa Hampurissa perjantaina 7. heinäkuuta. Kuva: Mikhail Klimentiev / AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapaa huomenna perjantaina Venäjän presidentin Vladimir Putinin, sanovat venäläiset uutistoimistot.

Trump ja Putin saapuvat perjantaina Vietnamin Da Nangiin, missä järjestetään Aasian-Tyynenmeren maiden kauppayhteisön Apecin kokous.

Uutistoimistot siteeraavat tietolähteenään Venäjän presidentinhallinnon edustajaa. Myöhemmin torstaina Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi toimittajille, ettei tietoa vielä voida vahvistaa, sillä päätöstä tapaamisen yksityiskohdista ei ole vielä tehty.

Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson on kommentoinut, ettei tapaamisesta ole sovittu. Tillersonin mukaan amerikkalaiset selvittävät edelleen, onko tapaamiseen tarpeeksi merkityksellisiä keskustelunaiheita.

Trumpin ja Putinin tapaamista on valmisteltu jo kauan. Venäläisosapuoli on kertonut, että esteenä ovat olleet lähinnä aikatauluongelmat.

Miehet ovat tavanneet aiemmin viime kesänä Hampurissa järjestetyssä G20-maiden kokouksessa. Tuolloin tapaaminen kesti parisen tuntia.

Taifuuni jätti tulvan

Apecin kokousta varjostaa viikonloppuna Vietnamiin osunut voimakas taifuuni Damrey, joka aiheutti yli sadan ihmisen kuoleman. Vietnamin kaakkoisosaan satoi enimmillään 1 700 milliä vettä.

Myös Da Nangin alue kärsii edelleen voimakkaista tulvista. Sääennusteen mukaan sade on mahdollinen myös perjantaina.

Lue lisää Trumpin ja Putinin edellisestä tapaamisesta:

Juttua täydennetty klo 13.30: Kremlin ja Yhdysvaltain mukaan tapaamista ei voi vielä vahvistaa.