Ministeriö lähetti Meri-Lapin kuntapäättäjille harhaanjohtavia lukuja tärkeää päätöstä edeltävänä yönä – "Jos ministeriöstä lähetetään jotakin, niin sen luulisi olevan faktaa"

Länsi-Pohjan keskussairaalan lääkäreiden mukaan sosiaali- ja terveysministeriön luvut leikkausten keskittämisen vaikutuksista ovat virheelliset.

sosiaali- ja terveysministeriö
Varattu-valo palaa vastaanottohuoneen ovenpielessä.
Heikki Haapalainen / Yle

Sosiaali- ja terveysministeriön luvut leikkausten keskittämismääristä Länsi-Pohjassa ovat osoittautuneet harhaanjohtaviksi.

Ministeriö lähetti Meri-Lapin kuntapäättäjille lukuja leikkausten keskittämisasetuksen vaikutuksista Länsi-Pohjaan. Kuntapäättäjien mukaan ministeriön paperit lähetettiin myöhään tärkeää kokousta edeltävänä yönä. Seuraavana päivänä alueen kunnanhallitukset kokoontuivat päättämään Länsi-Pohjan omasta sote-yhteisyrityksestä. Ministeriön viime metreillä lähettämät tiedot saivat Lapin Kansan (siirryt toiseen palveluun) tietojen mukaan esimerkiksi Simon kunnanhallituksen jättämään asian pöydälle.

Todennäköisesti ministeriö halusi antaa lukuja päättäjille juuri ennen hallitusten kokouksia sote-yhteisyritykseen liittyvää päätöksentekoa varten. Jotkut kuntapäättäjät ovat pitäneet ministeriön lähestymistä epäilyttävänä. On myös paljastunut, että ministeriön lähettämät luvut olivat harhaanjohtavia.

Ministeriön esityksen otsikkona on "Nykyisen ja tulevan sote-lainsäädännön vaikutuksia Länsi-Pohjan sairaalaan". Se on päivätty 6. marraskuuta, jolloin myös hallitusten kokoukset olivat.

Lääkärit: Luvut ovat virheelliset – mukana myös luomenpoistot

Kuntapäättäjille lähetetyissä papereissa ihmetystä aiheuttivat luvut niin sanotun keskittämisasetuksen aiheuttamista muutoksista Länsi-Pohjassa. Ministeriön esittämien lukujen mukaan keskittämisasetus siirtäisi pois Länsi-Pohjan keskussairaalasta noin 400 leikkausta vuodessa eli noin 6 prosenttia kaikista leikkauksista.

Länsi-Pohjan keskussairaalan kirurgian ylilääkärin Outi Nybergin mukaan ministeriön luvut leikkausten vähennyksistä ovat virheelliset. Luvuissa on mukana keskittämisasetukseen kuulumattomia toimenpiteitä, mikä vääristää lukuja. Todellisuudessa leikkausvähennykset ovat lääkärikunnan mukaan ministeriön esittämiä lukuja huomattavasti suuremmat. Nybergin ja useiden muiden lääkäreiden laskelmien mukaan todellinen keskittämisasetuksen vaikutus on liki 20 prosenttia.

Ero johtuu siitä, että ministeriö on sisällyttänyt laskelmiin esimerkiksi luomenpoistoja ja muita polikliinisia pientoimenpiteitä, joita keskittämisasetus ei koske. Keskittämisasetus koskee leikkaussalissa tehtäviä kirurgisia toimenpiteitä, joissa on mukana anestesialääkäri.

– Asetus koskee isoja leikkauksia, joiden kapasiteetti ja leikkaussaliaika ovat vielä paljon suurempia kuin arvioimamme 20 prosenttia. Ministeriön lähtöluku sisältää myös muita toimenpiteitä, sanoo Länsi-Pohjan keskussairaalan perusterveydenhuollon ylilääkäri Pertti Sakaranaho.

Jos ministeriöstä lähetetään jotakin, niin sen luulisi olevan faktaa.

Outi Keinänen

Sakaranaho kyseenalaistaa ministeriön lähtöluvut.

– Emme tiedä, mistä ministeriön luvut ovat tulleet. Jos ne ovat ministeriön omaa tietopohjaa, niin herättää hämmästystä, jos kaikkien sairaanhoitopiirien osalla on kolminkertainen virhe. Miten valtionvalta on laskenut säästöpotentiaalia, mitä sosiaali- ja terveydenhuollolle on annettu, Sakaranaho jatkaa.

Miksi luvuissa on iso ristiriita?

Yle Kemi on yrittänyt tavoittaa perhe- ja palveluministeri Annika Saarikkoa kommentoimaan lukuja. Ministeri ei itse ole vielä vastannut siihen, miksi luvuissa on iso ristiriita.

Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Tuija Kumpulainen toteaa, että ministeriön Meri-Lapin päättäjille lähettämissä papereissa on katsottu kokonaisuutena nykyisen ja tulevan sote-lainsäädännön vaikutuksia Länsi-Pohjan sairaalaan. Luvut on luvattu tarkistaa.

– Me asiantuntijat käytämme meille annettua dataa. Käytämme niitä tilastoja, jotka ovat menneet THL:lle, ja joissain erikoissairaanhoidon tilastoissa käytetään Kuntaliiton lukuja, Kumpulainen sanoo.

Osa kuntapäättäjistä suivaantui ministeriön luvuista

Ristiriitaiset luvut ovat hämmentäneet paitsi lääkäreitä, myös Meri-Lapin kuntapäättäjiä. Tornion keskustalainen kaupunginvaltuutettu Outi Keinänen ei katso hyvällä, että ministeriö esittelee harhaanjohtavia lukuja juuri ennen tärkeää päätöstä ja kunnanhallituksen kokousta.

– Totta kai se hämmentää, että mistä tällaiset ristiriitaiset luvut syntyvät. Tiesin itse tietenkin sairaanhoitopiirin hallinnossa olleena, että ministeriön luvut on väärät, koska mehän seuraamme niitä ja olemme käyneet niitä läpi.

Keinänen kertoo Yle Kemille, että hän on huomauttanut puoluetoveriaan perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikkoa lukujen virheellisyydestä.

"Jos ministeriöstä lähetetään jotakin, niin sen luulisi olevan faktaa"

Simon lisäksi myös Kemin kunnanhallitus päätti lykätä (siirryt toiseen palveluun) sote-yhteisyrityksen perustamispäätöstä. Vain Torniossa kaupunginhallitus otti kantaa yhteisyrityksen muodostamisen puolesta. Keminmaan kunnanhallitus jätti asian suoraan valtuuston päätettäväksi.

Keinänen uskoo, että ministeriön edeltävänä yönä antamilla tiedoilla oli osuutta siihen, miksi päättäjät jättivät asian pöydälle.

– Todennäköisesti kyllä. Jos ministeriöstä lähetetään jotakin, niin sen luulisi olevan faktaa, Keinänen toteaa.

Myös muut alueen kuntapäättäjät ovat kommentoineet asiaa sosiaalisessa mediassa.

Meri-Lapin valtuutettujen on tehtävä päätös (siirryt toiseen palveluun) alueen sote-ratkaisusta ensi maanantaina, mikäli he haluavat, etteivät valmisteilla olevat rajoituslain tiukennukset estä alueen yhteisyritystä.

Länsi-Pohjassa on valmisteltu omaa sote-mallia eli yhteisyritystä sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan Mehiläisen kanssa. Yhteisyrityksellä tavoitellaan palveluiden säilymistä Meri-Lapissa. Sopimus Mehiläisen kanssa tehtäisiin 15 vuoden ajaksi.

Jutun sanamuotoja täsmennetty 13.11.2017.