Varastetulla poliisiautolla pakoon pyrkinyt mies sai kuusi ja puoli vuotta vankeutta

Ylöjärvellä ja Pirkkalassa liikkunut mies uhkasi poliiseja pistoolilla ja pakotti heidät luovuttamaan autonsa.

rikokset
Poliisiauto
Henrietta Hassinen / Yle

Poliisiauton varastanut ja sillä pakoon pyrkinyt mies sai kuuden ja puolen vuoden vankeustuomion Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Oikeus tuomitsi miehen muun muassa törkeästä ryöstöstä, ampuma-aserikoksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Tapahtumat alkoivat kesäkuun lopulla Ylöjärvellä, missä mies tunkeutui erääseen asuntoon ja uhkaili siellä 15-vuotiasta poikaa. Hän myös laukaisi pistoolin kahdesti siten, että toinen luoti osui noin 40 senttimetrin päähän pojasta.

Tämän jälkeen tuomittu ajoi päihtyneenä ja huomattavalla ylinopeudella Ylöjärveltä Pirkkalaan. Vauhti oli enimmillään 140 kilometriä tunnissa. Poliisit yrittivät pysäyttää miestä, mutta hän jatkoi ajamista kunnes päätyi ulos tieltä.

Ulosajon jälkeen tuomittu uhkasi paikalle tulleita poliiseja pistoolilla ja pakotti heidät luovuttamaan poliisiauton. Hän ajoi Ylöjärvelle, missä poliisi lopulta otti hänet kiinni metsässä poliisikoiran avulla. Kiinniottotilanteessa mies uhkaili poliiseja väkivallalla.