Trump piti Vietnamissa kovasanaisen talouspuheen: Yhdysvaltoja ei enää käytetä hyväksi

Trump syytti myös Maailman kauppajärjestöä WTO:ta epäreilusta kohtelusta.

Yhdysvaltain presidentti
APEC kokous Donald Trump Vietnam
Anthony Wallace / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti perjantaina Vietnamissa jyrkän talouspuheen, jossa hän sanoi, että Yhdysvallat edellyttää jatkossa reilua kaupankäyntiä eikä voi enää hyväksyä muilta mailta jatkuvia väärinkäytöksiä.

– Emme enää aio sallia sitä, että Yhdysvaltoja käytetään hyväksi. Asetan aina Amerikan etusijalle, Trump sanoi.

Trump syytti myös Maailman kauppajärjestöä WTO:ta siitä, että järjestö ei ole onnistunut valvomaan kauppasopimusten rikkomuksia.

– Yksinkertaisesti sanottuna WTO ei ole kohdellut meitä reilusti, hän sanoi.

Trump saapui Vietnamiin Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön Apecin huippukokousta varten. Puheensa hän piti pääosin yritysten toimitusjohtajista koostuvalle yleisölle.

APEC kokous Donald Trump puhuu
Nyein Chan Naing / EPA

Puheessaan Trump vuoroin kehui Aasian ja Tyynenmeren maita ja vuoroin syytti niitä epäreilusta kaupankäynnistä.

Hänen sävynsä oli huomattavan paljon tiukempi kuin torstaina, jolloin hän kiitteli Kiinan-vierailunsa aikana käytyjä neuvotteluja "hyvin antoisiksi". Kiinan johtajaa Xi Jinpingiä Trump nimitti tuolloin "hyvin erityiseksi mieheksi".

Trump on Aasian-kierroksellaan vieraillut jo Japanissa, Etelä-Koreassa ja Kiinassa. Vietnamista hän jatkaa matkaa vielä Filippiineille.

Lue myös:

Analyysi: Ihastunut Trump sai diilinsä – mutta se ei ratkaise kaikkia maailman ongelmia

Valkoinen talo: Trump ja Putin eivät tapaakaan Apec-kokouksen yhteydessä

Valkoinen talo: Trump ja Putin eivät tapaakaan Apec-kokouksen yhteydessä

Lähteet: Reuters, AFP, AP