Poliisin asekeräys Etelä-Savossa menestys – kaikkea ei ennätetty edes noutaa

Poliisi ja puolustusvoimat ovat keränneet aseita ihmisten nurkista Etelä-Savossa. Liki 50 kohdetta jäi myöhempään ajankohtaan.

ampuma-aseet
Myös nämä käsiaseet ja panokset kerättiin yhden aamupäivän aikana Oulusta.
Tällaista saalista saatiin Oulussa jokunen vuosi sitten. Yle

Poliisi ja puolustusvoimat ovat keränneet aseita ja räjähteitä Itä-Suomen poliisilaitoksen Etelä-Savon alueella. Poliisi sai paljon ilmoituksia kerättävistä tuotteista sekä ennen keräysviikkoa että sen aikana.

Keräyksen ajatuksena on noutaa pääosin luvattomia aseita, jotka saattavat olla esimerkiksi sotamuistoja tai jopa asekätkennän aikaisia tavaroita. Iso osa tavarasta menee romuksi, mutta on mahdollista, että osa päätyy myyntiin tai huutokauppaan.

Kaikkea ei edes ennätetty hakea

Haettavia kohteita oli sen verran paljon, että kaikkia ei saatu hoidettua viikon aikana. Kaikki poliisille tulleet ilmoitukset noudettavista tuotteista pyritään kuitenkin hoitamaan lähikuukausien aikana.

Viikon aikana keräyksen kohteista saatiin suoritettua 78. Myöhempään ajankohtaan jäi vajaa 50 kohdetta. Osa kohteista on muualla kuin Etelä-Savossa.

Tähän mennessä poliisin saamien tuotteiden lista on vaikuttava: ampuma-aseita 82, räjähdysainetta ja ruutia 33 kiloa ja patruunoita noin 100 kiloa.

Huonokuntoista tavaraa

Kerääjien mukaan silmiinpistävää tässä asekeräyksessä oli se, että aseet olivat melko huonokuntoisia, osa suorastaan romurautaa, mutta jotain saattaa päätyä myyntiinkin, arvelee keräyksessä mukana ollut ylikonstaapeli Ari Röytiö.

– Nämä olivat sellaista kerääjän kannalta peruskauraa, Röytiö luonnehtii. Esimerkiksi aseharvinaisuuksia ei ollut joukossa.

Puolustusvoimille kuuluvaa tavaraa oli viisi kappaletta. Sen lisäksi haaviin jäi muutakin teemaan liittyvää, kuten hätäraketteja ja ilotulitteita.