yle.fi-etusivu

Teuva on nousemassa maan kovimpien verottajien joukkoon

Kriisikunnaksi ajautuneen Teuvan on nipistettävä satoja tuhansia euroja ensi vuoden budjetista. Tänään valtuusto päättää tuloveroprosentin korotuksesta.

Teuva
Teuvan keskusta
Pasi Takkunen/YLE

Teuvalla valtuusto päättää tänään, nouseeko kunta maan kovimpien verottajien joukkoon. Teuvan kriisiytynyt kuntatalous vaatii veroprosentin nostoa, mutta erimielisyyttä on siitä, paljonko nostetaan.

Kunnanhallitus päätyi esittämään veroprosentin kiristämistä 22 prosentista 22,5 prosenttiin. Hallituksessa asiasta jouduttiin äänestämään, kun vasemmisto ja sosialidemokraatit olivat nostosta eri mieltä. Tällä hetkellä koko maassa vain Savonlinnassa ja Jämijärvellä veroprosentti on 22,5.

Myös kiinteistöveron korotuksesta ja kokonaan uuden voimalaitosveron käyttöönotosta päätetään tänään.

Selkä seinää vasten

Kiristyksen ja säästöjen taustalla on se, että Teuva ajautui tänä vuonna kriisikuntamenettelyyn. Valtiovarainministeriö määritteli kriisikunnat kesäkuussa ja menettely on jo hyvässä vauhdissa. Arviointityöryhmä on kokoontunut kolme kertaa.

– Ydinviesti on, että Teuva saa tehdä itsenäisesti säästöohjelman, jolla se selviää, kertoo Teuvan kunnanhallituksen puheenjohtaja Esko Lehtimäki (kesk.), joka myös istuu kunnan edustajana arviointityöryhmässä.

Lehtimäki sanoo, että Teuvalla ei juuri ole vaihtoehtoja kuin tehdä kipeitä päätöksiä.

– Teuva on selkä seinää vasten. Meidän on tehtävä 1,5 miljoonan euron muutos nykytilanteeseen. Ensi vuoden budjetista on jo nipistettävä noin 800 000 euroa, sanoo Lehtimäki.

Teuva on joutunut laittamaan kiinteistöjä kylmäksi ja myyntiin. Lisäksi se joutuu leikkaamaan joistakin toiminnoista ja avustuksista. Tuloveroprosentin nostosta koituisi Lehtimäen mukaan noin 300 000 euroa kunnan kassaan.

Illalla äänestetään

Vasemmistopuolueet ovat eri linjoilla verojen kiristämisestä. Valtuuston toinen varapuheenjohtaja Irma Harjula (vas.) sanoo, että valtuuston kokouksessa todennäköisesti äänestetään.

– Jos kunnan pitää säästää, ei ole pitkän tähtäimen ratkaisu korottaa veroja ja ottaa kuntalaisilta. Meidän pitäisi pohtia rakenteellisia muutoksia, joilla saataisiin säästöä pitkällä tähtäimellä, sanoo Harjula.

Harjulan mielestä tämä asia oli myös kriisikuntamenettelyn arviointiryhmän päällimmäisin viesti, kun se vieraili Teuvalla kertomassa menettelystä valtuutetuille.

– Mutta katsotaan, mitä ilta tuo tullessaan, toteaa Harjula.

Tavoitteena itsenäisyys

Kriisikuntamenettelyssä Teuvalla on vain yksi tavoite: että se selviää ja säilyy itsenäisenä.

– Kunta haluaa säilyä itsenäisenä ja tehdä itsenäisesti ratkaisut ja toimenpiteet, miten se tavoite toteutuu. Lisäksi on tehtävä entistä enemmän kuntayhteistyötä, sanoo Esko Lehtimäki.

Valtiovarainministeriöstä ei ole määritelty, kenen kanssa pitäisi ryhtyä kuntaliitosselvitykseen, mikäli sellaiseen ajauduttaisiin. Kuntaliitos ei tällä hetkellä kuulosta muutenkaan vaihtoehdolta, sillä Teuvan naapurikuntien taloudet eivät nekään ole priimakunnossa.

– Korostan, että ei Teuvan tilanne ole toivoton, mutta paljon pitää erilaisia kohtia tarkastella, sanoo Lehtimäki.