yle.fi-etusivu

Isyysvapaa saa miehet jäämään kotiin erityisesti Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla

Pohjalaismiehet käyttävät Suomessa eniten mahdollisuutta jäädä isyysvapaalle. Ahvenanmaalla puolestaan isät pitävät pisimmät isyyslomat.

isyys
Jaakko Laakso ja kahden kuukauden ikäinen poikansa Iisakki.
Jaakko Laakso aikoo käyttää kaiken isyysvapaan eli yhdeksän viikkoa, kun perheeseen syntyi kolmas poika.Päivi Rautanen/Yle

Pohjalaismiehet käyttävät eniten isyysvapaata koko maassa. Maakuntien välisessä vertailussa Pohjanmaa loistaa ykkösenä ja toiseksi yltävät Keski-Pohjanmaan miehet. Kelan tilastoissa Pohjanmaan lapsiperheiden miehistä lähes 83 prosenttia hyödynsi isyysvapaata.

Myös Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan miehet olivat isyysvapaalla maan keskiarvoa ahkerammin. Pohjalaisten väliin kiilaa tilastossa Ahvenanmaa. Koko maassa keskimäärin 75 prosenttia isistä käyttää isyysvapaata. Tilaston hännillä ovat Lapin miehet 70 prosentilla.

– Pohjalaisten selvä kärki on mielenkiintoinen ilmiö. Kyse on pidemmän ajan ilmiöstä. Pohjalaismiehet ovat olleet pitkään Kelan tilastojen kärkisijoilla isyysvapaan käytössä, tuumaa suunnittelija Siru Keskinen Kansaneläkelaitokselta.

Kelan isyysvapaata koskevat tuoreimmat tilastot ovat vuodelta 2015, koska tilastoinnissa ei tarkastella kalenterivuotta, vaan koko vanhempainpäivärahakautta. Siksi tilastot saadaan pienellä viiveellä.

Pisimmät lomat ja äidin kanssa eri aikaan

Isät voivat saada yhdeksän viikkoa eli 54 arkipäivää isyyslomaa, josta kolme viikkoa voi pitää samaan aikaan äidin kanssa. Muutaman vuoden takaisen isyysvapaauudistuksen mukaan isät voivat jäädä isyyslomalle siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta.

Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla miehet myös ovat pisimpään isyyslomalla ja käyttävät merkittävän osan vapaasta eri aikaan äidin kanssa. Kun koko maassa miehet ovat isyyslomalla keskimäärin 36 päivää, ahvenanmaalaiset käyttävät oikeuttaan 45 ja Pohjanmaan maakunnan miehet 38 päivää.

Kelan suunnittelija Siru Keskinen arvioi varovasti, että Pohjanmaan ja Ahvenanmaan korkeita lukuja saattaa selittää ruotsinkielinen kulttuuri.

– Ruotsissa miehet hyödyntävät isyysvapaan paremmin kuin Suomessa.

Isyysvapaiden suosio on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana tasaisesti.

– Vuosi 2015 oli ennätysvuosi koko maassa. Isyysvapaauudistus oli tullut voimaan pari vuotta aiemmin ja tuolloin 2015 isät hyödynsivät viime tipassa mahdollisuuttaan olla kotona alle kaksivuotiaan lapsen kanssa, Siru Keskinen selvittää.

– Syntyvyys laskee kaiken aikaa, joten jossain vaiheessa se heijastuu tietysti myös isyysvapaiden määrään.

Jaakko hyödyntää koko isyysvapaan

Jalasjärveläinen musiikinopettaja Jaakko Laakso on kolmen pojan isä. Nuorimmainen syntyi kaksi kuukautta sitten. Jaakko uskoo käyttävänsä koko isyysvapaan.

– Luultavasti käytän isyysvapaan ihan täysmääräisenä. Meidän perheessä Iisakki on nyt kolmas vauva, ja meillä vanhemmilla on jo sen verran ikää, että luultavasti hän on myös perheen viimeinen vauva. Keskimmäisen pojan syntyessä hyödynsin myös täysmääräisenä vapaat. Se oli oikein kiva kokemus.

Jaakko Laakso on tyytyväinen suomalaiseen isyysvapaajärjestelmään.

– Se on aika hyvä. Kokemukseni mukaan työnantajat suhtautuvat myöteisesti siihen ja nykyään pidetään ihan luonnollisena sitä, että isät pitävät vanhempainvapaansa.

Jaakko Laakso on myös tyytyväinen isyysvapaan määrään ja periaatteessa myös siitä saatavaan korvaukseen, vaikka myöntääkin isyysvapaan tekevän loven perheen budjettiin.

– Lähtökohtaisesti korvaus on oikein hyvä. Se on hienoa, että perheenisälle mahdollistetaan tämä ja yhteiskunta maksaa sen loman. Toisaalta kyllähän se aika ison loven perheen budjettiin tekee eli euromääräinen tappio palkassa on aika merkittävä. Kyllä siinä joutuu etukäteen miettimään, että mistä loput rahat kaivaa lainanhoitoihin ja muihin vastaaviin kiinteihin kuluihin.

Yhdellä isällä 2,25 lasta

Tilastokeskuksen mukaan ammatissa toimineista vanhempainpäivärahaa saaneista isistä 41 prosenttia toimi työntekijäammatissa, 37 prosenttia asiantuntija-ammatissa ja 7 prosenttia oli yrittäjiä.

– Työntekijäisät käyttävät yleensä isyysvapaan yhtä aikaa äidin kanssa, kun taas ylemmät toimihenkilöt pitävät isyyslomaa myös äidin loman jälkeen, tietää Siru Keskinen Kelalta.

Tilastokeskus on selvittänyt, että Suomessa on yli 1,2 miljoonaa isää. Iältään 15−81-vuotiaista miehistä yli puolella, noin 57 prosentilla, on lapsia. Suomalaiset miehet tulevat isäksi nykyään keskimäärin 31-vuotiaina ja yhdellä isällä on keskimäärin 2,25 lasta.