yle.fi-etusivu

Alaikäinen Saana on asunut 22 laitoksessa eikä sopeutunut yhteenkään: "Tuntuu jopa vähän vastuuttomalta, että annetaan oma asunto"

Laitoksissa kasvanut Saana pääsi muuttamaan omaan kotiinsa jo ennen 18 vuoden ikää, vaikka elämä ei laitoksissa sujunut lainkaan.

huostaanotto
Saana kotonaan.
Harri Halonen / Yle

Rovaniemi, Helsinki, Espoo. Järvenpää, Pulkkila, Muhos. Turku, Kuopio, Mikkeli, Tuusula ja Hyvinkää.

17-vuotias Saana luettelee asuinpaikkakuntiaan. Joku niistä varmaan unohtuukin, niitä on niin monta.

Saana on asunut 22 eri lastensuojelulaitoksessa. Yhdessäkään hän ei ole asunut puolta vuotta pidempään.

– Minut on siirretty aina, kun on tullut jokin pieni ongelma.

Saana istuu nyt oman asuntonsa keittiön pöydän ääressä Keravalla. Kymmenen vuoden laitoskierteen jälkeen hän on saanut muuttaa omilleen itsenäistymisasuntoon.

– Eivät ne varmaan jaksaneet enää yrittää etsiä laitosta, joka olisi huolinut minut.

Perheen ainoa laitosnuori

Saana sijoitettiin lastenkotiin ensimmäisen kerran 7-vuotiaana. Vilkas lapsi käyttäytyi levottomasti koulussa ja kiusasi muita. Koulu teki lastensuojeluilmoituksen.

Alakoulun aikana Saana pääsi monta kertaa takaisin kotiin, mutta joutui aina takaisin laitokseen.

Saanan vanhemmat ovat eronneet. Saana on hyvissä väleissä sekä äidin että isän kanssa. Hänellä on viisi sisarusta. Jokainen sisaruksista on saanut asua aina kotona.

– Siis ei minun kotioloissani koskaan ole ollut mitään vikaa. Eivät lääkäritkään ole löytäneet minun käytökselleni koskaan kunnon selitystä. Pienenä minulla eivät ADHD-kriteerit täyttyneet. 14-vuotiaana todettiin, että lapsuusajan ADHD-kriteerit täyttyvät, mutta aikuisen eivät, Saana kertoo.

– Minulla on vaan ollut tarve aina rikkoa kaikkia rajoja. Olen esimerkiksi karkaillut laitoksista minun koko sijoitusaikani. Sellaisistakin laitoksista, joista olisin saanut lähteä koska vaan ulos, jos vain olisin pyytänyt, minun piti lähteä ilman lupaa. Eihän se kovin järkevää ollut.

Minulla on kuitenkin syy siihen, miksi en tee mitään, minulla on suunnitelma.

Saana

Laitoksista karkaaminen on ollut Saanan mukaan yksi suurimpia syitä sille, miksi Saanan asuinpaikkaa on vaihdettu jatkuvasti, jopa parin kuukauden välein.

– On haluttu katkaista yhteydet hatkailukavereihin tai viedä jonnekin maalle keskelle ei mitään, että sieltä ei pääsisi karkaamaan.

– Parissa tapauksessa laitosta on vaihdettu, kun olen kokenut kaltoinkohtelua. Yksi laitoksen ohjaaja esimerkiksi on repinyt minut hiuksista ylös uima-altaasta, ja silloin sain lähteä sieltä. Kodinomaisissa lastenkodeissa on usein mukavat ohjaajat, jotka haluavat oikeasti auttaa, mutta tiukemmissa laitoksissa on melkein pääsääntöisesti ohjaajia, jotka tahtovat vain valtaa.

"Tuntui, että ne luovuttivat minun suhteeni" 

Viime syksynä sosiaalityöntekijät alkoivat selvittää lähellä täysi-ikäisyyttä olevan Saanan mahdollisuutta itsenäistyä jo ennen huostaanoton purkautumista.
Saana muutti yksiöön Keravalle toukokuussa. Hänen luonaan käy joka arkipäivä tukihenkilö tarkistamassa, miten hän pärjää.

– Totta kai olin onnellinen, kun sain oman kämpän, mutta jotenkin minusta tuntui, että ne luovuttivat minun suhteeni. Kun ajattelee minun taustojani, niin ei nyt heti ensimmäisenä tulisi mieleen, että annetaan oma asunto, annetaan olla sitten. Tuntuu jopa vähän vastuuttomalta, Saana sanoo.

Saana kokkailee kotonaan.
Harri Halonen / Yle

Omien sanojensa mukaan Saana pärjää kuitenkin hyvin omassa kodissaan. Asunto on siisti, pyykit on pesty. Imurointi vain on jäänyt, kun pölynimuri on naapurilla lainassa. Laitoksissa Saana on oppinut laittamaan ruokaa, nyt uunissa on broileria ja hellalla lämpiää pinaattikeitto.

Saana ei kuitenkaan opiskele tai käy töissä. Hänen peruskoulunsa on jäänyt kesken laitoksissa.

– Jouduin 14-vuotiaana huumekatkolle, eikä siellä voinut käydä koulua. Kasiluokka jäi sitten kesken. Olin ollut hyvä koulussa, ja luokalle jääminen oli suuri pelko. Kun niin kävi, tuntui siltä, että tämä oli tässä, meni motivaatio.

– Kun muutin omaan kämppään, ilmoittauduin aikuislukioon, missä voisi käydä peruskoulun loppuun maahanmuuttajaryhmän kanssa. Kun sain lukujärjestyksen, siinä oli vain yksi tunti koulua päivässä. Se olisi kestänyt ainakin pari vuotta. Ei siinä ollut mitään järkeä.

Peruskoulu loppuun netissä

– Kyllä minä tiedän, että monet eivät katso kauhean hyvällä sitä, etten tee mitään. Sellaisia pidetään kauheina elämänkoululaisina sossupummeina ja syrjäytyneinä. Minulla on kuitenkin syy siihen, miksi en tee mitään, minulla on suunnitelma.

Saana aikoo käydä peruskoulun loppuun netissä omaan tahtiin. Se on mahdollista, kun täyttää 18. Sen jälkeen hän haluaisi lukioon.

Pari päivää sitten Saana on käynyt työpaikkahaastattelussa, ja hän on saanut paikan puhelinmyyjänä. Saana on onnellinen siitä, että saa vihdoinkin jotain tekemistä, eikä tarvitse istua yksin kotona päivät pitkät.

Saana hengailee kavereidensa kanssa Keravan keskustassa.
Saana viettää paljon aikaa Keravan keskustassa kavereidensa kanssa.Harri Halonen / Yle

Saana täyttää 18 vuotta tammikuussa. Silloin huostaanotto purkautuu. Saana olisi oikeutettu täysi-ikäistymisensä jälkeen lastensuojelun jälkihuoltoon. Hän saisi halutessaan 21-vuotiaaksi asti muun muassa taloudellista ja sosiaalista tukea.

Sitä Saana ei kuitenkaan halua.

– Kun on viimeinkin mahdollisuus päästä eroon sossuista, miksi ihmeessä jatkaisin sitä vielä 21-vuotiaaksi? Tahdon tehdä elämällä jotakin muuta, kuin olla sossun asiakas. Tahdon aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä, ja ajatella, että mitään näistä asioista ei olisi tapahtunutkaan.

Näin asiantuntija kommentoi: "Lapsen ei pitäisi kokea tällaista"

Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntija Tiia Hipp miettii Saanan tarinan kuultuaan, onko laitoksissa tehty kaikki mahdollinen nuoren eteen.

– Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua vaihtamaan sijaishuoltopaikkaansa 22 kertaa eikä myöskään joutua kokemaan kaltoinkohtelua sijaishuoltopaikassa, jossa lapsen kuuluisi saada olla turvassa sekä saada huolenpito ja hoitoa.

– Lapsen vaikea huumeongelma tai jatkuva karkailu voivat olla syitä sijaishuoltopaikan muuttamiseen, mutta asiaa tulisi arvioida aina myös siltä kantilta, onko kaikki mahdollinen tehty nykyisessä sijaishuoltopaikassa esimerkiksi lisäämällä sijaishuoltopaikan työntekijämäärää ja osaamista vaikka sairaanhoitajan tai terapeutin koulutuksen omaavilla työntekijöillä.

Perjantai-dokkari: Omillaan.
Saana ja Denis kasvoivat lastenkodissa. Aikuistumisen kynnyksellä 17-vuotiaat nuoret pohtivat itsenäistymistä ja sitä, minkälaiset eväät laitosnuoruus tarjosi elämälle.

Hippin mukaan kunnissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, että sosiaalityöntekijät eivät vaihtuisi usein. Heillä pitäisi olla myös riittävästi aikaa tavata jokaista lasta kahden kesken, neuvottelujen ulkopuolella.

Tilastotietoa laitosnuorten itsenäistymisestä ennen 18 vuoden ikää ei löydy. Itsenäistä asumista voidaan alkaa harjoitella sitten, kun nuoren tilanne sen sallii.

– Joillakin sijaishuoltopaikoilla on myös omia asumisharjoitteluyksiköitä, joiden kautta siirrytään asteittain itsenäisempään asumiseen. Erilaisia yhteisöasumisen muotoja tai ylipäänsä erilaisia vaihtoehtoja asumiseen tulisi olla enemmän, jotta asuminen voitaisiin järjestää nuoren omien tarpeiden mukaan.

Kannattaa suhtautua jälkihuoltoon mahdollisuutena uuteen alkuun.

Tiia Hipp

Lastensuojelun jälkihuolto on vapaaehtoista, Hipp toteaa. Suunnitelma pitäisi tehdä nuoren kanssa yhdessä ja siten, että nuori tietää riittävästi omista oikeuksistaan ja jälkihuollon mahdollisuuksista.

Erityisen tärkeää olisi, että nuori pääsisi suunnittelemaan tulevaisuuttaan sellaisen sosiaalityöntekijän kanssa, johon kokee voivansa luottaa.

– Kun nuori sitoutuu jälkihuoltosuunnitelmaan, kunta on velvollinen järjestämään hänelle asunnon ja tukemaan taloudellisesti opinnoissa ja harrastuksissa sekä järjestämään tarvittaessa terapiapalveluja tai muuta tukea. Jälkihuollon palveluita tulisi olla tarjolla enemmän ja erilaisia vaihtoehtoja kuten nuorten ryhmiä, joissa olisi myös mahdollisuus vertaistukeen. Jälkihuollon aikana vanhemmiksi tuleville pitäisi olla tarjolla enemmän tukea vanhemmaksi kasvamiseen.

– Kannattaa suhtautua jälkihuoltoon omaa suunnitelmaa tukevana lisänä ja mahdollisuutena uuteen alkuun, Hipp sanoo.