yle.fi-etusivu

Tyhjenevätkö yksityiset päiväkodit Espoossa? Kaupunki varautuu julkisen päivähoidon uusiin hintoihin

Espoossa mietitään kuumeisesti, miten pitää lapset yksityisessä päivähoidossa. Kaupunki ei pysty hoitamaan kaikkia lapsia julkisessa hoidossa, josta tulee entistä halvempaa ja siten houkuttelevampaa.

varhaiskasvatus
Lapsia ja hoitajia päiväkoti Pilkeessä Espoon Tapiolassa
Espoolaisessa yksityisessä englanninkielisessä päiväkoti Pilkkkeessä odotellaan rauhassa valtion ja kunnan linjauksia 5-vuotiaiden ilmaisesta varhaiskasvatuksesta. Antti Kolppo / Yle

Yksityisen espoolaisen päiväkodin, Garden City Playschoolin, eteisessä lapset yrittävät riisua marraskuun sotkemia ulkovaatteitaan pois. Hälinä on tietysti kova, ja toimitusjohtaja Minna Martikainen rauhoittelee lapsia levollisella äänellä.

Rauhallisena hän myös miettii ensi vuotta, jolloin julkisen varhaiskasvatuksen maksut alenevat.

– En usko, että tulee joukkopakoa julkiselle puolelle.

Martikaisen mukaan vaikka julkisen puolen maksut alenevat, kunta ei pysty tarjoamaan kaikille halukkaille paikkoja.

– Kuntien tarvitsisi lisätä omaa tuotantoa ja lisätä paikkoja. Tällä hetkellä siihen ei varmasti ole mahdollisuutta kuntien tiukkojen budjettien takia.

Kaupungissa mietitään vaihtoehtoja

Kaupungin puolella Espoossa joukkopako yksityiseltä julkiselle on kuitenkin käynyt jo mielessä – ja laskelmia tehdään eri vaihtoehdoista.

Julkisella puolella päivähoitomaksuja suunnitellaan laskettavan koko maassa ensi vuoden alusta selvästi. Keskiverto perheelle julkisen puolen hoidon halventuminen tarkoittaa yli sadan euron säästöä kuukaudessa. Se on yli tuhat euroa vuodessa.

Mitä vähemmän tuloja perheellä on, sitä vähemmän perhe tulevaisuudessa julkisesta päivähoidosta maksaa.

Tähän Espoon kaupunki on yrittänyt valmistautua. Rahoja on jo varattu yksityisessä hoidossa oleville lapsille niin, että hekin saavat julkiselle puolelle tulevat 50 prosentin sisaralennukset.

Kaiken tämän päälle tulee vielä ilmainen varhaiskasvatus 5-vuotiaille, jota Helsinki ja Espoo suunnittelevat ensi vuoden syksystä alkaen kokeilevansa. Neljä tuntia päivässä ilmaista varhaiskasvatusta jo 5-vuotiaasta alkaen. Se alentaisi julkisen puolen hintoja entisestään perheille.

Yksityiselle puolelle alennuksia ei siis ole tulossa, mutta alustavasti Espoon varhaiskasvatuksessa on mietitty, että kaupunki maksaisi yksityisille päiväkodeille korvausta heidän järjestämästään ilmaisesta varhaiskasvatuksesta 5-vuotiaille. Näin tehdään jo nyt 6-vuotiaiden esiopetuksessa.

Espoon varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Mattila laskee, että vain tällä tavalla joukkopako yksityiseltä saataisiin estettyä.

– Itse ajattelen, että jos kokeiluun lähdetään, sen tulisi koskea kaikkia. Eli kaikkien tulisi päästä mukaan ilmaiseen varhaiskasvatukseen, Mattila sanoo.

Ohjeita kaivataan

Tällä hetkellä Espoossa pohditaan, miten rahat tulisi kunnalta yksityisille päiväkodeille siirtää, vai pitääkö siirtää lainkaan. Rahaa 5-vuotiaiden ilmaiseen varhaiskasvatukseen ei ole vielä budjetoitu. Siirrettävä summa olisi noin 700 000 euroa. Espoossa on myös mietitty palveluseteliä varhaiskasvatukseen Oulun ja Turun mallin mukaisesti.

Espoon varhaiskasvatuksessa toivotaan, että valtakunnallisesti poliittisessa päätöksenteossa määriteltäisiin tarkemmin, miten 5-vuotiaiden ilmainen varhaiskasvatus hoidetaan yksityisissä päiväkodeissa.

– Varhaiskasvatusjärjestelmämme on nyt vähän rikki. Tarvittaisiin valtakunnan tason määrittelyä, mikä on yksityisen varhaiskasvatuksen osuus tässä järjestelmässä ja miten se taloudellisesti voidaan järjestää niin, että kaikki voivat siihen osallistua, Mattila sanoo.

Lue myös: Päiväkoti Riiviö vai Kullanmurut? Yksityinen päivähoito tulee vauhdilla kolmen miljardin markkinoille

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Syyria

Syyrian oppositio saavutti sovun yhtenäisen delegaation lähettämisestä rauhanneuvotteluihin

Yhdysvallat

New York Times: Tekeekö Trumpin ex-neuvonantaja yhteistyötä Venäjä-tutkinnan johtavan erikoissyyttäjän kanssa?

Mikroblogit

Wolfgang Schäuble linjasi Saksan liittopäivillä: ei valokuvia tai Twitter-viestejä

Ihmiskauppa

Interpol pidätti 40 ihmiskauppiasta Afrikassa