Koe uusi yle.fi

Melania Trump harvinaisessa haastattelussa: "Haluan edistää lasten asiaa"

Kiinan muurilla vieraillut Yhdysvaltain presidentin puoliso vakuuttaa, että on motivoitunut huolehtimaan lukuisista velvollisuuksistaan.

Melania Trump
Melania Trump Kiinan muurilla
Melania Trump vieraili Kiinassa puolisonsa presidentti Donald Trumpin mukana.Wu Hong / EPA

WASHINGTON Yhdysvaltain presidentin puoliso on antanut harvinaisen haastattelun CNN-kanavalle. (siirryt toiseen palveluun) Melania Trump ei ole tähän mennessä juurikaan lehdistölle puhunut, ja presidentti Donald Trump on nimitellyt amerikkalaiskanavaa valeuutismediaksi.

Haastattelu tehtiin valtiovierailun yhteydessä Kiinan muurilla, missä Melania Trump vieraili ilman puolisoaan. Presidentti Trump oli jo siirtynyt Kiinasta Aasian-matkansa seuraavaan kohteeseen Vietnamiin.

"Olen kunniatehtävässä"

47-vuotias slovenialaissyntyinen Melania on Trumpin kolmas vaimo. Yhdysvaltoihin hän tuli 1996 mallin töihin. Hän ei ole ollut aktiivinen politiikassa, ja hänen on huhuttu kärsivän roolissaan Valkoisen talon emäntänä.

Haastattelussa hän pyrki karistamaan näitä epäilyjä.

– Elämämme on kiehtovaa. Hoidettavia asioita ja vastuuta on paljon, mutta ne ovat osa ensimmäisen naisen elämää.

– Olen kunniatehtävässä. Ensimmäinen vuosi on ollut hyvin kiireinen, mutta viihdymme Washingtonissa, hän sanoi.

Melania Trump kertoi, että hänellä on myös henkilökohtainen tavoite supervallan johtajan puolisona. Hän haluaa edistää lasten asiaa.

Lue myös:

Donald Trump jätti Kiinan muurin ja pandat väliin, Melania meni yksin

Analyysi: Ihastunut Trump sai diilinsä – mutta se ei ratkaise kaikkia maailman ongelmia

Kaksi tyyli-ikonia kohtasi Pekingissä: Yhdysvaltain ja Kiinan presidenttien vaimoilla on paljon yhteistä