Ruotsissa monet mediajulkkikset ovat menettäneet työnsä häirintäkohun takia – Suomessa ei liiku edes huhuja

Kysyimme kolmelta Ruotsin ja Suomen asiantuntijalta, miksi #metoo-kampanjan seurauksena Ruotsissa putoilee päitä mutta Suomessa ei.

seksuaalinen häirintä
Kuvituskuva.
Yle Uutisgrafiikka

Ruotsin johtavat mediatalot toinen toisensa perään ovat joutuneet pahaan pinteeseen, kun naapurimediat ovat paljastaneet niiden ykkösjulkkisten epäiltyjä seksuaalisen häirinnän tapauksia. #metoo-kampanjasta lähtenyt keskustelu on ravistellut Aftonbladetia, Ruotsin televisiota SVT:tä, kaupallista TV4-kanavaa ja nyt viimeksi Ruotsin radiota SR:ää.

Kaikki epäillyt ovat joko joutuneet eroamaan, heidät on hyllytetty tai siirretty vähäpätöisempiin tehtäviin.

Myös Ruotsin kansallisnäyttämöllä Dramatenissa on aloitettu sisäinen tutkinta seksuaalisesta häirinnästä (siirryt toiseen palveluun). Kuutisensataa naisnäyttelijää kertoo yhteisessä vetoomuksessa häirinnästä teatteri- ja elokuva-aloilla.

Eikä vyörytykselle näy loppua. Eilen paljastui, että vakuutusyhtiö Ifissä on maan tapa juottaa humalaan ja ahdistella nuoria naistyöntekijöitä. Tänään puolestaan on käynyt ilmi, että Tukholman lähistöllä sijaitsevan kunnan ympäristöpuoluetta edustavan kunnanjohtajan edesottamuksista on aloitettu sisäinen tutkinta.

Suomessa #metoo-kampanja ei ole aiheuttanut yhtä rajua reaktiota. Laulaja Tomi Metsäketo hyllytettiin kahdesta suuresta tuotannosta. Poliisi tutkii Kallion lukion teatterityön opettajan epäasialliseksi väitetyn käytöksen, jota sanotaan jatkuneen 20 vuotta. Journalistiliiton kyselyssä puolet vastanneista ilmoitti kokeneensa seksuaalista häirintää media-alalla (siirryt toiseen palveluun).

Keskustelua käydään kuitenkin hyvin eri tavoin Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsissa keskustelu on ollut kiivasta. Tunnettujen epäiltyjen nimiä on julkaistu, ja tapauksista on koitunut epäillyille vakavia seurauksia. Lisäksi kohun keskelle joutuneet mediajulkkikset on suorastaan lynkattu sosiaalisessa mediassa.

Yle kysyi kolmelta Suomen ja Ruotsin yhteiskuntien ja median asiantuntijalta, mistä ero maiden välillä johtuu.

Asiantuntijoille esitettiin kaksi yhteistä kysymystä:

1. Miksi Ruotsissa #metoo-kampanjan vanavedessä putoaa päitä, mutta Suomessa ei?

2. Kumpi keskusteluympäristö on terveempi, Ruotsin vai Suomen?

Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronman
Jyrki Ojala / Yle

Gunvor Kronman, Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja

1. Ruotsi on arvoyhteiskunta, ja arvot nousevat keskeisesti poliittiseen keskusteluun. Kun sadat teatterityöntekijät kertoivat seksuaalisesta häirinnästä, ei ainoastaan kulttuuriministeri vaan myös pääministeri ja koko hallitus heti lausuu asiasta. Ja ilmoittaa, että tämä johtaa toimenpiteisiin. Ruotsi on myös kollektiivinen kulttuuri, kun taas Suomi yksilöllisempi. Ja ylipäätään keskustelu on Ruotsissa värikkäämpää ja räväkämpää.

2. Jonkinlainen keskitie on varmaan ideaali. Ihailen ruotsalaista kulttuuria, koska he uskaltavat tuoda asioita esille. Uskalletaan keskustella arvoista, ja myös poliittiset johtajat antavat asioista lausuntoja. Toisaalta joskus Ruotsissa käytävät keskustelut voivat mennä vähän överiksi niin kuin me sanotaan Suomessa. Siinä ehkä suomalainen "jalat maassa" -asenne on tervettä.

Olet aiemmin toiminut yhdeksän vuotta kohun keskelle joutuneen Dramatenin hallituksen jäsenenä. Tiesittekö hallituksessa, että teatterissa tapahtuu seksuaalista häirintää?

Oma muistikuvani on se, että pari–kolme kertaa tämäntyyppisistä asioista on keskusteltu hallituksen kokouksissa. On ollut yksittäisiä tapauksia, joihin on myös reagoitu asianmukaisesti heti. Mutta laajaa, kollektiivista, rakenteellista lähestymistapaa ongelmaan ei ole ollut. Jatkossa kannan hallitustyössä mukanani sitä, että pitää oppia itse kysymään enemmän, jotta saa tarvittavaa tietoa tällaisista asioista.

Tukholman yliopiston elokuvatutkimuksen professori Anu Koivunen
Jyrki Ojala / Yle

Anu Koivunen, elokuvatutkimuksen professori, Tukholman yliopisto

1. Ruotsissa voi sanoa, että feministinen tietoisuus on jonkinlainen kansanliike jo tässä vaiheessa. Lisäksi viranomaisilla on erittäin korkea ja pitkälle kehittynyt herkkyys pohtia sukupuolen ja vallan kysymyksiä. Suomessakin viranomaiset ovat tehneet paljon tasa-arvosuunnitelmia, mutta ehkä tämä yleinen kulttuurinen herkkyys on alemmalla tasolla.

2. Kysymykseen on koko lailla mahdoton vastata. Puhumme journalismin etiikasta. Somehan asettaa koko ajan perinteiset mediat tekemään valintoja siitä, mitä somen nostamaa otetaan esille perinteisen median ja sen sääntelyn piiriin. Nimien julkaisu on yksi journalismin etiikan peruskysymyksiä. Nyt on selvästi joku iso paine käynnissä. Toivon, että kaikki suomalaiset ammattijournalistit osallistuvat tämän pohtimiseen. Miten toimitaan, jos some sanoo yhtä tai esille nousee erilaisia epäilyjä. Miten media niihin suhtautuu?

Tuntuuko kohtuulliselta, että mediatalojen työtekijöitä on siirretty syrjään tehtävistään ennen kuin tapaus on tutkittu?

En ole juristi. Mediatutkijana ja elokuvatutkijana sanoisin, että kyse on yritysbrändeistä ja brändin varjelusta. Pitäisi kysyä liikejuristeilta, millaisia sopimuksia näillä työntekijöillä on työnantajiensa kanssa ja millaiseen brändin varjeluun he ovat sitoutuneet.

Marit af Björkesten
Henrietta Hassinen / Yle

Marit af Björkesten, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vt. vastaava päätoimittaja

1. En vielä tekisi näin jyrkkää johtopäätöstä. Keskustelu voi olla edessä ja se alkaa ehkä myöhemmin. Tarvitaan ensimmäinen tapaus ennen kuin muutkin uskaltavat tulla esiin. Ruotsissakin oltiin monta vuotta ensin hiljaa.

2. Kyllä minä mielelläni näkisin sen keskustelevan kulttuurin myös meillä. Siinä on hyvin paljon hyviä piirteitä. Toki nämä kysymykset ovat hyvin vaikeita ja se, että kenen nimi julkaistaan ja missä vaiheessa on hyvin herkkä ja tärkeä kysymys. Ruotsissa on tapahtunut kyllä ylilyöntejä.

Miten arvoihin toimintansa pohjaavissa yhtiöissä voidaan estää, etteivät tällaiset käytännöt pesiydy työpaikalle?

Pitää selkeästi sanoa, jos kokee epäsopivaa käytöstä. Jos ei puhuta, ei myöskään ongelmia voida tiedostaa. Jokaisella työpaikan jäsenellä on tästä vastuu.