Mirjami ja Osmo vilkuilivat toisiaan jo lapsuuden pallopeleissä – nyt he ovat olleet naimisissa 60 vuotta

Mirjami ja Osmo Olli ovat olleet yli kuusikymmentä vuotta naimisissa. He ovat oppineet jo liiton kipupisteet ja ratkaisut.

parisuhde
Mirjami ja Osmo Olli sohvalla vierekkäin.
Mirjami ja Osmo OlliRaila Paavola / Yle

– Olin 10–12-vuotias, kun aloin katsoa kenestä tytöstä tykkään. Jo silloin Mirjami valikoitui, kertoo Osmo Olli.

– Jo pallopeleissä kylän lasten porukassa vilkuiltiin, ja kun mentiin alakouluun, tehtiin mennessä lumienkeleitä hankeen, muistelee Mirjami suhteen alkua.

– Salassahan tämä tapahtui jo 10-vuotiaana, ei siitä naapurin tytöt ja pojat tienneet mitään. Meille se oli hirveän jännää.

Mirjami ja Olli asuivat naapureina Lappajärvellä Tarvalan kylässä. Myöhemmin he kuulivat, että siellä olivat aiemminkin naapurit löytäneet toisensa.

Vintti kutsui

Sitten tuli rippikoulun jälkeinen aika. Silloin Osmon reitti kulki Mirjamin vinttikamariin.

– Kyllä se jännitti. Oli se kyllä se ensimmäinen yö kun tavattiin..

Osmon äänestä kuulee vieläkin, että hetki oli suuri.

– Se oli niin ihmeellistä, että ei tarvinnut seuraavana päivänä nukkuakaan, vaikka oli valvonut.

Mirjamin kotona tavattiin mennä kesällä vintille nukkumaan, kuten monissa taloissa oli tuohon aikaan tapana.

– Me puhuttiin niitä lapsuusasioita. Ei siellä koskettu toiseen ollenkaan. Kenellekään ei kerrottu, että me oli nyt tehty tällainen siirto, että oli oltu yhteinen yö vintillä.

– Äiti oli tietysti haistanut jo, että tässä oli naapurin poika kyseessä, eikä siitä tullut moitteita eikä mitään, muistelee Mirjami.

Osmon siskokin uteli Mirjamilta, tietääkö tämä, minne Osmo illtaisin lähtee kylään. Mirjami pisti kulkemiset naapurin tytön syyksi.

– Kun seurustelusta tuli julkista, niin vähän jännitti, että mitä ihmiset sanoo, kun olen lähtenyt tyttöä näin likeltä katsomaan, muistelee Osmo.

Perhe-elämää kohti

Mirjamin isä kuoli heti sodan jälkeen siellä saamiinsa vammoihin.

– Näin isäni kahdesti sodan aikana. Sain silloin istua polvella, ja isä tarjosi taskustaan Figarolia. Kyllä minä isää kaipasin. Varsinkin, kun oltiin naapurin lasten kanssa leikkimässä ja toiset huusivat: isä tuli, isä toi, isä tule korjaamaan. Silloin minä lähdin aina kotiin.

Isättömänä varttuminen vaikutti niin, että Mirjam kertoo kaivanneensa suhteeltakin turvallisuutta ja tukea. Sitä Osmo oli valmis antamaan.

– Kiinnyin häneen, ei tarvinnut lähteä muualle katsomaan. Se oli varmasti oikea ja tarkoitettu minulle, muistelee Osmo tuntemuksiaan.

Naimisiin parikunta meni, kun Mirjami oli 17- ja Osmo 18-vuotias. Pariskunta vihittiin Lappajärven kirkossa. Perheeseen syntyi kaksi lasta.

Lasten synnyttyä vastuu siirtyi enemmän Mirjamille.

– Olin enemmän apulainen ja opettelin olemaan tukena, kertoo Osmo rehellisesti.

– Sitä on vissiin jatkunut 60 vuotta! jatkaa Mirjami ilkikurisesti.

– Mutta pääasia, että se on jatkunut sovussa.

Kinat ja niiden purku

– On siinä välillä ollut muttia matkassa ja suuremmat sairastumiset tuovat omat pulmansa, myöntelee kaksikko.

Yksi kotoa saatu neuvo on jäänyt Mirjamin mieleen, ja sen mukaan on eletty.

– Äiti aina opetti, että riitaa tulee, mutta yön yli niitä ei jätetä, vaan illalla on sovittava. Ei kenenkään avioliitto mene niin, etteikö jotain suurempaa ja pienempää tule välillä vastaan.

– Eihän maalla siihen aikaan erottu. Kun menit naimisiin, ei siitä lähdetty enää mihinkään pomppimaan, vaan ajateltiin, että kuolema aikanaan erottaa. Koskaan ei ole tarvinnut eroa miettiä, Ollit kertovat.

Mistä sitten välillä kiikastaa?

– Jotain on jäänyt laittamatta paikalleen tai ei ole suorassa, tietää Osmo heti kertoa. Sitten yhdessä niitä laitetaan.

Seuraavaksi pariskunta miettii, onko tuollainen sitten riitaa vai komennusta. Lopputulos on, että se on pientä kopua!

– On vissiin oltu päiväkin puhumatta, mutta on sekin lopulta alkanut hymyilyttää, muistelee puolestaan Mirjami.

Osmo on perheen sovittelija ja sovun aloittaja. Mirjami myöntää, ettei tahtoisi aina antaa periksi kovin helposti, mutta vaikeat asiat hänkin katsoo järjellä läpi.

– Sitten kun minä alan oikein ärsyttää, niin Osmo lähtee pihalle. Hetken kuluttua se tulee takaisin ja sanoo iloisesti: Heippa! Siitä se taas rupeaa lutviutumaan.

– Jos itse huomaan, että nyt menee turhan kireäksi, olen vähän aikaa hiljaa, yritän sitten sovitella sanoin tai hyväillen. Kyllä se sitten aika äkkiä leppyy.

– Kaikkiin pikkuasioihin ei pidä toisessa puuttua, myöntelevät Ollit yhteistuumin. Meillä on helpotuksena se, että lapsena jo totuttiin niihin pikkuasioihin ja nythän toinen on niin tuttu, ettei voi edes valehdella, senkin näkee heti naamasta.

Osmo jäi aiemmin pois töistä, ja samalla jäivät sen vaiheen kotityöt hänen kontolleen. Mitään kyllästymistä toiseen ei tullut sittenkään, kun molemmat jäivät kotiin.

– Avioliitto on toisen palvelemista, sanovat molemmat yli 60 vuoden kokemuksella.