Lego-harrastajan toiveissa olisi luovan palikan paluu – "Hyvikset, pahikset ja siviilit takaisin"

Lego-palikka täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Lego-harrastaja Harri J. Panula löysi palikat uudestaan siinä vaiheessa kun omat ikätoverit kadottivat ne. Fanin mielestä settien lisensointi kadotti osan rakentelun luovuudesta.

legot
Luova palikka ry:n puheenjohtaja Harri J. Panula
Tuomo Rintamaa / Yle

Elokuvantekijä Harri J. Panula tutustui Legojen maailmaan monien tapaan lapsena. Lego-palikat pysyivät mukana parikymppiseksi asti. Sitten tuli 15 vuoden mittainen tauko.

– Omien lasten saamisen jälkeen löysin Legot uudestaan. Siinä vaiheessa omat ikätoverini kadottivat ne. Monet olivat myymässä kokoelmiaan esimerkiksi tilaa viemästä kerrostaloasunnoista. Ostin naapurinpojalta viisi vuotta sitten lähes sata Lego-settiä, Panula nauraa.

Samalla syttyi todellinen kipinä Lego-settien keräilyyn. Syntyi yhdistys nimeltä Luova Palikka ja Panula ryhtyi puheenjohtajaksi. Yhdistyksen toisessa isänpäivän tapahtumassa Seinäjoella oli esillä Lego-settejä lähes 400 kappaletta kuudelta keräilijältä.

– Aluksi halusimme tietää, minkälainen kaupunki tai linnamaailma tulisi, kun kaikki settimme olisivat yhdelle pöydälle rakennettuna. Samalla syntyi tapahtuma. Tämän vuoden pääteemana ovat merirosvot. Esillä ovat kaikki 1989 - 2010 julkaistut merirosvolaivat.

Harri J. Panula järjestelee merirosvolaivoja
Harri J. Panula järjestelee merirosvolaivojaTuomo Rintamaa / Yle

Luovuus katosi

Harri J. Panula sanoo, että alkuperäinen idea toisiinsa sopivista peruspalikoista katosi, kun mukaan tulivat esimerkiksi elokuvien mukaan lisensoidut sarjat, joissa on paljon erikoisosia ja tarkat rakennusohjeet.

– Lego-seteistä ei enää tahdo löytyä peruspalikkaa. Noin vuoteen 2000 asti setit muodostuivat pääosin peruspalikoista. Mukana saattoi olla muutama erikoisempi ikkuna tai kattorakenne, mutta niistä pystyi rakentamaan muutakin.

Lapset rakentavat Legoista taloa
Tuomo Rintamaa / Yle

Panulan mukaan Legolla oli kriisi vuosituhannen alussa, jolloin se joutui miettimään perusideansa uudestaan.

– Riittääkö luovuus ja lapsen oma tarina enää liikeideaksi asti. Sen jälkeen lisensointitouhu on muuttanut perusideaa. Klassisena Lego-keräilijänä se on ollut mielestäni väärä liike, Panula sanoo.

Toisaalta Panulan mielestä se pelasti yhtiön.

– 2000-luvun alussa yhtiö joutui myymään huvipuistonsa, koska perinteinen tapa ei enää myynyt riittävästi. Luova Palikka ry:n jäsenten toiveissa olisi paluu vanhaan malliin, jossa peruspalikasta pystyy rakentamaan monenlaista.

Hyvikset, pahikset ja siviilit

Lego-fani toivoisi myös paluuta vanhaan kolmioppiin. Panula uskoo, että harrastajia myös kuunnellaan.

– Uskon vanhaan kolmioppiin hyvikset, pahikset ja siviilit. Siltä pohjalta voisi rakentaa tarinaa, jossa osapuolet voivat välillä vaihtua. Ovatko rosvot sittenkään pahiksia tai poliisit hyviksiä. Lapset ovat joka tapauksessa aina luovia, Panula sanoo.