yle.fi-etusivu

Hotellien henget –kirjan kirjan kirjoittaja Tiina Hautala: ”Kokit ja kerrossiivoojat erittäin hyviä tietolähteitä”

Millaisia aaveita suomalaisissa majapaikoissa on ja miten niihin suhtaudutaan? Kirjailija Tiina Hautala on kirjoittanut kirjan "Hotellien henget - kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista.

kummitustarinat
Ylen aamu-tv: Kummitustarinoita hotelleista
Ylen aamu-tv: Kummitustarinoita hotelleista

Kirjailija Tiina Hautala on koonnut yksiin kansiin tietoja hotelleihin liittyvistä kummitustarinoista. Aineiston teokseensa hän sai muun muassa työntekijöitä haastattelemalla.

– Henkilökunta kertoi innokkaasti. Sellaisen piirteen myös huomasin, että jostain syystä ravintoloiden ja hotellien kokit ja kerrossiivoojat ovat erittäin hyviä tietolähteitä. Ehkä he liikkuvat hotellissa sellaisina ajankohtina, jolloin se on vähän hiljaisempi. Ja kerrossiivoojat varmaan tuntevat hotellin kaikkein parhaiten, Hautala sanoo.

Tarinat liittyivät usein vanhoihin tunnelmallisiin majoitusliikkeisiin, joiden rakennukset ovat saattaneet olla aiemmin muussa käytössä.

Yhteisiä nimittäjiä kertomuksissa olivat muun muassa onneton rakkaus tai vaivaamaan jäänyt petollisuus. Mukana oli myös kiintymystä paikkaan tai ammattiin.

Koska kyseessä olivat nimenomaan hotellit, taustoista nousivat usein esiin myös valtakunnalliset asiat, kuten kieltolaki, sota-aika ja matkailun rantautuminen Suomeen.

Katso Tiina Hautalan haastattelu Yle aamu-tv:ssä yllä olevalta videolta.