1. yle.fi
  2. Uutiset

Kanneton kaivo säikäytti ulkoilijat Rovaniemellä – kaivon omistajaa etsitään

Ulkoilija huomasi vaaranpaikan Arktikumin parkkitalon vieressä sunnuntaina.

Rovaniemi
Kanneton kaivo
Ilona Kokkonen

Napapiirin Energia ja Vesi sai ilmoituksen kannettomasta kaivosta sunnuntaina puolenpäivän aikaan. Päivystysvuorossa ollut Ilpo Springare oli jo yhden aikaan etsimässä kaivoa ja aikansa etsiskeltyään sen löysikin Arktikumin parkkitalon tuntumasta.

– En osaa arvioida kaivon syvyyttä, mutta kyllä ilmoitus oli ihan aiheellinen, Springare toteaa. Kannen katoamisen syytä ei tiedetä, mutta Springare aprikoi, että joku työkone on saattanut pukata kannen tiehensä. Hän merkkasi vaarallisena ammottavan kaivon suun varoituskolmiolla, mutta huomasi samalla ettei kaivo kuulunut Neven omistukseen.

Maanantaipäivän aikana kaivon omistaja selvitetään, lupaa Neven tekninen asiakasneuvoja Tommi Aunola.

– Kaivo on kahden tontin välissä ja voi olla, että siinä on kolmaskin tontti, Aunola kertoo. Lähettyvillä on ainakin Arktikum sekä asuinkerrostalo. Tonttien omistajille tehdään soittokierros maanantaina, jotta kaivon omistaja löytyy ja kaivon peitoksi saadaan jälleen kansi.

Rovaniemen Puskaradiossa kannettoman kaivon vaaroista keskusteltiin vilkkaasti. Petteri Nissinen Neven viestinnästä muistutti somekeskustelijoita, että kannettoman kaivon kaltainen vaaranpaikka pitää aina merkitä, kun sen havaitsee. Nissinen kehottaa ilmoittamaan rikkinäisistä tai puuttuvista kaivonkansista Neven päivystysnumeroon, vaikka kaikki kaupungin kaivot eivät Nevelle kuulukaan.

Lue seuraavaksi