yle.fi-etusivu

Carola West perusti kahvilan 500 asukkaan saarelle lossimatkan taakse – hiljaiselle Bergön saarelle halutaan lisää turisteja

Bergössä lapsensa voi päästää kulkemaan tiellä ilman huolta, sanoo kahvilayrittäjä Carola West. Se on hänen mukaansa saaren vahvuus.

matkailu
Yrittäjä Carola West istumassa Bergö Café & Hantverkissä.
Carola West on syntyjään bergöläinen. Uudelle työpaikalle on kotoa lyhyt.Jarmo Panula/Yle

Hirsiseinät ovat paljaat, puuhellassa on tuli ja ikkunoissa pitsiverhot. Carola West hörppää kahvia.

– Olen unelmoinut omasta kahvilasta lähes koko aikuisikäni. Ruudullisista pöytäliinoista ja pelargonioista ikkunalla, West tunnelmoi.

Unelmasta tuli totta lokakuussa. West perusti Bergö Café & Hantverkin kotisaarensa Bergön vanhimpaan alkuperäisellä paikalla olevaan rakennukseen. Talon hirret on ladottu paikoilleen vuonna 1763.

Kahvilan tunnelma hipoo maagista, mutta sen sijainti on pienyrittäjälle riski. Bergön saarella on vain noin 500 vakituista asukasta. Se sijaitsee Pohjanmaalla Maalahden edustalla ja matka perille taittuu lossilla.

West myöntää jännittävänsä asiakasmääriä, mutta yrittäjän päätä ei huimaa.

– Uskon tähän lujasti. Vastaanotto on ollut todella hyvä ja tänne on tullut myös paljon ennakkovarauksen tehneitä ryhmiä.

Westillä ei tosin ole kaikki yhden kortin varassa. Hänellä on myös toinen yritys, Skärgårdsdelikatess, joka valmistaa marjoista esimerkiksi mehuja ja hilloja. Vaikka talvi on tulossa ja seuraavaan kesäsesonkiin on aikaa, West uskoo pärjäävänsä.

"Aasialaisille hiljaisuus olisi varmasti tärkeää"

Westin kaltaisia yrittäjiä kaivattaisiin saarelle lisää. Bergöläiset nimittäin tavoittelevat saarelleen lisää matkailijoita.

Saarella on muun muassa luontoreitti, kalastusperinnettä ja hevosvaelluksia järjestävä yritys. Sen sijaan sillä ei ole minkäänlaista leirintäaluetta eikä englanninkielisiä tai edes suomenkielisiä nettisivuja.

Nämä asiat ollaan kuitenkin laittamassa kuntoon, vakuuttaa Bergö 2020 -matkailuhanketta vetävä Jerry Lindqvist. Leirintäalue perustetaan Bredhällanin uimarannan tuntumaan, kun vain alueelle saadaan riittävä huoltorakennus.

Lindqvist arvioi Bergön jääneen lähistöllä sijaitsevan Raippaluodon tuntemattomaksi pikkuveljeksi. Hän kuitenkin uskoo, että matkailu saadaan nousuun. Bergöllä on omat vahvuutensa.

– Täällä on hiljaista ja rauhallista. Tänne on oikeastaan aina aika outoa tulla. Esimerkiksi aasialaisille turisteille hiljaisuus olisi varmasti tärkeä juttu.

Bergön lossi saapumassa Bredskärin rantaan.
Bergön saarelle kulkee lossi. Maalahden kuntaan kuuluvalla saarella on vähäisestä asukasmäärästä huolimatta oma koulu ja kauppa.Jarmo Panula/Yle

Elä kuin bergöläinen ensi kesänä?

Lindqvist on tehnyt töitä Bergön matkailun eteen vasta pari kuukautta, mutta työn ensimmäisistä tuloksista on jo kerrottavaa. Bergössä järjestetään ensi heinäkuussa Skäri Folk -festivaali, jonka esiintyjiksi ovat varmistuneet muun muassa Nightbird ja The Heartbeat Band.

Festivaalin yhteydessä halutaan myyntiin paikallisten yrittäjien ruokia ja käsitöitä. Lisäksi tavoitteena on, että tapahtuman aikana saarelta voisi vuokrata talon "live like a local" -tyyliin.

– Konsepti on vähän erilainen. Folk rock -festivaaleja ei ole Suomessa monta, Lindqvist sanoo.

Musiikkitapahtuman, leirintäalueen ja nettisivujen kehittämisen lisäksi suunnitteilla on muun muassa saaren luontoreitin ehostaminen ja kesäravintolayrittäjän etsiminen.

Jerry Lindqvist Bredhällan uimarannalla.
Jerry Lindqvist työskentelee Bergö 2020 -hankkeen vetäjänä vielä noin vuoden ajan.Jarmo Panula/Yle

"Lapsensa voi päästää kulkemaan tielle"

Kahvilayrittäjä Carola West uskoo matkailun saarella kehittyvän kun vain yöpyminen, ruokailutarjonta ja markkinointi saadaan kuntoon. Hänen mukaansa Bergöllä voisi myös olla matkailijoille enemmän tarjottavaa.

Silti Bergö mainostaa jo nyt itseään Merenkurkun helmeksi. Mikä siitä tekee sellaisen, Carola West?

– Luonto ja miljöö on upea. Täällä on myös rauhallista ja ihanaa. Lapsensa voi päästää kulkemaan tielle ilman, että heistä tarvitsee olla huolissaan, West kehuu.

– Bergö on tosi hyvä paikka.

Carola West ja Jerry Lindqvist poseeraavat Bergö Café & Hantverkin edustalla.
Luonto, ihmiset ja hiljaisuus. Siinä lista Bergön parhaita puolia, sanovat kahvilayrittäjä Carola West ja projektinvetäjä Jerry Lindqvist.Jarmo Panula/Yle