Koe uusi yle.fi

Teollisuusliiton Aallolle yli 60 prosentin palkankorotus: Yli 5 600 euroa lisää kuussa – "Tuntuu varmaan kentän väestä tosi isolta"

Palkkaa päätettiin tarkastaa ylöspäin, koska se oli pienempi kuin SAK:n, STTK:n ja Akavan puheenjohtajien palkat, liitosta kerrotaan.

palkankorotus
Riku Aalto
Riku AaltoJouni Immonen / Yle

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto on saanut roiman palkankorotuksen.

Ammattiliiton pomon palkka pompahti kerralla hieman yli 9 200 eurosta 14 900 euroon. Korotus on siis 60 prosenttia, yli 5 600 euroa.

Palkankorotuksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Palkkaa päätettiin korottaa, kun huomattiin, että se on alhaisempi kuin keskusjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan puheenjohtajien palkat, sanoo Teollisuusliiton valtuuston puheenjohtaja Jyrki Levonen.

Talouselämän mukaan (siirryt toiseen palveluun) esimerkiksi Akavan puheenjohtaja ansaitsee noin 15 000 euroa kuussa.

"Merkittävä korotus"

Metalliliitto, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ja Puuliitto päättivät viime keväänä muodostaa Teollisuusliiton. Ensi vuoden alussa fuusioituvassa liitossa on noin 226 000 jäsentä eli se on SAK:n toiseksi suurin jäsenliitto PAMin jälkeen.

Puheenjohtajalla on kova vastuu, Levonen perustelee palkankorotusta.

– Teollisuusliitto tulee olemaan iso, suuntaa antava liitto. Muun muassa AKT ja PAM ovat sitoneet palkankorotuksensa Teollisuusliittoon, tässä ollaan aika alailla eturintamassa.

– Puheenjohtaja on julkisuudessa 24 tuntia vuorokaudessa karkeasti sanottuna. Tulevassa Teollisuusliitossa on 350 henkilöä töissä ja puheenjohtajalla on myös taloudellinen vastuu. Näillä perusteilla päätökset tehtiin, Levonen sanoo.

Korotus on Levosenkin mielestä suuri.

– Merkittävä korotus, ei siitä mihinkään pääse. Tuntuu tosi isolta varmaan kentän väestä, mutta puheenjohtajan työt ovat erittäin raskaita.

Aalto ei päättänyt omasta palkastaan

Palkankorotuksesta päätti Teollisuusliiton hallitus syyskuussa. Samalla hallitus päätti nostaa myös varapuheenjohtaja Turja Lehtosen palkkaa 9 900 euroon. Hänenkin palkankorotuksensa on lähes 30 prosenttia.

Riku Aalto ja Turja Lehtonen eivät olleet mukana tekemässä päätöksiä omista palkoistaan, Jyrki Levonen kertoo.

Aallon osalta palkankorotus on jo tullut voimaan, liitosta kerrotaan. Lehtosen ja kahden muun marraskuun lopun liittokokouksessa valittavan varapuheenjohtajan palkankorotukset tulevat voimaan ensi vuoden alussa.

Teollisuusliitto sopi lokakuun lopussa työnantajia edustavan Teknologiateollisuuden kanssa kaksivuotisesta työehtosopimuksesta, joka korottaa palkkoja kahden vuoden aikana keskimäärin 3,2 prosenttia.

Lue myös:

Uusi Teollisuusliitto syntyi – yli 220 000 jäsentä

Metalliteollisuuden uusi sopimus läpi vasta yllätystiukan äänestyksen jälkeen

Jyri Häkämies taas työmarkkinapomojen tulokuningas – ajoi työnantajien asiaa runsaalla 373 000 eurolla