yle.fi-etusivu

Venäjä ei ole valmis uudenlaiseen musiikkiin – venäläisessä elektromusiikissa sämplätään reippaasti

Tuore venäläinen elektromusiikki nivoo toisiinsa ennakkoluulottomia sämpläyksiä ja naisvetoista hip hoppia.

elektroninen musiikki
Oligarkh
OligarkhJussi Mankkinen / Yle

Naisääni latoo sanoja ja räppää hypernopeaan tahtiin tarinaa poikaystävästään, joka on vankilassa istuva tataari. Tekstiä kehystää monotoninen, pienellä liekillä kihisevä ja poukkoileva elektrobiitti, jota on välillä yllättävästi kuorrutettu haitarilla.

Kokonaisuutta on visualisoitu mustaa huumoria tihkuvalla musiikkivideolla ja sitä tähdittää kivikasvoinen miesnäyttelijä. Näistä aineksista on syntynyt pienimuotoinen ja valtavirrasta poikkeava hitti. Aigel-yhtyeen Tatarinia on katsottu ja kuunneltu Youtubessa tähän mennessä jo yli kaksi miljoonaa kertaa.

– Kun musiikkivideon ohjaaja toi minulle käsikirjoituksen ajattelin heti, että tästä kyllä vielä tulee jonkinlainen jytky, Aigelin toinen puolikas Ilja Baramia muistelee.

Aigel, Ilja Baramia
Ilja Baramia on tunnettu hahmo Pietarin musiikkipiireissä.Jussi Mankkinen / Yle

Musiikkia vankilasta

Viime vuoden loppupuolella perustettu Aigel on ehtinyt jo herättää Venäjän musiikkiympyröissä runsaasti positiivista huomiota. Kyseessä on Pietarin elektropiireissä parikymmentä vuotta vaikuttaneen Baramian ja Kazanista kotoisin olevan tataarirunoilija Aigel Gaisinan yhteistyön persoonallinen hedelmä. Baramian mukaan projektille kurtisteltiin aluksi kulmia, mutta nyt keikkakalenteri on buukattu täyteen seuraavien kolmen kuukauden ajaksi.

Duon ensialbumi 1190 ilmestyi keväällä, ja sen tematiikka kietoutuu venäläisen vankilajärjestelmän ympärille. Aigel Gaisinan poikaystävä Timur oli ollut tuolloin vankilassa 1190 päivää, ja niinpä albumilla äänensä saavat kuuluviin sekä vangit, tuomarit, syyttäjät että rikostutkijat.

– Tilanne venäläisissä vankiloissa on kauhea, mitä muuta tähän voisin sanoa. Tosin meidän kohdallamme kyse ei ole poliittisesta kannanotosta. Haluamme vain kuvailla todellisuutta ja tavallisia ihmisiä vaikeissa tilanteissa – tarkasti ja ilman kompromisseja, Ilja Baramia tähdentää.

Aigel, Aigel Gaisina, Ilja Baramia
Aigel eli Aigel Gaisina ja Ilja Baramia. Aigel

Kokeellista elektroa

Projektina Aigel on loogista jatkumoa Baramian musiikilliselle uralle. Hän on tällä hetkellä mukana Samoe Bolshoe Prostoe Chislo -elektroyhtyeessä, jonka levyt ovat saaneet Venäjällä useita palkintoja, kun taas Jolotsnie Igrushki -projekti on liikkunut hyvin kokeellisissa sfääreissä.

Vuosikymmen sitten Baramia oli tekemässä kunnianarvoisalle Mariinski-teatterille avantgardistista Ring-elektrobalettia, joka aiheutti Pietarissa runsaasti keskustelua ja kiinnostusta, ehkä myös kiihtymystä.

Baramiaa kiehtoo enemmän kokeellinen musiikki kuin valtavirta.

– Olen kasvanut pitkälti englantilaisen elektronisen musiikin parissa. Warp Records ja Aphex Twin ovat olleet minulle merkittäviä suunnannäyttäjiä, kuten saksalainen Mouse on Marskin. Pidän myös hip hopista, Run the Jewelsista, LCD Soundsystemistä sekä Kendrick Lamarista.

Ilja Baramia
Ilja BaramiaJussi Mankkinen / Yle

Uskonnollista sämpläystä

Aigel on vain yksi esimerkki venäläisen elektromusiikin uusista ja ennakkoluulottomista tuulista.

Kauhuelementeillä flirttaileva hidastempoinen witch house -tyyli on saavuttanut maassa jo kestosuosikin aseman, kun taas 90-luvun elektronisia biittejä yhdistelevä future bass -suuntaus on kovassa nousussa.

Tämänkaltaiseen tuoreeseen ja kokeelliseen elektroon on erikoistunut esimerkiksi moskovalainen Hyperboloid Records.

Tällaiseen saumaan sukeltaa myös pietarilainen Oligarkh, jonka missiona on luoda uusiksi venäläistä musiikkia. Yhtyeen elektroon on sämplätty iloiseksi sekamelskaksi neuvostoiskelmää, venäläistä folkia sekä ortodoksista kirkkomusiikkia. Etenkin viimeksi mainitun hyödyntämisen populaarimusiikissa luulisi olevan Venäjällä herkkä asia.

– Meitä ei ole koskaan syytetty rienauksesta tai jumalanpilkasta. Olemme itse asiassa esiintyneet pari kertaa tapahtumissa, joita on järjestetty aivan kirkon edustalla, eikä musiikkimme näköjään ole loukannut mitenkään uskonnollisten yhteisöjen tunteita, Anton Chizhonok Oligarkhista kertoo.

Oligarkh esiintymässä lokakuussa Pietarissa.
Oligarkhin Anton Chizhonok.Jussi Mankkinen / Yle

Postmodernia tarkkailua

Chizhonokin mukaan Oligarkh on yhtyeen, taideprojektin sekä mainostoimiston kombinaatio. Tämä tulee esille etenkin bändin keikoilla, joita visualisoidaan kaikella mahdollisella Venäjän ja Neuvostoliiton historiaan liittyvällä materiaalilla.

– Nyky-Venäjällä neuvostoestetiikka ja -historia ovat esillä erittäin näkyvästi, ja 1900-luvun historia yleensäkin on täällä kuuma puheenaihe. Siihen kuuluvat niin lokakuun vallankumous, toinen maailmansota, Stalin kuin Neuvostoliiton hajoaminenkin.

Chizhonokin mukaan Venäläiset ovat myös edelleen ylpeitä Neuvostoliiton teknisistä saavutuksista, joihin kuuluvat muun muassa avaruusohjelma ja ydinenergia.

Oligarkh
Oligarkh esiintymässä lokakuussa Pietarissa. Jussi Mankkinen / Yle

Oligarkhin musiikillisen filosofian lähtökohdat ovat postmodernismissa, joka on väylä tarkastella venäläisen nyky-yhteiskunnan zeitgeistia.

– Kun julkaisimme ensimmäiset kappaleemme vuonna 2013, ilmassa oli uskonnollista vastakkainasettelua, poliittista painostusta, välinpitämättömyyttä, faktojen hämärtämistä ja vääristynyttä isänmaallisuutta. Projektin tarkoituksena on ollut kuvitella, millaisia asioita tällaisessa ääri-isänmaallisessa mielessä liikkuu, Anton Chizhonok pohtii.

Hänen mukaansa pirstaleinen postmodernismi hyperlinkkeineen ja viittauksineen sopii Oligarkhille loistavasti.

– Meidän tapauksessamme samplet, jotka otetaan pois alkuperäisestä yhteydestään saavat aivan uusia merkityksiä. Toisinaan niiden merkitys kääntyy jopa vastakkaiseksi.

Oligarkh
Oligarkh sämplää paitsi musiikkia, myös visuaalisia elementtejä. Jussi Mankkinen / Yle

Vientiohjelmat puuttuvat

Yli 140 miljoonan asukkaan Venäjällä tehdään siis mielenkiintoista musiikkia, mutta kansainvälistä mainetta nykyvenäläiset muusikot ovat saaneet maistaa harvoin.

Mieleen tulevat lähinnä Euroopassa ahkerasti keikkailevat Nina Kraviz, Little Big sekä Matisse & Sadko, joista jälkimmäiset tulevat Pietarista, ensin mainittu Irkutskista.

Anton Chizhonokin mukaan syyt kansainvälisten artistien puutteeseen ovat rakenteellisia.

– Valtio ei tue millään tavalla tämänhetkistä populaarimusiikkia. Meillä ei myöskään ole musiikinvienti- tai kulttuurivaihto-ohjelmia uudelle venäläiselle musiikille.

Chizhonokin bändikäveri Viktor Volkovich kiteyttää asian hieman kärjistetymmin:

– Venäjä ei ole valmis uudenlaiseen taiteeseen. Täällä välitetään vain vanhasta paskasta.

Mutta ehkä tähänkin asiaan on tulossa muutos. Pietariin ollaan avaamassa lapsille ja nuorille uutta Majak-taidekoulua, jossa opetetaan musiikkia, äänisuunnittelua, vloggaamista ja 3D-animaatioiden tekemistä. Koulun opettajistoon kuuluu – ei ehkä niin yllättäen – Aigelin Ilja Baramia.

– Nimenomaan tällaisista kouluista meillä on Venäjällä pulaa, Baramia summaa.

Aigel, Ilja Baramia
Ilja Baramia soittaa Polivoksia, analogista syntetisaattoria, joka kehitettiin Neuvostoliitossa 1980-luvulla. Jussi Mankkinen / Yle