Koe uusi yle.fi

Kolmevuotiaan lapsen puukotusta tutkitaan murhana — poliisi kuulustellut epäiltyä

Porvoossa puukotetun lapsen isää epäillään tekijäksi. Häntä on kuulusteltu tiistaina.

puukotus
Kynttilöitä Lyseon leikkipuiston portilla.
Kynttilöitä ja kukkia Lyseon leikkipuiston portilla.Petteri Juuti / Yle

Poliisi tutkii Porvoossa eilen maanantaina tapahtunutta lapsen puukotusta murhana.

Kolmevuotiasta lasta pahoinpideltiin eilen aamulla Lyseon leikkipuistossa. Lapsi kuoli sairaalassa vammoihinsa.

Poliisi epäilee isää tekijäksi. Tapauksella oli useita silminnäkijöitä. Heille ja myös muille järkyttyneille tarjottiin kriisiapua.

Poliisi otti isän kiinni Lyseon puistossa samana aamuna. Hän on Ranskan kansalainen.

MTV:n mukaan isä oli kaapannut lapsen kesäkuussa ja vienyt tämän kotiseudulleen Karibialle. Äiti oli hakenut isälle lähestymiskieltoa elokuussa.

Tänään aamulla poliisi on pitänyt yhteistyöpalaverin syyttäjän kanssa. Palaverissa linjattiin tulevia toimenpiteitä. Käynnissä ovat myös epäillyn vangitsemisoikeudenkäyntiä valmistelevat toimenpiteet.

Poliisi on saanut tiistaina iltapäivällä kuulusteltua teosta epäillyn miehen. Poliisi on tänään kuulustellut myös kahta todistajaa.

Juttua muokattu ja täydennetty 14.11.2017 kello 15.44: Lisätty tieto siitä, että poliisi on saanut kuulusteltua teosta epäillyn miehen, ja kuullut lisäksi kahta todistajaa.