Koe uusi yle.fi

Varikset häiriköivät hautausmaalla, kaatavat kukat ja syövät kynttilätkin

Nokkela varis on oppinut selviytymään sillä ravinnolla mitä löytyy. Pahimpaan nälkään se syö vaikka steariinia.

linnut
Väinö-varis.
Varis ei liikoja kursaile siinä mitä se syö.Cafe Ursula

Oulu

Oulussa Intiön hautausmaalla palaneet hautakynttilät makaavat sikin sokin haudan edustalla. Kynttilöiden kaatajia eivät ole ohikulkijat, vaan hautausmaan vakioasukkaat varikset.

Oulun evankelis-luterilaisten seurakuntien hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuotisjärvi tuntee hyvin hautausmaan siivekkäiden asukkien tavat. Linnut käyvät syömässä steariinia.

– Vuosikausia ne ovat tätä tehneet. Kun kynttilä ei enää pala, ne saapuvat paikalle. Taitaapa kynttilän steariini olla variksen suurta herkkua, sanoo Vuontisjärvi.

Varikset nokkivat hautakynttilöitä Intiön hautausmaalla Oulussa.
Varikset nokkivat hautakynttilöitä Oulun hautausmaalla. Pekka Loukkola / Yle

Vuontisjärven mukaan omaiset ovat olleet yhteydessä hautausmaan henkilökuntaan, kun he ovat ajatelleet, että kyseessä olisi ilkivalta. Toki ilkivaltaakin on, mutta monesti syyllinen löytyy eläinkunnasta.

– Kun on menty haudalle katsomaan tihutöitä, niin on löytynyt variksen, jäniksen tai rusakon jälkiä, kertoo Vuontisjärvi.

Steariini sulaa variksen vatsassa

Hautakynttilöitä syövät varikset ovat tuttu asia myös biologian professori Esa Hohtolalle, joka on myös Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja.

Hän kävelee usein hautausmaan ohi koiranulkoilutusreissuillaan. Samalla tulee seurattua lintujen käyttäytymistä.

Eräänä kesänä kesätyöntekijämme joutui variksen silmätikuksi.

Tuomo Vuotisjärvi

Hohtola kertoo, että kynttilän sisältämä steariini on eläinperäistä rasvaa. Se sulaa variksen elimistössä – hitaasti, mutta sulaa kuitenkin. Steariinin rasva on kovaa rasvaa, ja variksella menee aikaa sulatella steariini pisaranmuotoon, jotta rasva etenisi linnun suolistossa.

– Varis on kaikkiruokainen. Kaikki eläinperäinen käy, raadoista linnunpoikasiin ja -muniin, nakkikopin roskapapereiden jätöksistä aina kaatopaikan jätteisiin asti, kertoo Hohtola.

Älykäs kiusantekijä

Varis on viisaan linnun maineessa.

– Kaupunkivaris osaa paljon asioita, kuten nokkia muovikynttilät auki tai kesäisin kaataa leikkokukat ja juoda vettä kukka-astiasta, Hohtola kertoo.

Varikset nokkivat hautakynttilät rikki ja syövät kynttilöiden steariinia.
Varis kaivaa steariini esille nokkimalla kynttilän muovisuojan rikki.Pekka Loukkola / Yle

Oulun hautausmaalla asustavaan varisyhdyskuntaan kuuluu kymmeniä lintuja. Osa pesii hautausmaalla, osa liikkuu kaupungin alueella. Varis on erittäin reviiritietoinen, joten osansa ovat saaneet myös hautausmaan työntekijät varisten pesimisaikaan.

– Eräänä kesänä kesätyöntekijämme joutui variksen silmätikuksi. Se terrorisoi kesätyöntekijäämme koko pesintäajan. Mutta vain yhtä ja samaa työntekijää, kertoo Vuontisjärvi.

Varis on älykäs ja oppiva olento.

Esa Hohtola

Pesivää lintua ei saa häiritä.

– Sitten työskennellään luonnon tasapainon kanssa, variksia varoen, naurahtaa Vuontisjärvi.

Viisas pääsee vähemmällä ponnisteluilla

Varisten käyttäytymisessä näkyy myös selvästi se, miten varis pärjää kaupungissa ja miten se on oppinut uusia tapoja säilyä hengissä. Variksen ruokavalioon käy melkeinpä mikä vaan syötäväksi tarjolla oleva aines.

A hooded crow on the ground.
Varis on nokkela eläin, jolle maistuu kaikki eläinperäinen, raadoista kaatopaikan jätteisiin asti.Jyki Lyytikkä / Yle

Lintu osaa kaivaa nokallaan ruoan helposti syötäväksi. Varikset kaatavat haudoille asetetut hautakynttilät, nokkivat muoviin reiän ja hakkaavat nokallaan steariinia.

– Varis on älykäs ja oppiva olento. Se tietää, mistä ruokaa saa ja miten ruoan hankkiminen onnistuu helpoimmin, kertoo Hohtola.

Kaupunkivaris osaa paljon asioita.

Esa Hohtola

Biologin professori Esa Hohtola on myös joutunut variksen ahdistelemaksi variksenpoikasten läheisyydessä. Yleensä ihmistä varova varis muuttuu suojelevaksi pesimisaikaan.

– Koiranulkoilulenkillä alkoi päähäni pudota kuivia oksia. Asialla oli poikasiaan suojeleva varis. Sain vielä rääkyvät raakkumiset kaupan päälle, kertoo Hohtola.