"En ole päivääkään katunut" – 21-vuotias ratamoottoripyöräilijä taistelee tallipaikasta MM-sarjassa

Lahtelainen Eemeli Lahti tavoittelee ensi kaudelle paikkaa Supersportin MM-sarjaan.

ratamoottoripyöräily
Ratamoottoripyöräilijä Eemeli Lahti
Ratamoottoripyöräilijä Eemeli LahtiMarkku Lähdetluoma / Yle

Alun perin Eemeli Lahdesta piti tulla motocross-kuski, mutta nopea asfalttirata vei voiton. Ratamoottoripyörällä 21-vuotias Lahti on kilpaillut jo kymmenen vuotta. Tänä vuonna palkintohanat aukesivat Euroopan Supersportin 600-kuutioisten asfalttiradoilla, ja tuloksena oli kaksi kolmostilaa sekä yksi osakilpailuvoitto (siirryt toiseen palveluun).

Moni talli onkin menestyksen karttuessa osoittanut kiinnostustaan nuorta lahtelaista kohtaan. Eemeli Lahden tavoitteena on päästä talliin, jossa voisi osallistua koko MM-sarjaan.

– Englannissa on Supersportissa muutama tiimi, joiden kanssa käydään neuvotteluja, Lahti mainitsee.

Eemelin tyylinäytettä Oulton Parkin radalla Englannissa
Eemelin tyylinäytettä Oulton Parkin radalla EnglannissaJon Jessop

Tavoitteena on saada ensi kausi pakettiin vuodenvaihteeseen mennessä. Mikäli MM-sarja ei aukea, vaihtoehtona Lahdelle on jatkaa edelleen joidenkin Britannian BSB Supersport-sarjan osakilpailujen ajamista ja kerryttää kokemusta sitä kautta.

Neuvotteluja hän käy myös viime kauden kotimaisen tallinsa kanssa.

En ole päivääkään katunut sitä, mitä olen tehnyt moottoripyöräilyn eteen.

Eemeli Lahti

Motocorssilla ylläpidetään ajotuntumaa talvella

Suomen syksyiset ja talviset olosuhteet tuottavat oman hankaluutensa harjoitteluun, sillä radalla ei Suomessa voi talvisaikaan ajaa. Tuolloin sopivaa ajotuntumaa voi hakea motocrossista.

Motocross on hyvää talviharjoittelua myös ratamoottoripyöräilijälle
Motocross on hyvää talviharjoitteluaMarkku Lähdetluoma / Yle

– Motocross on tosi raskas fyysisesti, vaikuttaa ihan suoraan yleiskuntoon. Yleinen ajosilmä kehittyy tässä tosi paljon, Lahti kertoo.

– Käyn myös uimassa, punttisalilla ja lenkeillä. Polkupyörällä ajelen aika pitkiä lenkkejä.

Viime kaudesta jäi hyvä maku suuhun

Eemeli Lahti on tyytyväinen viime kauteensa.

– Kuskina kehityin huimasti. Oli paljon vaikeita olosuhteita, mitkä kehittivät.

– Pidän omaa vauhtiani tällä hetkellä tosi hyvänä ja kun kaikki palaset vielä loksahtavat kohdilleen, ihan varmasti sitten breikataan sinne MM-sarjaan. Itseluottamus on kova, Lahti tokaisee.

Eemeli Lahden viime kauden ajokki kaatumisen jäljiltä
Viime kauden ajokki riisuttunaMarkku Lähdetluoma / Yle

Mä oon sitä mieltä, että maailman paras kuljettaja aina kilpailee maailmanmestaruudesta.

Eemeli Lahti

Eemeli Lahti mainitsee, että hänelle tuli viime kauden jälkeen yhteydenottoja talleilta, mutta rahaa olisi pitänyt viedä talliin mukana.

– Hyvät tiimit tekivät tarjouksia, mutta silloin ne paikatkin on vähän kalliimpia.

Onneakin tarvitaan, mutta paras kuski menestyy aina

– Mä oon sitä mieltä, että maailman paras kuljettaja kilpailee aina maailmanmestaruudesta. Pitää vaan kehittää itseä ja tehdä työt mahdollisimman hyvin, Eemeli Lahti toteaa.

Pitkän tähtäimen suunnitelmakin on hänellä mietittynä.

– Haluaisin voittaa maailmanmestaruuden Moto2-luokassa (600-kuutioiset). Siellä on kovin kilpailu ykköspaikasta. Siellä eivät tiimit ja merkit vie keltään mahdollisuuksia maailmanmestaruudesta.

– Motivaatio on kyllä kova ja paljon sen eteen uhraa, mutta ei niitä ajattele uhrauksina. Sata lasissa sitä kohti mennään. En ole päivääkään katunut sitä, mitä olen tehnyt moottoripyöräilyn eteen.

Myös Suomesta voi ponkaista maailman huipulle ratamoottoripyöräilyssä, vaikka talvisten olosuhteiden johdosta se ei ole helppoa. Tästä osoituksena on muun muassa Niki Tuuli, joka jo ajaa suomalaisen Kalllio Racingin tallissa (siirryt toiseen palveluun) Supersportin MM-sarjaa.