Tyrnäväläinen Paavo Turunen istuu sängyllään oululaisessa hoivakodissa. Hänen eteensä on levitetty kuvia metsästysreissulta. Takana on yksi vuoden kohokohdista. Turunen on päässyt jälleen lempiharrastuksensa pariin hirvimetsälle ja muistelee asiaa selvästi mielissään lähihoitaja Pauliina Saarelan tulkkaamana.
Turunen ei pysty puhumaan, mutta hän kommunikoi kirjainkaavion avulla. Sanat muodostuvat hitaasti, kirjain kerrallaan, kun hoitaja tulkitsee Turusen silmien liikkeitä. Tämä on tapa, jolla mies saa äänensä kuuluviin.
– Elämä päättyi ja pysäytti, mutta tähän on vain sopeuduttava, että en enää pysty puhumaan enkä liikkumaan. Mutta onneksi muisti ja järki ovat tallella, Turunen sanelee.
On mukavaa, kun on saanut osallistua hirvipeijaisiin.
Paavo Turunen
Turusen elämä oli päättyä lähes päivälleen viisi vuotta sitten. Kokenut metsämies oli Tyrnävällä hirvimetsällä passissa hirvitornissa. Turunen oli istuutumassa reppujakkaralleen, kun hirvitornin pohja petti ja hän putosi maahan niskoilleen.
Turusen niskanikama murtui ja hän sai massiivisen aivoinfarktin. Miehestä tuli neliraajahalvaantunut ja puhekyvytön 67-vuotiaana. Tila on niin sanottu locked-in-syndrooma, LIS. Siinä ihmisen ajattelu, järki ja tunteet ovat ennallaan, mutta vartalo on halvaantunut eikä puhuminen tai nieleminen onnistu.
Hirvijahdissa pyörätuolilla
Pauliina Saarela työntää Turusen pyörätuolia lumisella tiellä varmoin ottein. Turunen ja Saarela ovat Oulujoen eräseuran Sanginsuun hirviporukan jahdissa jo tuttu näky. Kaksikko on käynyt vierailemassa hirvenmetsästyksessä kolmena vuotena peräkkäin.
– Metsälle jäi kova kaipuu ja olen erittäin tyytyväinen, että olen päässyt jo kolmena vuotena hirvijahtiin Oulussa, Turunen sanelee.
Turunen ja Saarela viettävät jahdissa lähes koko päivän. Tuttu taksimies kuljettaa kaksikkoa aina sinne, missä tapahtuu. He pystyvät seuraamaan koirien ja miesten liikkeitä tabletilta. Vaikka saalista ei tullut, se ei harmita. Tärkeintä on päästä nauttimaan luonnosta ja tunnelmasta.
Hirvikaverit pitävät yhtä
Turuselle metsästyksellä on ollut tärkeä merkitys koko hänen elämänsä ajan. Mies sai ensimmäisen metsästyskoiransa 15-vuotiaana ja on kuulunut hirviporukoihin 50 vuotta.
Luonto oli mukana vahvasti myös työelämässä, sillä hän työskenteli Kainuun rajavartiostossa vartiopäällikkönä ja kouluttajana. Eläkkeelle jäämisen jälkeen metsästys on ollut miehelle kaikki kaikessa.
Tähän on vain sopeuduttava, että en enää pysty puhumaan enkä liikkumaan.
Paavo Turunen
Jahtikuulumisia vaihdetaan myös silloin, kun Turusen metsästyskaverit vierailevat hänen luonaan noin kerran kuukaudessa. Seurakaverit myös löysivät hänet tajuttomana tornin juurelta ja hälyttivät apua. Turunen itse ei muista tapauksesta mitään.
Halvaantumiseen johtava metsästysonnettomuus harvinainen
Vakavaan loukkaantumiseen johtavat metsästysonnettomuudet ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Aseenkäyttöön liittyviä onnettomuuksia tapahtuu vuosittain parikymmentä.
Muita onnettomuuksia, kuten loukkaantumiseen johtavia putoamisia ei tilastoida, kertoo Suomen metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius. Hän muistaa viiden vuoden aikana tapahtuneen yhden halvaantumiseen johtaneen onnettomuuden.
Myöskään hirvitornien kunto ei Simeniuksen mukaan ole suuri tai laaja ongelma. Niistä huolehtiminen kuuluu yleiseen turvallisuuteen. Metsästäjäliitosta on muistutettu seuroja käymään tornien kunto läpi vuosittain.
– Tornit lahoavat pikkuhiljaa eivätkä kestä. Silloin ne pitää joko korjata tai ottaa pois käytöstä, Simenius sanoo.
Peijaisista voi nauttia, vaikkei pysty syömään
Paavo Turusen hirvenmetsästyskausi päättyy tänä vuonna joulukuun puolella edessä oleviin hirvipeijaisiin, joihin hän on jälleen lähdössä mielellään.
Niissäkin tärkeintä on osallistuminen ja tunnelma, sillä vammautumisen vuoksi Turunen ei pysty enää syömään. Turusen omahoitaja Pauliina Saarela sen sijaan kertoo saaneensa peijaisista tuliaisina hirvenlihaa.
– On mukavaa, kun on saanut osallistua hirvipeijaisiin, Turunen sanelee.
Hirvenmetsästys ei loppunut Turusen perheessä Paavon loukkaantumiseen. Perheen tytär on jatkanut isänsä harrastusta ja isä jakaakin tyttärelleen aktiivisesti neuvoja ja kokemuksiaan. Asia on Turuselle selvästi tärkeä, sillä hän liikuttuu siitä puhuttaessa.
Oman näköistä elämää myös hoitokodissa
Caritas Niemelän vastaava ohjaaja Sinikka Sirviö kertoo, että asukkaille pyritään järjestämään mieluisaa ohjelmaa, jotta he pystyisivät elämään oman näköistään elämää myös hoivakodissa. Turuselle hoivakodissa olo on tuonut myös uusia harrastuksia, kuten kulttuurin.
Asioita käydään jahtipäivien jälkeen paljonkin läpi.
Sinikka Sirviö
Turusen osallistuminen hirvenmetsästykseen on saatu järjestettyä hoivakodin ja metsästysseuran yhteistyöllä. Metsästysreissun vaikutukset näkyvät Sirviön mukaan pitkään.
– Aluksihan se herkistää hirveän paljon ja asioita käydään jahtipäivien jälkeen paljonkin läpi ja katsotaan kuvia. Seuraava vaihe on, että aletaan odottaa seuraavaa syksyä, että josko se jahti jahtipäivä sieltä selkeytyisi ja päästäisiin jälleen mukaan.
