Koe uusi yle.fi

Zimbabwessa armeija kaduilla – onko 93-vuotiaan presidentin lähtö käsillä?

Pääkaupungin Hararen haltuunsa ottanut Zimbabwen armeija sanoo vain siivoavansa maan johdossa olleita rikollisia. Kyse voi silti olla laajemmasta pyrkimyksestä valita maalle uusi johtaja Robert Mugaben jälkeen.

Zimbabwe
Zimbabwen presidentti Robert Mugabe 25. helmikuuta 2017.
Zimbabwen presidentti Robert Mugabe Zimbabwessa 25. helmikuuta 2017.imago / Xinhua Afrika / AOP

Zimbabwen armeijan raskaat ajoneuvot ovat vallanneet pääkaupungin Hararen kadut. Kaupungin pohjoislaidalta on kuultu räjähdyksiä ja aseiden ääntä.

Armeija on ottanut hallintaansa myös maan yleisradioyhtiö ZBC:n toimitilat.

Televisiossa luettiin yöllä armeijan tiedote. Siinä todettiin, että Zimbabwen 93-vuotias presidentti Robert Mugabe ja hänen perheensä ovat turvassa.

Armeija ilmoitti, että sen operaatio on suunnattu "hänen lähellään oleviin rikollisiin, jotka aiheuttavat maahan sosiaalista ja taloudellista kärsimystä". Armeija lupasi viedä "rikolliset" oikeuden eteen, jonka jälkeen sotilaat palaavat kasarmeihinsa ja elämä palaa normaaliksi.

Kyseessä ei ole vallankaappaus, armeija painottaa. Armeijan kerrotaan ottaneen kiinni ainakin valtiovarainministeri Ignatius Chombon.

Yhdysvaltain ja Britannian lähetystöt ovat kehottaneet Zimbabwessa olevia kansalaisiaan pysyttelemään sisätiloissa ja varomaan mahdollisia levottomuuksia.

Taustalla kiista, nouseeko presidentiksi armeijan vai puolueen suosikki

Armeijan väliintulon taustalla lienee valtataistelu armeijan ja presidentti Mugaben ZANU-PF-puolueen välillä. Valtakiista nousee nyt ensimmäistä kertaa selvästi päivänvaloon.

Pidätetty ministeri Chombo on uutistoimisto Reutersin mukaan ollut puolueessa vaikuttavan ns. G40-ryhmän vaikuttava hahmo. G40 on vienyt eteenpäin ajatusta, että presidentti Mugaben väistyttyä valtaan nousisi Mugaben vaimon Grace.

Viime viikolla Mugabe erotti varapresidentti Emmerson Mnangagwan, joka oli armeijan suosikki maan johtoon, toisin kuin Grace Mugabe, jota syytetään leveästä elämäntavasta valtion varoilla.

Presidentti Mugabe syytti Mnangagwaa vallanhimosta ja noituudesta. Mnangagwa joutui lähtemään maanpakoon.

Tilanne kiristyi maanantaina, kun armeijan komentaja Constantino Chiwenga syytti ZANU-PF-puoluetta armeijaan kohdistuvista puhdistuksista. Seuraavana päivänä, tiistaina, puolue julkaisi lausunnon, jossa Chiwengaa syytettiin maanpetoksellisesta toiminnasta.

Zimbabwen kansa on tuskastunut valtakiistoihin ja korruptioon. Maa oli ennen itsenäistymistään vauras. Robert Mugabe on hallinnut Zimbabwea koko sen itsenäisyyden ajan. Tuona aikana maa on suistunut taloudelliseen perikatoon.

Lue lisää:

BBC: Zimbabwessa sotilaat ovat vallanneet maan yleisradioyhtiön

Armeijan uhkaus väliintulosta herätti pelon vallankaappauksesta Zimbabwessa

Lähteet: Reuters, AP