Lapsen rasitusvamma iskee kohtaan, jota aikuisella ei edes ole

Kipeä rasitusvamma nilkassa kiusaa kymmenvuotiasta futisnuorta. Neljätoistavuotias valittaa polveaan. Kyse on usein luutumisalueen rasitusvammasta, kertoo urheilulääkäri Katja Mjösund Aamutohtori-ohjelmassa.

rasitusvammat
Aamutohtori: Aamutohtori Katja Mjøsund ja lasten rasitusvammat
Aamutohtori: Aamutohtori Katja Mjøsund ja lasten rasitusvammat

Ylen Aamutohtori-ohjelmassa puhunut urheilulääkäri Katja Mjösund kertoo, että lasten urheiluvammat lisääntyvät.

– Lapset urheilevat tänään aiempaa enemmän – ja nimenomaan urheilevat, eivät vain harrasta liikuntaa. Tilanne polarisoituu. On runsaasti lapsia, jotka eivät harrasta liikuntaa ollenkaan, ja toisaalta niitä, jotka urheilevat nuoresta pitäen tavoitteellisesti 20 tuntia viikossa.

Suo siellä, vetelä täällä. Lapsista, jotka eivät liiku, kasvaa huonokuntoisia aikuisia. Toisaalta rasitusvammat kiusaavat parikymmentä tuntia viikossa treenaavia himourheilijoita.

– Ihminen kestää melkein mitä vain, jos keho saa tottua siihen. Lapselle tuo tottuminen ei kuitenkaan ehdi tapahtua, kun hän kasvaa pituutta, kehon painopiste muuttuu ja raajat pitenevät, sanoo Mjösund.

Vammoja alkaa Mjösundin mukaan usein ilmaantua, kun kerran viikossa kuntoillut lapsi aloittaa aktiivisesti treenaavassa joukkueessa.

Osgood-Schlatterin tauti paranee ajan kanssa

Lapsen keho ei ole miniatyyri aikuisen kehosta. Rasitusvammat iskevät Katja Mjösundin mukaan kohtiin, joita aikuisilla ei edes ole.

Tätä ei moni tule ajatelleeksi.

– Lasten luut eivät kasva tasaisesti joka kohdassa – niissä on kasvutumakkeiksi nimettyjä alueita, jotka eivät itse asiassa ole luustoa vaan kasvurustoa. Se alue kestää huonommin rasitusta kuin itse luu, Mjösund sanoo.

Näiden luutumisalueiden, apofysiittien, kiputilat ovat kasvuikäisille tyypillisiä rasitusongelmia. Tunnetuimpia tämän alueen rasitusvammoja ovat usein noin kymmenvuotiaille nilkkakipua tuottava Severin tauti tai muutamaa vuotta myöhemmin polviin iskevä Osgood-Schlatterin tauti.

Severin tauti ja Osgood-Schaltterin tauti kuulostavat pahemmalta kuin mitä ovatkaan. Tulehduslääke ja kylmäpussi tuovat ensiapua. Sitten ei tarvita kuin aikaa.

– Lopulta se on luonto, joka parantaa. Eikä urheilua tarvitse lopettaa kokonaan. Usein riittää, että jättää pois sen osa-alueen, joka tuntuu pahalta – esimerkiksi hypyt voimistelusta, kyykystä ponnistaminen tai spurttaaminen, Mjösund sanoo.

Monipuolinen urheilu on rasitusvammojen ehkäisyn näkökulmsta hyvä asia. Tutkimustiedon mukaan monipuolisuus kehittää myös lahjakkuutta paremmin kuin yksipuolinen yhden lajin tahkoaminen.

Rasitusvammoilta ei kuitenkaan voi kokonaan välttyä, ja joskus ne voivat kestää pitkäänkin. Pisin Mjösundin kohtaama Osgood-Schlatterin tauti kesti peräti kaksi vuotta.

– Olen lohduttanut nuoria lupaamalla, että jossain vaiheessa se menee kuitenkin aina ohi.

Isä-valmentajille tietoa

Tietoa tulisi Mjösundin mukaan levittää myös valmentajille. Haasteena tässä on se, että kaikkein nuorimmilla lapsilla on usein kokemattomimmat valmentajat.

– Siellä on paljon isivalmentajia ja vähän vähemmän äitivalmentajia. Tämä aktiivisuus on hieno asia, mutta he eivät ehkä ole kovin tietoisia siitä, että lapset eivät kestä kaikkea, Katja Mjösund sanoo.

Lue myös:

Lajimustasukkaisuus kostautuu: urheilevien lasten rasitusvammat lisääntyneet