"Meillä on kulttuurinen sokeus väkivaltaa kohtaan" – Perheväkivallan ehkäisyssä on paljon puutteita

Parhaillaan kehitetään viranomaisten välistä yhteistyötä, jotta apua tarvitsevat perheet löydettäisiin ajoissa.

perheväkivalta
Kynttilöitä Lyseon leikkipuiston portilla
Petteri Juuti / Yle

Porvoossa maanantaiaamuna tapahtunut kolmevuotiaan lapsen puukotus nosti jälleen esille kysymyksen siitä, miten tämä olisi voitu estää.

Suomessa perheväkivallan ehkäisemisessä on erittäin paljon puutteita ja kehittämisen tarpeita, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä, Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen erityisasiantuntija.

Viranomaisten yhteistyössä perheväkivallan ehkäisemiseksi on myös paljon alueellisia eroja, mikä asettaa Mäkelän mukaan suomalaiset lapset eriarvoiseen asemaan.

Joillain paikkakunnilla on löytynyt toimivia yhteistyömuotoja usein siksi, että eri viranomaisia edustavat ihmiset ovat tunteneet toisensa entuudestaan. Yhteistyö on syntynyt luontevasti ihmisten välille.

Yksi suurimmista haasteista yhteistyössä on Mäkelän arvion mukaan ajatus siitä, että kunkin viranomaisen kuuluu pystyä hoitamaan ongelmansa itse.

– Kun poliisit osaavat hyvin oman työnsä, sosiaalityöntekijät omansa ja terveydenhoitajat omansa, tulee sellainen illuusio, että se riittää. Mutta väkivalta on sellainen asia, että se kattaa aina nämä kaikki kolme.

"Suuressa kriisissä ei selvitä millään esitteillä tai nettipalveluilla"

Ajatus siitä, että pitää selvitä yksin, on myös suomalaisessa vanhemmuudessa ongelma, Mäkelä sanoo. Vanhemmuus on niin iso projekti, ettei sitä pidäkään yrittää hoitaa yksin. Mäkelä korostaa, että jokainen vanhempi tarvitsee apua, koulutus- ja tulotasosta riippumatta.

Toki avun tarve vaihtelee: jotkut tarvitsevat erityisen paljon apua. Mäkelän mukaan avuntarve korostuu vanhemmilla, joiden perheissä on kokemuksia sukupolvesta toiseen jatkuvasta työttömyydestä, köyhyydestä tai syrjään joutumisesta. Erityisapua tarvitsevat usein myös vanhemmat, jotka ovat syystä tai toisesta revitty juuriltaan tai joiden lapsella on jokin kehityksellinen vaikeus.

– Tutkimusten mukaan tällaiset vanhemmat ovat alttiimpia tuntemaan itsensä neuvottomiksi ja neuvottomuus johtaa usein siihen, että saattaa kriisitilanteissa käyttää väkivaltaisempia otteita.

Tällaiset vanhemmat tarvitsisivat Mäkelän mukaan paljon enemmän tukea kuin yhteiskunnassamme pystytään tällä hetkellä tarjoamaan. Usein avun pitää olla monen eri toimijan yhteistyötä.

Erityisen ongelmallisia Mäkelän mukaan ovat erotilanteet. Erityisesti vanhemmilla, jotka jätetään erotilanteessa ulkopuolelle, on lisääntynyt riski käyttää väkivaltaa.

Tällaiset "korkean konfliktin erot" ovat Mäkelän mukaan tunnettu riski. Siksi apua pitäisi tarjota paljon enemmän kuin mitä nyt tarjotaan. Tämä onnistuisi esimerkiksi lisäämällä sosiaalityöntekijöiden määrää.

– Kun aikuinen on niin suuressa kriisissä kuin lapseen kohdistuva väkivalta antaa ymmärtää, siitä ei selvitä millään neuvonnalla, esitteillä tai nettipalvelulla. Siinä tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat kuulla sen vanhemman hätää ja löytää tapoja auttaa siinä.

Jukka Mäkelä
Lastenpsykiatri, THL:n erityisasiantuntija Jukka MäkeläTHL

Tukistaminen voi myöhemmin johtaa rajumpiin otteisiin

Mäkelän mukaan erityisesti neuvoloissa pitäisi pystyä nykyistä paremmin kertomaan, että erilaisissa vanhemmuuden tilanteissa on oikeus hakea apua.

Suomessa ei Mäkelän mukaan hyödynnetä tarpeeksi neuvoloiden tarjoamaa mahdollisuutta löytää ne vanhemmat, jotka tukea tarvitsisivat.

– Meillä on yhdellä tavalla maailman paras tilanne huomata ne vanhemmat, jotka tarvitsisivat enemmän apua kuin saavat, mutta meillä on myös tietty kulttuurinen sokeus väkivaltaa kohtaan.

Suomessa ollaan Mäkelän mukaan sokeampia nimenomaan sille, kuinka tuhoisa väkivallan kierre voi olla. Tutkimusten mukaan pieni väkivalta on riski suuremmalle väkivallalle. Esimerkiksi tukistaminen voi johtaa siihen, että myöhemmin tulee käyttäneeksi rajumpia otteita.

Mäkelä kertoo, että Suomessa on muihin Pohjoismaihin verrattuna eniten lähisuhdeväkivaltaa. Se mitä kotona tapahtuu, kohdistuu usein myös lapseen.

"Väkivaltaa kokevilla lapsilla ei ole aikaa odottaa"

Jukka Mäkelä on ollut mukana työryhmässä, joka on pohtinut keinoja auttaa ja suojella lapsia, joiden epäillään joutuneen seksuaali- tai pahoinpitelyrikoksen uhriksi.

THL:n koordinoimassa LASTA-hankkeessa (siirryt toiseen palveluun) kehitettiin ja pilotoitiin vuosina 2014–2016 matalan kynnyksen toimintamallia eri viranomaisten yhteistyön parantamiseksi.

Ajatus on, että heti, kun jollain viranomaisella herää epäilys, että joku perhe tarvitsisi erityistä tukea, pystytään välittömästi skannaamaan mitä tietoja eri viranomaisilla kyseisestä perheestä on.

Eli onko perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, sosiaalitoimessa, lastensuojelussa tai poliisin kotihälytysmerkinnöissä jotain sellaista tietoa, joka viittaisi siihen, että perhe tarvitsee apua.

Neuvoloiden työntekijät sekä sosiaaliviranomaiset ja poliisit tarvitsisivat Mäkelän mukaan myös enemmän koulutusta siihen, miten kohdata epäily väkivallasta ja miten toimia sellaisissa tilanteissa. Tähänkin laadittiin hankkeen yhteydessä oma koulutusmalli.

Toimintamalleja testataan parhaillaan Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Varsinais-Suomessa osana Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa (siirryt toiseen palveluun). Tarkoitus on saada pysyviä ratkaisuja, jotka ovat sovellettavissa missä tahansa Suomessa.

Jukka Mäkelä toivoo, että valtakunnallinen malli saadaan luotua vuoden 2018 lopussa päättyvän LAPE-ohjelman aikana, jotta voidaan jatkossa paremmin välttää lasten traagiset kohtalot. Aikaa ei ole hukattavaksi.

– Aika on se, jota lapsella ei ole. Niillä lapsilla, jotka joutuvat väkivallan kohteeksi, se aika usein loppuu siihen. Tällä yhdellä lapsella se loppui kokonaan. Ei meillä ole aikaa odottaa.