Syyllistyikö USA:n oikeusministeri väärään valaan? Muistaa nyt Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksiä

USA:n oikeusministeri Jeff Sessions on ollut kongressin edustajainhuoneen kuultavana vaalikampanjan Venäjä-yhteyksistä. Hänen antamansa tiedot poikkesivat hänen aiemmin kertomastaan.

Donald Trumpin vaalikampanja
USA:n oikeusministeri Jeff Sessions edustajainhuoneen kuulemistilaisuudessa.
USA:n oikeusministeri Jeff Sessions edustajainhuoneen kuulemistilaisuudessa.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltain oikeusministeri Jeff Sessions oli eilen tiistaina kongressin edustajainhuoneen lakivaliokunnan kuultavana. Valiokunta tenttasi häneltä, oliko presidentti Trumpin kampanjaväellä yhteyksiä Venäjään.

Kokouksessa Sessions kertoi hiljattain muistaneensa olleensa maaliskuussa 2016 palaverissa, jossa Trumpin ulkopoliittinen avustaja George Papadopoulos oli ehdottanut, että hän voisi suhteidensa avulla järjestää tapaamisen Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Lokakuun 18. päivänä järjestetyssä senaatin kuulemisessa Sessions oli kiistanyt jyrkästi tienneensä yhteyksistä ja arvellut, ettei sellaisia ollut.

Sessionsin muisti oli siis parantunut kuluneen kuukauden aikana. Hän puolusteli unohdustaan sillä, että Trumpin vaalikampanja oli alusta lähtien kaoottinen ja tapaamisia oli paljon.

Edustajainhuoneessa Sessions sai eteensä Papadopouloksen kuulustelupöytäkirjat, jossa tämä kertoi kyseisestä tapaamisesta, johon Sessionskin osallistui.

– Minulla ei ollut muistikuvaa tästä tapaamisesta ennen kuin näin nämä dokumentit.

Jo tammikuussa Sessions vakuutti senaatissa, ettei hän ollut tietoinen mistään yhteyksistä venäläisten ja Trumpin kampanjan välillä.

Hän kiisti jyrkästi valehdelleensa senaatille. Hän muisti nyt selvästi varoittaneensa Papadopoulosta, ettei tällä ollut oikeutta sopia mitään tapaamisia Venäjän hallituksen kanssa.

Väärä vala vai ei?

Uutistoimisto Reuters on kysellyt asiantuntijoilta, onko mahdollista, että oikeusministeri olisi syyllistynyt väärään valaan lausunnoissaan. Väärästä valasta voi saada jopa viiden vuoden vankeustuomion.

Demokraattisenaattori Ted Lieu sanoo Twitter-virestissä uskovansa, että Sessions on syyllistynyt väärään valaan lokakuisessa vastauksessaan.

Tuolloin demokraattisenaattori Al Franken kysyi Sessionsilta, oliko "Trumpin kampanjan edustajilla yhteyksiä venäläisiin"?

– Minulla ei ollut, enkä ole tietoinen, että kenelläkään muullakaan oli, enkä usko sellaista tapahtuneen, kuului Sessionsin vastaus.

Reutersin haastattelema Rutgersin yliopiston lakitieteen professori Stuart Green ei usko, että tapaus täyttää väärän valan tunnusmerkistöä.

Greenin mukaan Franken tarkoitti kysymyksellään suoria yhteyksiä Kremliin, eikä yksityisiä välittäjiä ja viestinviejiä, joita Papadopoulos ja eräät muut Trumpin avustajat tapasivat.

Clintonin tutkimiseen ei aihetta?

Sessions joutui vastaamaan myös kysymyksiin, miksi oikeusministeriö ei tutki entisen demokraattien presidenttiehdokkaan ja ulkoministerin Hillary Clintonin toimia. Varsinkin presidentti Trump ja eräät republikaanit ovat epäilleet häntä monista väärinkäytöksistä.

– Oikeusministeriötä ei voi koskaan käyttää koston välineenä poliittisille vastustajille. Se olisi väärin, vastasi Sessions.

Republikaaniedustaja Jim Jordan tenttasi Sessionsia kysyen, mitä tutkimuskomission asettaminen Clintonia tutkimaan edellyttäisi. Jordanin mukaan "näyttää siltä", että todisteita Clintonia vastaan on riittävästi, jotta komitea voitaisiin perustaa.

– Sanoisin, että "näyttää siltä" ei ole riittävä peruste komitean perustamiselle, Sessions vastasi terävästi.

Jälkeenpäin Sessions täsmensi, ettei ottanut vastauksessaan kantaa siihen, oliko komission perustamiselle edellytyksiä.

Lue lisää:

Yhdysvaltain oikeusministeri lupaa nopean päätöksen Clinton-tutkinnasta

Aiheesta muualla:

Sessions says he knew of ex-Trump aide's Russia ties, despite testimony (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters