1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Iisalmi

Iisalmen uusi uimahalli ei tulekaan entisen paikalle – vanha halli tahdotaan pitää auki rakentamisen aikana

Uusi uimahalli halutaan silti sijoittaa Kankaan alueelle, mutta alue kaipaa pikaista kaavoitusta.

Iisalmi
Uimareita uimahallissa.
Tiia Korhonen / Yle

Iisalmen uutta uimahallia ei aiotakaan sijoittaa vanhan uimahallin paikalle Kankaan alueella, vaikka sitä aluksi suunniteltiin. Sen sijaan kaupunki käynnistää välittömästi Kankaan alueen kaavoituksen.

Kaavaa halutaan päivitetään niin, että uusi uimahalli voitaisiin rakentaa vanhan uimahallin läheisyyteen. Näin vanha uimahalli saataisiin pidettyä auki uuden uimahallin rakentamisen aikana.

Uimahallihankkeen työryhmän esitti aikaisemmin, että uusi halli kannattaisi nykyisen paikalle, jotta luvattu valtionavustus turvattaisiin. Uuden päätöksen myötä Iisalmi selvittää onko valtionavun saamiseen vielä mahdollisuutta.

Lisäksi päätettiin, että itse uimahalliin on tulossa kuusiratainen uima-allas.

Iisalmen kaupungin tekninen lautakunta käsitteli uutta uimahallia kokouksessaan tiistaina. Tekninen lautakunta sai päätöstensä tueksi valmistuneen täydennetyn hankesuunnitelman tiedot.

Toteutussuunnitelmista pyydetään ulkopuolinen asiantuntijalausunto ennen uimahallin rakennuslupaa ja kilpailutusta. Uuden uimahallin kustannusarvio on 12,6 miljoonaa euroa. Uusi uimahalli päätettiin maksaa kaupungin omasta taseesta, ei yksityisrahoitteisesti.

Lue seuraavaksi