Poliisi epäilee eläinaktivisteja Valion kuorma-autojen polttamisesta

Neljän kuorma-auton palaminen Tampereen Nekalassa on päätynyt kansainväliselle tuotantoeläinten huonoista oloista raportoivalle sivustolle.

vahingonteko
Valion pihalla poltetut rekat
Jussi Mansikka / Yle

Tampereen Nekalassa maanantain ja tiistain välisenä yönä tapahtunut kuorma-autojen polttaminen saattoi olla eläinaktivistien tuhotyö.

Tapaus on päätynyt kansainväliselle Bite Back -nettisivustolle, joka julkaisee esimerkiksi videoita tuotantoeläinten huonoista oloista. Sivustolla kerrotaan myös sabotaaseista.

Maidontuotantoa syytetään sivustolla ympäristötuhon edistämisestä.

Valiolta kerrotaan, ettei yhtiö ole saanut asiaan liittyen minkäänlaista yhteydenottoa mahdollisilta tekijöiltä.

Julkaisusta Bite Backissa kertoi ensimmäisenä Aamulehti (siirryt toiseen palveluun).

Poliisi selvittelee teon taustoja. Neljän kuorma-auton polttajat ovat toistaiseksi omilla teillään.