Analyysi: Itsevaltaista vanhusta sysätään syrjään – Seuraako Mugabea sotilasjuntta, himoshoppaaja vai Lacoste-krokotiili?

Zimbabwen valtataisteluun liittyy monenlaisia käänteitä, esimerkiksi sokeutuva presidentti, myrkytysyritys jäätelöllä ja krokotiiliryhmä.

Zimbabwe
Robert ja Grace Mugabe puolueen vaatteissa
Robert ja Grace Mugabe olivat yhtä hymyä kannattajatilaisuudessa kesäkuussa 2017.Aaron Ufumeli / EPA

Zimbabwen 93-vuotias diktaattori Robert Mugabe on vain varjo entisestään. Maailman vanhimman johtajan terveys horjuu, näkö on heikentynyt, ja sisäpiiriläisen mukaan hänen muistinsa ja henkiset kykynsä ovat heikentyneet.

Vallasta Mugabe ei silti aio luopua. Hän on sanonut pysyvänsä hallitsijana satavuotiaaksi asti.

– Pitää paikkansa, että olin kuollut. Nousin kuolleista, kuten aina. Kun pääsen takaisin maahani, olen todellinen, Mugabe vitsaili lehdistölle (siirryt toiseen palveluun) viime syksynä palattuaan Dubain-matkalta.

Mugaben 52-vuotias vaimo Grace Mugabe meni viime vuoden toukokuussa vielä pidemmälle. Hän sanoi, että hänen miehensä hallitsisi vielä haudastakin.

Pelimerkit ensi vuoden presidentinvaaleihin olivatkin asettuneet niin, että Robert Mugaben oletettiin pyrkivän vielä yhdelle kaudelle. Jos Mugabe pysyy tolpillaan, hän hallitsisi vuoteen 2023, 99-vuotiaaksi asti.

Robert Mugabe Zimbabwe
Presidentti Robert Mugabe piti puhetta Hararessa marraskuun alussa 2017.AOP

Sellainen tilanne oli vielä muutama päivä sitten. Nyt Mugabe on armeijan eristämänä kotiarestissa ja sotilaat kaduilla.

Yrittikö shoppailijavaimo jäätelömyrkytystä?

Mugaben suosikki omaksi seuraajakseen on hänen vaimonsa, joka on saanut ulkomaille suuntautuneiden shoppailureissujen ansiosta "Gucci Grace" -liikanimen. Gracelle on jo pedattu paikkaa hallitsevan Zanu-PF -puolueen johtonelikossa. Robert Mugaben vaimoa epäillään nuoren mallin pahoinpitelystä hienostohotellissa

Zimbabwen poliittisissa piireissä on liikkeellä huhuja, että Grace valmistautuisi presidenttiyteen vuoden 2023 vaalien jälkeen.

Robert Mugabe ja vaimo Grace.
Robert ja Grace Mugabe.aaron Ufumeli / AOP

Raivatakseen tietä vaimon presidenttiydelle Mugabe syrjäytti viime viikolla varapresidenttinsä, armeijan suosikin Emmerson Mnangagwan.

Mnangagwan kannattajat syyttivät kesällä Grace Mugabea varapresidentin myrkytysyrityksestä. Sitä olisi yritetty Gracen meijerifirman jäätelöllä. Grace Mugabe kielsi syytökset ja haukkui Mnangagwan täydeksi nollaksi.

Taustalla vapaustaistelu

Varapresidentti Mnangagwan ympärille on muodostunut krokotiilihahmostaan tutun Lacoste-merkin mukaan nimetty ryhmä. Mnangagwaa kutsutaan krokotiiliksi hänen säälimättömyytensä, tuiman katseensa ja tuuheiden kulmakarvojen takia.

Ernest Mnangagwa Zanu-PF:n vastustajan twiitissä.

Presidentti on puhdistanut Mnangagwan lisäksi muitakin Lacoste-ryhmän jäseniä hallinnosta. Joukossa on entisiä Zimbabwen vapaustaistelijoita.

Armeijan komentaja Constantino Chiwenga on suuttunut Robert Mugabelle näiden vapaustaistelijoiden puhdistuksista.

Constantino Chiwenga
Armeijan komentaja Constantino Chiwenga uhkasi maanantaina armeijan väliintulolla.Jekesai Njikizana / AFP

Tämänhetkinen poliittinen kaaos kytkeytyykin vahvasti Zimbabwen kansallisen vapaustaistelun historiaan.

Mugabe johti 1970-luvulla Zimbabwen itsenäisyystaistelua Ian Smithin johtamaa valkoisten hallitusta vastaan.

Itsenäistymissodan veteraanien aiempi lojaalius Mugabea kohtaan kuitenkin horjuu. Uutistoimisto AP:n mukaan Zimbabwessa vaikutusvaltainen veteraaniyhdistys haluaa Mugaben väistyvän.

Kolme skenaariota – Vapaustaistelijat vielä vallankahvassa

Uutistoimisto AP:n haastattelema paikallispoliitikko ja kansalaisaktivisti Promise Mkwananzi luettelee vallankaappauksen seurauksille kolme mahdollista vaihtoehtoa.

Ensimmäinen skenaario on, että armeija aikoo perustaa pitkäaikaisen sotilashallinnon. Toinen mahdollisuus on, että armeija asettaa valtaistuimelle suosikkinsa, syrjäytetyn varapresidentin Emmerson Mnangagwan.

Zimbabwe
Ihmiset lukivat tuoreita uutisia vallankaappauksesta Newsday-lehdestä Hararessa 15. marraskuuta.Aaron Ufumeli / AOP

Kolmas vaihtoehto on esiintynyt armeijan virallisissa lausunnoissa. Se on, että armeija puhdistaa hallinnosta Mugaben tukijoukot, valtaan jää nimellisesti Robert Mugabe ja kongressi valitsee hänelle seuraajan – armeija toivoisi sen olevan varapresidentti Mnangagwa.

Jos Mugabe onnistuu saamaan kaoottisen tilanteen jollain tapaa haltuunsa mutta päättää erota tilanteen rauhoittamiseksi, vaihtoehtona on vielä sekin, että Grace Mugabe nousisi valtaan.

Todennäköisintä on, että nuori kehityshaluinen sukupolvi saa yhä odottaa vuoroaan Zimbabwessa. Vapaustaistelijoiden sukupolvi pitää vielä kiinni asemastaan.

Jutussa on käytetty lähteinä muun muassa Al Jazeeraa (siirryt toiseen palveluun), The Conversation (siirryt toiseen palveluun) ja Slate (siirryt toiseen palveluun) -sivustoja, IRIN Newsiä (siirryt toiseen palveluun), Zimbabwe Independent (siirryt toiseen palveluun)-lehteä ja CNBC Africaa (siirryt toiseen palveluun).

Lisää aiheesta Ylellä:

Sky News: Grace Mugabe on paennut Zimbabwesta

Zimbabwessa asuva suomalainen: Tilanne on suurelta osin rauhallinen

Zimbabwen presidentti Mugabe: Olen kotiarestissa

Zimbabwessa armeija kaduilla – onko 93-vuotiaan presidentin lähtö käsillä?

Armeijan uhkaus väliintulosta herätti pelon vallankaappauksesta Zimbabwessa

Punaiselta Ristiltä synkkä arvio: Nälkiintyminen voi uhata miljoonia Zimbabwessa

Aiheesta muualla:

MTV.fi: Kunniakonsuli Zimbabwesta: Lähetystö valmis evakuoimaan suomalaiset tarvittaessa (siirryt toiseen palveluun)

HS.fi: 93-vuotias Robert Mugabe on istunut valtaistuimella vuodesta 1980, nytkö hän kaatuu? Viisi kysymystä Zimbabwen "verettömästä vallanvaihdosta" (siirryt toiseen palveluun)