Olenko minäkin syyllistynyt ahdisteluun? Teatteriohjaaja Milja Sarkola uskoo, että jokainen ihminen kykenee pahaan

Kulttuurivieras Milja Sarkola sanoo, että ohjaajalla on vastuu havainnoida hyväksikäyttötilanteita omassa työssään.

kulttuuri
Teatteriohjaaja Milja Sarkola
Nella Nuora / Yle

Teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Milja Sarkola on kirjoittanut vallasta ja vallankäytöstä. Hän on kirjoittanut seksuaalisuudesta ja sen suhteesta valtaan. Hän on ohjannut teoksia, jotka ovat saaneet katsojat ja kriitikot polvilleen avoimuudellaan ja rohkeudellaan.

Nyt hän on hämillään.

– Koen ehkä, että olen ollut vähän naiivi tai sinisilmäinen, Sarkola huokaisee.

– Tietysti olen tiennyt, että tällaistakin voi olla, mutta en ole ehkä tajunnut miten paljon. Ohjaajana sitä on tietenkin paljon suojatummassa asemassa kuin näyttelijänä.

Sarkola puhuu viime kuukausina esiin ryöpsähtäneestä seksuaalisesta ahdistelusta, joka on kohdistunut erityisesti teattereissa ja elokuvissa työskenteleviin näyttelijöihin. Syytetyn penkillä on ihmisiä, jotka ovat hänen asemassaan, ohjaajia, tuottajia, taiteellisen työn johtajia.

– Se, että ohjaajat, tuottajat ja miesnäyttelijät ovat syyllistyneet seksuaaliseen ahdisteluun tässä mittakaavassa, on todella ahdistava ajatus.

Sarkola on tullut siihen tulokseen, ettei vallan käsite ole teattereissa ja elokuvastudioilla tarpeeksi kirkas. Onko sitä mietitty tosissaan lainkaan? Onko tässä menty metsään jo koulutuksesta lähtien?

– Olen itse opiskellut ohjaajaksi Teatterikorkeakoulussa. En muista, että meillä olisi ollut yhtäkään kurssia, jonka aihe olisi ollut ohjaajan valta. Se on kuitenkin yksi määräävimmistä tekijöistä ohjaajantyössä.

– Olen kokenut, että mieluummin puhutaan vastuusta kuin vallasta, koska valta on ikävä sana, jota ei haluta liittää omaan työhön.

Teatteriohjaaja Milja Sarkola
Teatterissa työvälineenä ovat keho ja tunteet. Nella Nuora / Yle

Sarkolan mukaan taustalla on myös muita, niitä perinteisempiä, patriarkaalisia roolimalleja. Vallan hämärtyminen on kuitenkin kysymyksen ydin, kun puhutaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

– Minusta tässä työssä pitäisi ajatella valtaa ja vallankäyttöä joka päivä.

Lopputulos pyhittää keinot?

Vuonna 1975 syntynyt Milja Sarkola valmistui Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalta kymmenisen vuotta sitten. Teatterisuvun tytär tuli pian tunnetuksi muun muassa perheen dynamiikkaa ruotivista teoksistaan. Näytelmä Perheenjäsen sai teatterialan arvostetun Thalia-palkinnon vuonna 2012.

Sarkolaa pidetään rohkeana, mutta lopulta kaikki kapinakin on tapahtunut punaisen esiripun pehmoisissa laskoksissa. Nyt hänen kotoinen piirinsä on kriisissä.

– Teatteri on seksuaaliselle ahdistelulle erittäin altis alusta, sillä siellä työskennellään keholla ja tunteilla. Tunneilmaisua etsitään jopa manipulaation avulla, Sarkola sanoo.

Manipulaatio saattaa olla näyttelijän itse itseensä kohdistamaa. Näyttämöllä haetaan keinoa esittää jotakuta toista, tuntea roolihahmon tunteita tai heittäytyä täysillä näytelmässä esitettävään tilanteeseen. Näyttelijä voi joutua lietsomaan itseään tiettyyn tunnetilaan. Näytelmän roolihahmo saattaa rakastua intohimoisesti tai hänet voidaan murhata, raiskatakin. Tunteiden vyörytys altistaa ylilyönneille ja kulttuurille, jossa lopputulos pyhittää keinot. (Aftonbladet - 456 svenska skådespelare talar ut om övergrepp) (siirryt toiseen palveluun)

Hyväksikäyttäjien pitäisi jäädä joutua syrjään, ei uhrien

Viime viikkoina on keskusteltu myös lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta ahdistelusta. Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaat ovat kertoneet medialle teatteriopettajansa seksuaalisviritteisistä harjoituksista. Moni oppilas oli kokenut miesopettajan tunnit pelottaviksi. Opettajan kerrotaan sanoneen nuorille tytöille, ettei näistä voi tulla näyttelijöitä, jos he eivät heittäydy harjoituksiin täysillä. Opettajan suosikeille taas povattiin lupaavaa uraa. (AL - Lukion opetteja lähenteli tyttöjä…) (siirryt toiseen palveluun)

– Tällä alalla voi käyttää valtaa uhkailemalla, ettei näyttelijä saa töitä, jos ei suostu johonkin. Se on todella raadollista, Sarkola puhisee.

Työnsaannin pelko ja leimautuminen hankalaksi on ollut taustalla myös monissa niistä ahdistelutapauksissa, joita on tullut ilmi Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa #metoo-kampanjan yhteydessä.

Milja Sarkola kämmenent + lappu: Me?
Seksuaalisesta ahdistelusta ei tarvitse vaieta, jos yhteisö tukee asioiden esilletuomista.Nella Nuora / Yle

Milja Sarkolan mukaan näyttelijää saattaa hallita jo pelkkä pelon tunne.

– Näyttelijä voi pelätä työnsaannin lopahtavan, vaikkei kukaan sellaista uhkausta olisikaan sanonut ääneen. Minusta tällainen pelkokin pitäisi kitkeä pois.

Sarkola palaa koulutukseen. Pelot tulisi poistaa jo siellä. Nuorella ihmisellä on vielä vähän tietoa siitä, miten työmaailmassa toimitaan. Hän omaksuu helposti ne käytänteet, joihin törmää ensimmäisenä. Ammattilaisten tulisi taata se, että alalla on turvallista työskennellä ja ihmisiin voi luottaa.

– Olisi tärkeää, että elokuva- ja teatteriohjaajat ja tuottajat sanoisivat yhteen ääneen, että ahdistelua ja uhkailua ei hyväksytä ja niihin puututaan välittömästi.

– Hyväksikäyttäjien pitäisi olla niitä, jotka jäävät ilman töitä eikä toisin päin.

Kaikissa on mahdollisuus hyvään ja pahaan

Milja Sarkolan näytelmä Jotain toista (Q-teatteri 2015) näytti, kuinka halu ja seksuaalisuus ohjaavat ihmistä kaikilla ihmisyyden osa-alueilla.

– Seksuaalisuus on väistämättä läsnä kaikissa ihmissuhteissa, Sarkola täräyttää.

Seksuaalisuus on Sarkolan mielestä niin olennainen osa ihmistä, ettei sitä voi leikata erilleen missään tilanteessa. Jonkinlainen halun mahdollisuus on läsnä kaikissa kohtaamisissa. Seksuaalisuus on myös piirre, joka tekee meidät haavoittuvaisiksi.

– Seksuaalisuus on intiimi, hauras alue meissä. Siinä ovat läsnä ihmisen tahto, keho ja itsemääräämisoikeus. Siksi meitä on myös erityisen helppo haavoittaa juuri sille alueelle.

Q-teatterin esitys Jotain toista - henkilökohtaisen halun näyttämö.
Milja Sarkola on kirjoittanut ja ohjannut tekstejä, joissa pohditaan seksuaalista vallankäyttöä. Kuva on Q-teatterin esityksestä Jotain toista - henkilökohtaisen halun näyttämö.Pate Pesonius / Q-teatteri

Sarkola uskoo, että jokainen on kykeneväinen iskemään toista arkaan paikkaan, jos tilanne niin vaatii.

– En usko, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä, niitä, jotka kykenevät toimimaan ikävästi ja niitä, jotka eivät kykene pahaan.

Monesti pahaan voi syyllistyä tietämättään, tiedostamatta asiaa. Se on Sarkolan mielestä inhimillistä. Jokainen tekee virhearvioita elämässään.

– En itse tiedosta ohjatessani käyttäytyneeni väärin tai syyllistyneeni häirintään. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö joku olisi voinut kokea niin. Minun on oltava avoin tämän kysymyksen äärellä ja uskallettava esittää se myös itselleni.

Voisi kuvitella, että moni ohjaajana ja tuottajana työskentelevä pohtii tällä hetkellä omia toimiaan ja tekojaan. Olenko loukannut, ahdistellut? Saanko halata tai leikillisesti läpsäyttää selkään? Mitä saa enää tehdä?

– Sitä on syytäkin miettiä, Milja Sarkola sanoo.

– Emme voi kääntää ahdisteluongelmaa tähän. Jokaisen on syytä miettiä, mitä tekee, kun työtilanteessa koskettaa toista.

Turvallinen työympäristö rakentuu luottamuksesta

Milja Sarkolalla ei ole kotiteatteria tai omaa ensemblea. Vuosina 2008–2012 hän johti helsinkiläistä Takomo Teatteria Pauliina Feodoroffin kanssa. Takomon lisäksi hän on ohjannut Q-teatteriin, Viirukseen, Kansallisteatteriin ja nyt Svenska Teaterniin. Kaksikielinen Sarkola kirjoittaa ja ohjaa molemmilla kotimaisilla.

– Teatterin tekeminen ruotsiksi on aivan erilaista kuin suomeksi, mutta en osaa kuvailla, mikä se ero on, Sarkola nauraa.

– Ruotsi on äidinkieleni ja tunnekieli. Mutta ei se sekään ole.

Teatteriohjaaja Milja Sarkola
Näytelmän työryhmässä on tärkeää voida puhua vaikeistakin asioista. Puhujaa ei saa lytätä tai vaientaa vitsailemalla, sanoo ohjaaja Milja Sarkola.Nella Nuora / Yle

Sarkolan mukaan eroa on myös yleisössä. Suomenruotsalaisen kulttuuriväen pienuus näkyy muun muassa siinä, että Sarkola väittää tuntevansa ainakin jonkun jokaisen näytöksen yleisöstä. Sen sijaan Q-teatterin katsomo saattaa täyttyä ilta illan jälkeen hänelle tuiki tuntemattomista ihmisistä.

I Would Prefer Not To -näytelmän ensi-ilta Svenska Teaternissa on vuoden vaihteen jälkeen. Sarkola on käsikirjoittanut Amos-näyttämölle näytelmän, joka perustuu 1800-luvulla eläneen amerikkalaiskirjailijan Herman Melvillen novelliin Bartleby, the Scrivener. Tarina kertoo asianajajan sihteerinä työskentelevästä Bartleby-nimisestä miehestä. Eräänä päivänä työtehtävän saatuaan Bartleby vastaa “Mieluiten en”.

– Näytelmässä asianajaja uskoo, että elämä voi olla helppoa, mielekästä ja järkevää. Bartleby kyseenalaistaa tämän passiivisella vastarinnallaan. On aika vapauttavaa, kun tajuaa, että molempien ajatteluun voi samaistua.

Milja Sarkola pyrkii luomaan työryhmälleen ilmapiirin, jossa on helppo ja turvallinen työskennellä.

– Teatterissa kyse on usein jargonista. Aina se ei ole asiallista.

Jos läpänheitto alkaa heti, kun joku avaa suunsa jostain mieltään vaivaavasta asiasta, ollaan heikoilla jäillä. Sarkolan mukaan jokaisen pitäisi saada puhua omista lähtökohdistaan. Toinen on puheliaampi ja toinen vetäytyvämpi.

– Usein on vaarana, että lytätään tai pilkataan, jos joku alkaa puhua vaikeista asioista. Tähän ohjaaja voi vaikuttaa todella paljon.

Tulevaisuuden suhteen Sarkola on toiveikas. Ahdistelu on tullut julkisuuteen sellaisella vyöryllä melkein kaikissa länsimaissa, että asiaa on enää vaikea vaientaa. Hän ei usko, että vuoden päästä oltaisiin samassa tilanteessa kuin ennen #metoo-kampanjaa. Tärkeintä tässä on solidaarisuus, joka on syntynyt ihmisten kesken. (SvD: Forskare: ”#Metoo kan leda till riktig förändring”) (siirryt toiseen palveluun)

– Ahdistelusta kertominen ei voi olla yksilön vastuulla. On liikaa vaadittu, että ihmisen pitäisi yksin määritellä, mikä on väärin ja mikä ei.

Kynnys puuttua ahdisteluun on madaltunut niin uhrien kuin sivustakatsojienkin osalta. Silti, toisin kuin Ruotsissa, nimiä on nostettu esille Suomessa vain vähän. (HS - Sofi Oksanen vaatii suomalaisten ahdistelijoiden nimiä julki) (siirryt toiseen palveluun)