yle.fi-etusivu

Hiiripöllöt lähtivät vaellukselle – sähkölangoilla jopa muutaman sadan metrin välein

Esimerkiksi Satakunnassa hiiripöllöjä on tänä syksynä havaittu yli sata, kun normaalisti havainnot jäävät muutamaan yksilöön.

luonto
Hiiripöllö nielee myyrää.
Raine Martikainen / Yle

Hiiripöllöjä on nähty ennätyksellisen paljon Etelä- ja Länsi-Suomessa tänä syksynä. Bird Life Suomi (siirryt toiseen palveluun)kertoo (siirryt toiseen palveluun)nettisivuillaan, että ne ovat lähteneet vaellukselle myyräkantojen romahdettua laajalla alueella. Parhaimmillaan hiiripöllöjä on havaittu sähkölangoilla jopa muutaman sadan metrin välein.

Esimerkiksi Satakunnassa variksen kokoisia, mustavalkoisia pöllöjä on nähty yli sata, kun normaalina syksynä määrä jää muutamaan tai korkeintaan muutamaan kymmeneen.

– Vastaava hiiripöllösyksy on koettu vain pari kertaa aiemmin. Itsekin näin isänpäivänä kolme yksilöä autosta Porin ja Harjavallan välillä, kertoo Petteri Mäkelä Porin Lintutieteellisestä Yhdistyksestä.

Viihtyy peltojen reunoilla

Hiiripöllöllä on Mäkelän mukaan ollut hyvä poikastuotto, mutta sitten myyräkanta on romahtanut ja pöllöt ovat lähteneet vaellukselle.

– Emme varmuudella tiedä, tulevatko ne Suomesta. Ne voivat tulla myös Ruotsista, Venäjältä tai Norjasta, Mäkelä toteaa.

Hiiripöllö saalistaa päivälläkin. Sen voi nähdä sähkölangoilla tai puun latvassa kyttäämässä myyriä peltojen reunoilla ja aukeilla.

– Lentoon lähtiessään se näyttää haukkamaiselta. Hiiripöllö onkin englanniksi hawk owl.

Törmäyksiä autojen kanssa

Tienvarsilla saalistavat pöllöt joutuvat valitettavasti joskus törmäyskurssille autojen kanssa. Näin käy Petteri Mäkelän mukaan etenkin iltaisin. Valaistulla valtatiellä linnun on helppo nähdä, kun myyrä juoksee yli.

– Saalistaessaan pöllö ei näe mitään muuta. Näissä tilanteissa törmäyksiä sattuu valitettavan usein.