yle.fi-etusivu

Kambodžassa hajotettiin tärkein oppositiopuolue – "Ei enää uskottavaa oppositiota"

Hajotettu kansallisen pelastuksen puolue sanoo sitä vastaan esitettyjä vallankaappaussyytöksiä poliittisiksi. Kansainvälinen juristijärjestö puolestaan syyttää hallitusta tuomioistuimen väärinkäyttämisestä opposition vaientamiseksi.

Kambodzha
Poliiseja korkeimman oikeuden rakennuksen edessä.
Korkeimman oikeuden rakennuksen edessä oli poliiseja vartiossa oikeudenkäynnin aikana. Mielenosoittajia paikalla ei kuitenkaan nähty.Mak Remissa / EPA-EFE

Kambodžassa korkein oikeus on hajottanut maan tärkeimmän oppositiopuolueen. Tämä merkitsee sitä, ettei hallitsevalla Kambodžan kansanpuolueella ole tiedossa merkittävää haastajaa ensi vuoden parlamenttivaaleissa.

Oikeus myös kielsi 118:lta kansallisen pelastuksen puolueen johtoon kuuluvalta viideksi vuodeksi osallistumisen politiikkaan. Puolueen puheenjohtaja Kem Sokha pidätettiin syyskuussa.

Kem Sokhaa ja puoluetta syytettiin yrityksistä syrjäyttää hallitus. Hallituksen edustajat ovat toistuvasti väittäneet, että puolue vehkeilisi kansalaisjärjestöjen ja Yhdysvaltain tukeman median kanssa.

Kambodžan kansallisen pelastuksen puolueen johtaja Kem Sokha ihmisten ympäröimänä.
Kambodžan kansallisen pelastuksen puolueen johtaja Kem Sokha, 64, pidätettiin 3. syyskuuta maanpetoksesta syytettynä. Kuvassa hän on juuri ollut äänestämästä kesäkuun paikallisvaaleissa.Kith Serey / EPA-EFE

Puolue on kiistänyt syytöksen poliittisena. Se ei lähettänyt asianajajia oikeudenkäyntiin, minkä tuomari tulkitsi syyllisyyden tunnustamiseksi.

Yli puolet kansallisen pelastuksen puolueen kansanedustajista on jo paennut maasta pidätyksen pelossa.

Oppositio menestynyt odotettua paremmin

Juristien kansainvälisen komission edustaja Kingsley Abbot syyttää hallitusta tuomioistuimen väärinkäyttämisestä oppositiopuolueen hajottamiseksi. Hänen mukaansa se on yksi vakavimmista uhista demokratialle ja ihmisoikeuksille Kambodžassa.

Pääministeri Hun Senin mukaan kansallisen pelastuksen puolueen edustajapaikat jaetaan muiden, hallitusta tukevien puolueiden kesken. Ennen oikeuden päätöstä hän kehotti pelastuspuolueen edustajia liittymään omaan puolueeseensa eli hallitsevaan kansanpuolueeseen, sanoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. (siirryt toiseen palveluun)

Oikeuden päätöksen jälkeen hän sanoi, että hajotetun puolueen jäsenet voivat muodostaa uuden puolueen. Parlamenttivaali järjestetään hänen mukaansa suunnitellusti ensi vuonna.

Hun Sen on hallinnut Kambodžaa 32 vuotta. Uutistoimisto Reutersin haastattelema diplomaattiähde sanoo kuitenkin, että tämä on ensi kerta sitten vuoden 1993 vaalien, ettei hallituspuolueella ole uskottavaa oppositiota.

Oppositio menestyi yllättävän hyvin edellisissä vaaleissa vuonna 2013, samoin kesän paikallisvaaleissa. Kansanpuoluetta on syytetty pyrkimyksistä vaientaa oppositio ensi vuoden vaalien alla.

Korkeimman oikeuden johtava tuomari Dith Munty on kansanpuolueen johtava jäsen ja Hun Senin tukija.

AIHEESTA MUUALLA:

'Death of democracy' in Cambodia as court dissolves opposition (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP, Reuters

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Tietovuoto

Ruotsissa tiedustelulaitos viestii avoimesti – HS:n tietovuoto-jutun kaltaiset "paljastukset" on jo kerrottu verkkosivuilla

Lähdesuoja

4 asiaa, jotka sinun olisi hyvä tietää poliisin erityisestä kotietsinnästä

Lähdesuoja

Viestikoekeskus-jutussa epäiltynä ainakin Helsingin Sanomien toimittajia – Tutkinnanjohtaja: "Kysymyksessä on vakava asia"

Onnettomuudet

Matkustajajuna on suistunut moottoritielle Yhdysvalloissa – "useita kuolleita"