Isän mielestä soittotunnit riittivät, kun poika oppi yhden valssin – Esa Kotilaisesta tuli omien kokeilujensa kautta palkittu kosketinsoitinvelho

Kotilainen on saanut Kaakkois-Suomen taidepalkinnon monipuolisesta säveltäjän ja muusikon urastaan.

musiikki
Esa Kotilainen kotistudiossaan
Taidepalkintorahoja Kotilainen aikoo käyttää ainakin soitinten huoltoon ja korjauksiin. Juha Korhonen/Yle

Mustiin pukeutunut, harmaatukkainen ja -partainen mies avaa kouvolalaisen puutalon oven ja pyytää sisään. Eteisen jälkeen avautuu suuri ja korkea huone, joka on täynnä kosketinsoittimia, rumpuja, kauittimia ja äänityslaitteita.

Mies on muusikko ja säveltäjä Esa Kotilainen.

– Täällä pitää kulkea tarkkojen askelmerkkien mukaan, hän opastaa reittiä kohti studionsa tarkkaamoa.

Kotilainen saa tämänvuotisen Kaakkois-Suomen taidepalkinnon, joka on suuruudeltaan viisi tuhatta euroa.

– Hieno juttu, että palkinto menee tällaiselle sekatyömiehelle, joka tekee kaupallista ja epäkaupallista musiikkia.

Kotilainen istahtaa tuoliinsa soitinten ja miksauspöydän keskelle ja alkaa käydä läpi uraansa.

Opintolainalla Hammond-urut

Ensimmäinen kosketus soittimiin tuli alle 10-vuotiaana Kuusankoskella, kun Kotilaisen isoveli sai haitarin.

– Soitin jäi kuitenkin minulle. Koulun laulukirjan takasivulta opettelin nuotit.

Kotilainen sanoo olevansa itseoppinut. Opettajan johdolla haitaritunnit jäivät muutamaan.

– Kun opin soittamaan yhden valssin nuoteista, niin Antti-isän mielestä osasin soittaa ja tunnit piti lopettaa, koska ne olivat isän mielestä niin kalliita.

Välillä nuorukainen laittoi haitarin pöydälle ja kokeili, miltä sitä tuntuu soittaa molemmilla käsillä kuin kosketinsoitinta. Vähän myöhemmin hän sai transistoriurut.

Tehdaspaikkakunnalla musiikkiura ja sillä elannon hankkiminen ei ollut korkeassa kurssissa. Kotilainenkin meni ammattikouluun viilarilinjalle, mutta jatkoi musiikin harjoittelua ja alkoi soittaa tanssikeikkoja kotiseudullaan.

Armeijan takia hän muutti pois kotoa vuonna 1964. Armeijan jälkeen hän jatkoi vuoden mekaanikkona Rissalassa.

Teknisessä opistossa opintolainalle löytyi täsmäkohde.

– Ostin tietysti Hammond-urut. Musiikki edellä mentiin. Jokin taiteilijuus tuli aina läpi ja oli vähän liikaa mielikuvitusta. Mekaanikon hommat eivät kiinnostaneet.

Dannyn firmasta urkurin paikka

Soittajakokemusta Esa Kotilainen hankki iltaisin ravintolayhtyeissä. Päivisin hän harjoitteli, mutta tämä arki alkoi puuduttaa.

Joulukuussa 1969 Kotilainen soitti Dannyn pyörittämään D-tuotantoon, josta oli tullut Suomen suurin ohjelmatoimisto.

– Kysyin, että olisiko urkurin paikkaa. Pääsin Kisun yhtyeeseen. Pian olinkin jo matkalla Pohjanmaalle Dannyn bändin kanssa. Huomasin, että pitää uskaltaa tehdä omia ratkaisuja ja kokeilla, muuten jämähtää paikalleen.

Kotilainen pääsi soittamaan myös muun muassa Kirkan Islandersiin.

– Kun muutin Helsinkiin, niin tutustuin nopeasti erilaisiin soittajiin ja kävin katsomassa keikkoja.

Pääkaupungissa kosketinsoittajalle tuli työtarjouksia välillä nopeallakin varoitusajalla muun muassa Suomi-progen kärkiyhtyeistä.

Pitää olla intohimoa, mutta täytyy myös harjoitella ja tehdä työtä.

Esa Kotilainen

– Tasavallan Presidentin keikasta sanottiin vain, että Jukka Tolonen kirjoittaa minulle kappaleiden soinnut ja rakenteet, kun mennään lavalle. Opin, että jos ei kestä stressiä, niin muusikoksi ei kannata ryhtyä.

Kotilainen laskee, että hän soitti 1970-luvulla enimmillään yhtaikaa kymmenessä eri yhtyeessä ja monien artistien levyillä.

– Pitää olla intohimoa, mutta täytyy myös harjoitella ja tehdä työtä. Pelkkä lahjakkuus ei riitä.

Keikkamuusikon työtä nyt yli 70-vuotias Kotilainen jatkaa vieläkin esimerkiksi Hectorin yhtyeessä, jossa minikiertue päättyi muutama päivä sitten. Välillä hän saattaa esimerkiksi käydä vanhusten palvelutalossa soittamassa haitaria.

Säveltäjää kiinnostaa ääni

Soittamisen lisäksi Kotilainen on tullut tunnetuksi tuotteliaana säveltäjänä.

Hänen ensimmäinen soololevynsä Ajatuslapsi julkaistiin 40 vuotta sitten.

– Se on visuaalista musiikkia. Valtaosa siitä on äänitystilanteessa sävellettyä. Annoin unen viedä ja jatkoin seuraavana aamuna siitä pisteestä, johon olin edellisenä päivänä päässyt.

Levyllä on vaikutteita muun muassa elektronisesta musiikista.

– 70-luku oli muhevaa aikaa ja kokeltiin paljon erilaisia juttua. Minua kiinnostaa silloin ja vielä nytkin ääni, eikä pelkkä musiikki.

Vuonna 2011 julkaistulla Soiva tehdas -levyllään hän on yhdistänyt omaa musiikkiaan tehtaiden ääniin.

Jäänalainen maailma -teoksessa tärkeässä roolissa ovat puolestaan Karijärven jään alla tehdyt äänitykset.

Säveltäjän luovuus ei osoita hyytymisen merkkejä.

– Minulla on monta kiloa nuottivihkoja, joihin kirjoitan ideoita. Jotkut niistä ideoista kasvavat teoksiksi, jotkut jäävät merkinnäksi. Tällä hetkellä tulee aika paljon melodisia biisejä, joihin tulee sitten tehostemaailmaa ja kakofonistisia juttuja mukaan.

Mitä hiljaisuus merkitsee Kotilaiselle?

– Hiljaisuus on hieno, mutta minulla korvat kohisevat ja sihisevät kiitos kovaäänisten keikkojen. Hankin vasta 90-luvulla kuulosuojat. Sitä ennen on menty korkealta ja kovaa.

Lisää tilaa Mänttä-Vilppulasta?

Kotilainen on vuosikymmenten aikana kerännyt mittavan koskentinsoitin- ja haitarikokoelman.

Hiljaisuus on hieno, mutta minulla korvat kohisevat ja sihisevät kiitos kovaäänisten keikkojen.

Esa Kotilainen

Hän osti esimerkiksi 1970-luvun alussa Suomen ensimmäisen Minimoog-syntetisaattorin. Soittimen hinnalla olisi saanut tuolloin henkilöauton.

– En ole koskaan polttanu tai dokannut. Keikkarahat ovat menneet elämiseen ja soitinten ostamiseen. Olen aina ollut herkällä korvalla ja kuullut uusia tuulia.

Soitinten ja laitteiden keskellä taiteilija kertoo, että uudet tuulet saattavat viedä hänet Kuusankoskelta Mänttä-Vilppulaan.

– Kaipaan lisää tilaa. Täällä tulevat hyllyt niin sanotusti syliin.

Muuttoautoa ei voi vielä pakata, sillä Koivuniemi-nimisen kiinteistön myynti Kotilaiselle on poikinut kuitenkin valituksen hallinto-oikeuteen. Aamulehti on kertonut (siirryt toiseen palveluun), että joukko kuntalaisia vastustaa talon myyntiä.