Yhdysvaltojen ex-suurlähettiläs Bruce Oreck: "Vallilan Konepajan ostaminen on tapani kiittää suomalaisia"

Vuoden loppuun mennessä selviää, tuleeko VR:n entisestä konepaja-kompleksista luovan ja hauskan kaupunkikulttuurin koti The Train Factory.

kaupunkikulttuuri
Bruce Oreck
Yhdysvaltojen entinen suurlähettiläs Bruce Oreck kertoo rakastuneensa Konepaja-alueen ainutlaatuiseen tunnelmaan ensivisiitillä. Antti Kolppo / Yle

Yhdysvaltojen entinen suurlähettiläs Bruce Oreck oikein tirisee innostuksesta. Hän harppoo oranssissa kevyttoppatakissaan VR:n entisessä junien kokoonpanorakennuksessa Vallilassa. On pimeää ja rähjäistä, mutta Oreckin mukaan awesome. Mahtavaa.

– Tule katsomaan! Tässä menivät raiteet ja oviaukot mitoitettiin junien mukaan. Tila jatkuu ja jatkuu vaan! It´s huge!

Kyllä, valtava on. Isompi kuin ulkopuolelta arvaisi.

Jos kaikki menee Oreckin suunnitelmien mukaan, hän voi kohta lisätä pitkään ansioluetteloonsa tittelin principal, rehtori. Niin hän on päättänyt itseään nimittää, jos hänen ostotarjouksensa VR:n nykyisessä omistuksessa olevasta Konepaja-kompleksista menee läpi. Sen jälkeen Konepaja-nimi vaihtuu The Train Factoryksi.

– Täällä aikoinaan työskennelleiden ihmisten energian voi oikein aistia! Sen energian saa käyttöön herättämällä paikan henkiin.

Bruce Oreck on man with a mission. Mies, jolla on tehtävä.

Joskus hulluille ideoille kannattaa vastata kyllä

Mutta miten ihmeessä Suomeen haksahtanut suurlähettiläs ja luhistumaisillaan olevat vanhat makasiinirakennukset liittyvät toisiinsa?

Konepajan alueella Vallilan ja Alppilan kainalossa asuvat naapurit kokoontuivat vuosi sitten pohtimaan asuinalueensa tulevaisuutta. Historiallisen alueen oli hoksannut myös saksalainen tavaratalojätti Bauhaus, joka halusi perustaa VR:n entisiin tiloihin rautakaupan.

Naapurit pistivät pystyyn Konepaja-liikkeen (siirryt toiseen palveluun), joka kasvoi ja terästäytyi. Lopulta Bauhausin suunnitelmat kaatuivat kaupunkilaisten ja poliitikkojen laajaan vastustukseen.

Koska Helsingin kaupungilla ei ollut aikeita ostaa rakennuksia VR:ltä, Konepaja-liikkeen väen piti etsiä itse mahdollisia yhteistyökumppaneita ja sijoittajia. Puhelun sai myös miljonääri Bruce Oreck.

– Ihmiset lähestyvät minua jatkuvasti hullujen ehdotuksiensa kanssa. Tämänkin kohdalla ajattelin ensin, että ei todellakaan. No way!

Oreck päätti kuitenkin poiketa paikan päälle. Kävi klassisesti: hän rakastui miljööseen ensisilmäyksellä.

– Koska olen amerikkalainen, ajattelen että miksei! Yritetään! Tällaiselle tarjoukselle oli niin hauskaa vastata myöntävästi, Oreck veistelee.

Bruce Oreck
Yhdysvaltojen entinen suurlähettiläs Bruce Oreck haluaa rakentaa The Train Factoryn yhdessä alueen asukkaiden kanssa.Antti Kolppo / Yle

Tärkeintä on säilyttää paikan sielu

New Yorkista kotoisin oleva Bruce Oreck aloitti suurlähettiläänä Helsingissä 2009 ja jatkoi pestissään poikkeuksellisen kauan heinäkuuhun 2015 asti. Suomeen ihastunut Oreck hankki suurlähettiläskautensa jälkeen asunnon Helsingin keskustasta ja alkoi opettaa Aalto-yliopistossa. Takaisin kotimaahansa hän ei kiirehdi.

Oreck näkee Konepaja-alueen pelastamisen eräänlaisena takaisinmaksun eleenä.

– Suomi ja suomalaiset ovat kohdelleet minua niin hyvin kaikki nämä vuodet, että ajattelin voivani kiittää esimerkiksi näin, Oreck sanoo.

Hän haluaa tehdä jotain, mistä olisi iloa ja hyötyä mahdollisimman suurelle joukolle suomalaisia ja samalla kunnioittaa niitä edellisiä sukupolvia, jotka rakensivat maan, josta tuli hänelle toinen koti.

Kaikki isot rakennuttajat sanovat, että sitä on helpompiakin tapoja tehdä rahaa.

Bruce Oreck

Mukana on muitakin maksajia ja kumppaneita. Se on Oreckin mukaan hyvä, sillä hän ei osaa edes arvioida kuinka suuritöinen hanke hänellä on käsissään ja kuinka paljon kokonaisuus tulee kaikkinensa maksamaan.

– Todennäköisesti ihan liikaa. Vanhojen rakennusten kunnostamiseen vaaditaan paljon rahaa, mutta lopulta aikahan on aina se suurin investointi. Kaikki isot rakennuttajat sanovat, että sitä on helpompiakin tapoja tehdä rahaa.

Oreck korostaa, että alueen kunnostaminen ja sen uuden elämän alkuunsaattaminen on tehtävä sydämellä.

– Ainahan sitä voisi hankkia rahoituksen ulkomaisilta sijoittajilta, mutta siinä on se riski, että paikka saattaisi kadottaa sielunsa. Tämän pitää olla naapuruston ja tämän alueen yhteinen asia. Siksi teemme tämän rauhallisesti itse.

Konepaj Bruno
VR:n Konepaja-toiminta loppui kokonaan 2000-luvun alkuvuosina. Alueella työskenteli parhaimmillaan yli 2000 ihmistä.Antti Kolppo / Yle

Mieluummin ruohonjuuritasoa kuin jättiketjuja

Konepaja-liikkeen ja Oreckin yhteisissä unelmissa The Train Factory olisi paikka, jonka hyvä energia tarttuisi jo kynnyksellä. Eräänlainen luovuuden ja hauskuuden koti, jossa olisi tilaa niin paikallisille pienyrittäjille kuin kansainvälisillekin ideoille.

– Tämän pitäisi olla paikka, joka on koko ajan muutoksessa. Ihmiset saisivat kokeilla ideoitaan matalalla kynnyksellä ja vaikuttaa itse siihen, millainen tämä kulloinkin olisi.

Samalla kuin Oreck levittää kätensä hänen naamalleen leviää tuttu jenkkihymy.

– Tästä kohdasta tulisi koko paikan sydän. Toripaikka, jossa ihmiset kokoontuisivat. Ei mitään perinteisiä ketjukauppoja tai maailmanlaajuisia brändejä, enemmänkin sellaista yrittäjähenkisyyttä.

Junatehtaan rehtorin rohkea visio tarttuu. Tuohon kulmaan olisi helppo kuvitella vaikkapa läppärityöläisten avoin työskentelytila ja sen viereen luomukosmetiikkaputiikki. Ja hetkinen, saisiko tähän vaikkapa trampoliinin tai aikuisille tarkoitetun pallomeren?

– Ihmisten mielikuvitus on vaan rajana. Tästä voi tulla mitä vain!

Lähtökohtana hauskuus

Oreck kertoo, että joutuu aina välillä toppuuttelemaan itseään. Niin kauan kuin nimiä ei ole kauppakirjassa, kaikki on epävarmaa.

– Tässä on monia asioita, jotka voivat vielä mennä pieleen, mutta olen silti toiveikas. Vuoden loppuun mennessä meidän pitäisi tietää, miten tässä käy. Moni ihminen tekee hullunlailla töitä sen eteen, että saisimme omistajuuden.

Tämä on hauskaa. Sen on pakko olla. Jos ei ole, niin sitten voi mennä vaikka kotiin.

Bruce Oreck

Eivätkä ne työt siihen lopu. No way. Tiedossa on helvetinmoinen työmaa, kuten tapana on sanoa.

– Pelkästään kunnostettavia kattoikkunoita on 1,7 kilometriä!

Mutta ei aikaakaan kun Oreck saa idean:

– Suomalaiset saataisiin varmasti mukaan ikkunanpesutalkoisiin, jos jakaisimme ämpäreitä ja palkkioksi saisi oluen, hän sanoo vitsaillen.

– Tämä on hauskaa. Sen on pakko olla. Jos ei ole, niin sitten voi mennä vaikka kotiin.