Sininen tulevaisuus pitää puoluekokouksen joulukuun puolivälissä

Puolueen järjestäytymisen odotetaan sujuvan ilman yllätyksiä.

Sininen tulevaisuus
Simon Elo, Sampo Terho ja Tiina Elovaara kertoivat uuden yhdistyksen ja tulevan puolueen nimen joka on Sininen tulevaisuus 19.6.2017.
Sininen tulevaisuus -puolueen nimi esiteltiin 19.6.2017.Jarno Kuusinen / AOP

Keskiviikkona puoluerekisteriin hyväksytty Sininen tulevaisuus pitää ensimmäisen puoluekokouksensa Tampereella 16. joulukuuta.

Puolue valitsee Tampereen puoluekokouksessa mm. puolueen puheenjohtajiston ja puoluehallituksen. Kokouksessa käydään myös evästävä keskustelu puolueohjelmasta.

Puolueen puheenjohtajaksi valitaan todennäköisimmin Sininen tulevaisuus -yhdistyksen puheenjohtajana jo ennen puolueen rekisteröimistä toiminut Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho. Hänelle ei ilmeisesti tule vastaehdokkaita.

Puolueen ensimmäisen varapuheenjohtajan paikkaa tavoittelee työministeri Jari Lindström.

Sinisten puoluesihteerin paikkaa on ilmoittanut tavoittelevansa lappilainen kansanedustaja Matti Torvinen.