Nuorten päihdeongelmat huolettavat Jyväskylässä – "Vanhempainilloissa kysytään, voiko lasta päästää keskustaan illaksi"

Osalla nuorista päihdeongelmat ovat yhä vakavampia, kertoo Jyväskylässä nuoriso- ja päihdepuolen ammattilaisille tehty selvitys.

Jyväskylä
kannabiksen käyttö
Eveliina Matikainen / Yle

JyväskyläNuorten päihteidenkäyttö ja siihen liittyvät ongelmat ovat tulleet entistä näkyvämmiksi Jyväskylässä, selviää nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille teetetystä kyselystä.

Sen mukaan nuorten suhtautuminen kannabikseen on lieventynyt, lääkkeiden ja huumeiden sekakäyttö on lisääntynyt, ja huumeiden hankkiminen on aiempaa helpompaa. Ongelmia on eniten yli 15-vuotiailla, mutta myös sitä nuoremmilla.

Myös nuorten palvelut koetaan ammattilaisten joukossa pirstaleisiksi ja niihin pääsy hankalaksi.

Kyselyyn osallistui yli 160 nuorten kanssa työskentelevää vastaajaa.

Kovia huumausaineita on käytössä jopa alle 15-vuotiailla.

Jouko Meriläinen

Vaikka suurimmalla osalla nuorista menee hyvin, osalla ongelmat ovat ammattilaisten mukaan yhä vakavampia.

Nuorisotyöntekijöiden huolena kyselyssä oli muun muassa se, että aikuisten ongelmakäyttäjien avoin päihteiden käyttö keskustassa välittyy myös nuorille.

– Vanhempainilloissa kysytään siitä, voiko lasta päästää Jyväskylän keskustaan illaksi. Itse en tällä hetkellä sitä ehkä suosittelisi, sanoo Aseman Lapset ry:n hankesuunnittelija Milla Kakko.

Milla Kakko.
Milla Kakko tapaa Jyväskylän kaduilla päivittäin erilaisia ihmisiä. Hän haluaisi yhä useamman päihde- ja nuorisotyön ammattilaisen jalkautuvan keskustaan.Tenho Tornberg / Yle

Myös ankkuripoliisina nuorten parissa työskentelevälle vanhemmalle konstaapelille Jouko Meriläiselle huolet ovat tuttuja.

– Poliisillekin on tullut ilmi se, että koviakin huumausaineita on käytössä jopa alle 15-vuotiailla nuorilla, Meriläinen sanoo.

– Niissä käyttäjäryhmä on sillä tavalla erilainen, että kyse on nuorista, joilla on omaa rahaa käytössä. Silloin ongelma ei heti näy vaikkapa näpistelynä.

Kriisikokous pohti ratkaisuja

Nuorisotyön ammattilaiset kokoontuivat perjantaina Jyväskylässä kriisipalaveriksi luonnehdittuun tapaamiseen pohtimaan ratkaisuja tilanteeseen.

– Allekirjoitan sen, että tällainen kriisikokous on paikallaan. Omaa asiakasryhmääni ovat 18–29-vuotiaat. Heidän kohdallaan puhutaan päihteistä, kannabiksesta ja "tutkareista", tutkimuskemikaaleista – eri aineista, joita yhdistellään ja kokeillaan, sanoo Jyväskylän kaupungin nuorten aikuisten palvelukeskus J-Napissa työskentelevä psykiatrinen sairaanhoitaja Kimmo Jouhki.

Suonensisäisten huumeiden käyttö. Kuvituskuva.
Erilaiset huumekokeilut näkyvät nuorisotyön ammattilaisten arjessa. Kuvituskuva.Eveliina Matikainen / Yle

Isona ongelmana ammattilaiset näkevät nuorten palveluissa niiden pirstaleisuuden.

– Huoli on aika samanlaista eri paikoissa. Henkilöstöllä ei riitä resurssia käsitellä kaikkien asioita, eikä ole tietoa siitä, mihin palveluihin nuoria pitäisi ohjata, Milla Kakko summaa.

– Aika pitkään on jo nähty, että eri palvelut eivät toimi. Meillä on nuoria, jotka tippuvat systeemistä ulos ja sitten heidät tavataan kadulla.

Ongelmia pitäisi hoitaa rinnakkain, ei erikseen.

Kimmo Jouhki

Samoilla linjoilla on myös Jouhki.

– Pitää olla yksi paikka, jossa nuori ovesta tullessaan saa palvelut, eikä häntä lähdetä pompottelemaan. Meillä pitäisi olla yksikkö, jossa hoidetaan 13–29-vuotiaat. Silloin meistä saisi lastensuojelukin apua, Jouhki sanoo.

Yhden luukun palveluja kaivataan

Yhtäältä ongelmia aiheuttaa palveluiden kokoamisessa myös lakiviidakko.

– Meillä on sosiaalihuoltolaki, mielenterveyslaki, päihdehuoltolaki, Jouhki listaa.

– 60–70-prosenttia näistä nuorista on sekä päihde- että mielenterveysongelmaisia. Jo Käypä hoito suosituskin sanoo, että näitä ongelmia pitäisi hoitaa rinnakkain, ei erikseen.

Esimerkiksi Oulussa hyviä kokemuksia on saatu Byströmin talon mallista (siirryt toiseen palveluun) (Oulun kaupunki), jonne nuorten palveluita on koottu yhden katon alle.

Samansuuntaista voitaisiin pohtia Jyväskylässäkin, arvioi palvelupäällikkö Katariina Soanjärvi Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluista.

– Nuorten maailmassa on tapahtunut paljon puhuttavia asioita. Ruohonjuuritason toimijat huomaavat nämä haasteet. Silti pitää muistaa, että suurimmalla osalla nuorista menee erittäin hyvin, Soanjärvi sanoo.