Kaikki talviolympialaisista!

Sadat osallistuivat länsimetron neitsytmatkalle

Ensimmäinen juna metron uudella osuudella lähti matkaan Espoon Matinkylästä kohti Helsingin Vuosaarta kello 5.09. Asemalla jonotettiin jo varhain aamulla.

Kotimaa
Matkustajia ja turvamiehiä metron ovella.
Ensimmäisen länsimetrovuoron matkustajilla ja henkilökunnalla oli tunnelma katossa ennen lähtöä Matinkylän asemalla.Marja Väänänen / Yle

Ensimmäinen länsimetron juna on lähtenyt onnistuneesti liikkeelle Espoon Matinkylästä kohti Helsingin Vuosaarta. Metro lähti matkaan kello 5.09. Tunnelma junassa oli iloinen, kaikki halukkaat eivät mahtuneet ensimmäiseen junaan.

Asemalle oli kerääntynyt satoja ihmisiä jo ennen aamuviittä. Ylen erikoislähetys paikalta näytti, että väkeä oli kerääntynyt myös muille asemille.

- Mahtavalta tuntuu, kun on vielä itse ollut vuonna 2006 päättämässä länsimetron rakentamisesta, kommentoi Ylelle ensimmäiselle matkalle osallistunut kansanedustaja ja Espoon kaupunginvaltuutettu Maria Guzenina-Richardson (sd).

Metroa ajetaan kahdella linjalla, jotka kulkevat Matinkylästä Vuosaareen ja Espoon Tapiolasta Helsingin Mellunmäkeen.

Helsingin seudun liikenteen (HSL) alueella avautui kahdeksan uutta metroasemaa: Lauttasaari, Koivusaari, Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola, Urheilupuisto, Niittykumpu ja Matinkylä.

Oletko mukana aamun ensimmäisillä matkoilla? Jaa kokemuksesi tunnuksilla #yle ja #länsimetro!