yle.fi-etusivu

Omapäinen tähtisuunnittelija Azzedine Alaïa on kuollut

Alaïa tunnettiin tähtien pukijana ja suunnittelijana, joka ei välittänyt muotiteollisuuden sesongeista.

Ulkomaat
Muotisuunnittelija Azzedine Alaïa näyttelynsä avajaisissa Galleria Borghesessa Roomassa heinäkuussa 2015.
Muotisuunnittelija Azzedine Alaïa näyttelynsä avajaisissa Galleria Borghesessa Roomassa heinäkuussa 2015.Giorgio Onorati / EPA

Ranskalais-tunisialainen muotisuunnittelija Azzedine Alaïa on kuollut. Asiasta kertoo Ranskan muotiteollisuusjärjestö. Alaïa nautti erityisesti 1980- ja 1990-luvuilla suurta suosiota.

Tunisiassa maalaisperheeseen syntynyt Alaïa opiskeli ensin synnyinmaassaan kuvanveistoa ja työskenteli paikallisessa räätäliliikkeessä. 1950-luvun lopulla hän muutti Pariisiin, ja työskenteli jonkin aikaa Diorin ja Guy Larochen muotitaloissa ennen oman merkin perustamista. 2000-luvulla hän teki yhteistyötä muun muassa italialaisen luksusmerkki Pradan ja sveitsiläisen Richemontin kanssa.

Alaïan syntymäajasta on ristiriitaisia tietoja. Muotiteollisuusjärjestö kertoi hänen syntymävuodekseen 1940, ja Tunisian kulttuuriministeriö 1942. New York Timesin mukaan (siirryt toiseen palveluun) hän oli syntynyt jo vuonna 1935.

Michelle Obaman myötä uutta mainetta

Muotialalla Alaïa tunnettiin oman tiensä kulkijana. Hän ei myöhemmällä iällään suostunut kansainvälisten muotiviikkojen rytmiin, vaan julkaisi kokoelmia omaan tahtiinsa.

Alaïan itsensä lisäksi hänen tyköistuvaan tyyliinsä luottivat lukuisat kuuluisuudet. Esimerkiksi Yhdysvaltain edellisen presidentin puoliso Michelle Obama on nähty Alaïan luomuksissa.

Alaïan kotikaupungin Pariisin pormestari Anne Hidalgo kirjoittaa viestipalvelu Twitterissä jäävänsä kaipaamaan suuresti lahjakasta ja erityistä miestä.

Viestipalvelu Twitterissä monet ovat muistelleet Alaïan asujen lisäksi 1990-luvun kulttikomedia Cluelessin kohtausta. Siinä päähenkilö kieltäytyy ryöstäjän käskystä mennä päinmakuulle maahan, koska hän on pukeutunut Alaïaan, joka on "todellakin tärkeä suunnittelija".

Uutista on täsmennetty 19.11.2017 klo 15.56: Alaïan iäksi hänen kuollessaan kerrottiin aiemmin kansainvälisten uutistoimistojen välittämä tieto, että hän olisi ollut 77-vuotias.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Jouluvalot

"Tässä käy välillä sellainen autorundi, että hyvä kun sekaan mahtuu"

Isä ja tytär kietoivat kotinsa ympärille yli 20 000 lamppua

Rikosilmoitukset

Helsingin Sanomat perustelee viestikoelaitosjuttuaan: Median tehtävä on valvoa ja kansalaisilla on oikeus tietää

Turvallisuus

HS:n sotilastiedustelujutun asiakirjalähteistä rikostutkinta

Turvallisuusuhka

Presidentti Niinistö: Tietovuodon laajuus huolestuttavaa