yle.fi-etusivu

Viranomaiset puuttuneet hopeaveden markkinointiin – asiantuntijat pitävät nauttimista terveydelle vaarallisena

Svenska Ylen Spotlight-ohjelma löysi suomalaisia valmistajia ja myyjiä, jotka vastoin lakia väittävät hopeaveden juomisen parantavan tai ehkäisevän sairauksia.

markkinointi
Hopeavettä.
Svenska Ylen Spotlight-ohjelma kertoo, että viranomaiset ovat puuttuneet hopeaveden markkinointiin.Dennis Storhannus / Yle

Viranomaiset ovat ryhtyneet suitsimaan hopeaveden markkinointia, kertoo Yle Svenskan ruotsinkielinen Spotlight-ohjelma (siirryt toiseen palveluun).

Lääketurvallisuusvirasto Fimea katsoo, että joidenkin hopeavettä myyvien ja markkinoivien yritysten markkinointi on ollut lainvastaista.

Hopeavedellä tarkoitetaan vettä, jossa on minimaalisia hopeahiukkasia. Spotlightin mukaan hopeaveden suosio on kasvanut, vaikka sen myyminen sisäisesti nautittavaksi on kielletty EU:ssa. Ennen kieltoa hopeavettä on myyty muun muassa ravintolisänä. Monet asiantuntijat ovat varoittaneet hopeaveden terveysvaaroista. Hopeaveden on eläinkokeissa havaittu aiheuttavan muun muassa sisäelinvaurioita.

Kaikesta huolimatta Spotlight-ohjelma löysi suomalaisia valmistajia ja myyjiä, jotka väittävät hopeaveden juomisen parantavan tai ehkäisevän sairauksia.

Evira ja Fimea eivät olleet ennen Spotlightin yhteydenottoa kiinnittäneet huomiota sivustoihin, joissa hopeavedellä väitetään olevan sairauksia parantava vaikutus. Viranomaiset ryhtyivät toimenpiteisiin toimittajan yhteydenoton jälkeen. Useat yritykset muuttivat nettisivujaan ja Facebook-kommentteja Spotlightin jutuntekoprosessin aikana.

Fimean ylilääkäri Päivi Ruokoniemi sanoo Spotlightin haastattelussa, että jos markkinointiin puuttuminen ei muuta tilannetta, Fimealla on myös kovempia keinoja puuttua hopeaveden myyjien toimintaan.

– Seuraamme tilannetta. Jos on tarpeellista, Fimea voi lääkelain mukaan luokitella hopeaveden lääkeaineeksi, kuten Ruotsissa on tehty. Tällöin Fimea voi markkinoinnin lisäksi rajoittaa hopeaveden myyntiä. Jos yritykset eivät siis noudata lakia, niin hopeaveden myynti voidaan kieltää.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapset ja nuoret

Teinien vanhemmat tuskailevat rahatilannettaan

Moni haluaisi lapsille rahaa sivuun, mutta säästettävää ei ole

Sebastian Tynkkynen

Korkein oikeus hylkäsi Sebastian Tynkkysen valitusluvan: "Vien jutun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen"

Paperittomat

EU-maat lähettämässä Suomeen jopa tuhansia turvapaikanhakijoita

Fleece

Fleecekankaalle kyseenalainen kunnia:

Valittiin vuoden turhakkeeksi