Koe uusi yle.fi

Chilessä presidentinvaalit – sekoittuuko poliittinen heiluri?

Vahvin ehdokas on mies, joka on jo aikaisemminkin ollut Chilen presidenttinä.

Chile
Sebastián Piñera kampanjoi.
Sebastián PiñeraEsteban Garay / EPA

Chilessä on käynnissä äänestys presidentinvaaleissa. Ehdokkaita on kahdeksan, joista konservatiivien Sebastián Piñera on selvästi edellä muita.

Sebastián Piñera on yrittäjä ja yksi Chilen rikkaimpia miehiä.

Piñera oli Chilen presidentti myös vuosina 2010 - 2014. Maan lain mukaan presidentti ei voi olla virassa kahta kautta peräkkäin. Laki sallii kuitenkin saman henkilön paluun presidentiksi välikauden jälkeen.

Maan nykyinen presidentti, vasemmistolainen Michele Bachelet joutuu siis väistymään. Vasemmiston ehdokas on aikaisemmin TV-juontajana ja senaattorina toiminut Alejandro Guillier, joka tosin pitää itseään sitoutumattomana ehdokkaana.

Mielipidemittauksissa Piñera on saanut noin 44 prosentin kannatuksen, kun Guillier on jäänyt noin 25 prosenttiin. Piñera on siis ennakkosuosikki voittamaan vaalit, mutta hän tuskin saa ehdotonta enemmistöä ensimmäisellä kierroksella.

Chilessä poliittinen johto on viime aikoina heilahdellut vasemmiston ja oikeiston välillä. Myös Bachelet on ollut aikaisemminkin presidenttinä. Monet äänestäjät ovat tämän takia passivoituneet, joten äänestysprosentin uskotaan jäävän matalaksi.

Lähteet: AFP

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Tuloerot

Toimittajalta: Miten Yle kehtaa kertoa naisen eurosta urheilussa? Viisi harhakuvitelmaa ja yksi kysymys, joka ratkaisee tasa-arvokeskustelun

Alkoholijuomat

Täpärä äänestys ratkaisi nelosoluen tulon kauppoihin – Katso listasta, miten kukin kansanedustaja äänesti

Mikael Jungner

Alkoholilaki viimeinen pisara: Mikael Jungner erosi SDP:stä– "Tämä ei ole enää se puolue, josta aikoinaan innostuin"

Alkoholilainsäädäntö

Pienpanimoliitto uudesta alkoholilaista: Hyvä uudistus, vaikka hopeamitalilta tuntuukin