Analyysi: Saksan hallitusneuvottelujen kariutuminen sysää Eurooppaa epävakauden aikaan – Merkelin valtakausi voi päättyä

Hallitustunnustelujen katkeaminen epävakauttaa koko maanosaa, kirjoittaa Eurooppa-kirjeenvaihtaja Sampo Vaarakallio.

Saksan politiikka
Angela Merkel hymyilee, ympärillä seisovat henkilöt taputtavat.
Liittokansleri Angela Merkel sai puoluetovereiltaan aplodit tiedotustilaisuudessa, jossa hän kertoi hallitustunnustelujen epäonnistumisesta.Felipe Trueba / EPA

Illan käännyttyä yöhön liberaalipuolue FDP pukkasi Saksan poliittiseen kriisiin. Vapaat demokraatit marssi ulos hallitustunnusteluista ja Saksa otti pitkän loikan tuntemattomaan.

12 vuotta maata vakaalla kädellä hallinneella Angela Merkelillä on edessään pelkkää epävarmuutta. Haavoittunut ja epätoivoinen Merkel on uransa omituisimmassa tilanteessa.

Hallitustunnustelut kestivät kuukauden päivät. Merkelin kristillisdemokraattinen CDU ja sen baijerilainen sisarpuolue CSU sekä vapaat demokraatit ja vihreät eivät pystyneet siloittelemaan ilmasto- ja pakolaispolitiikan erimielisyyksiä.

Menneiden viikkojen aikana kävi selväksi, että vihreät tahtoo muita enemmän tiukkoja toimia kivi- ja ruskohiilestä luopumiseksi ja autoilun ympäristöhaittojen suitsimiseksi.

Christian Lindner astuu ovesta ulos.
Liberaalin FDP-puolueen puheenjohtaja Christian Lindner lähdössä hallitustunnustelujen viimeisestä istunnosta.Christian Bruna / EPA

Kipinät sinkoilivat tunnusteluissa myös pakolaisasioissa. Pakolaisperheiden yhdistäminen oli vihreille tärkeää. Sopua ei löytynyt myöskään siitä, kuinka paljon maahan päästetään pakolaisia vuosittain.

Tunnusteluista jäi sellainen kuva, että kiistat ovat erityisen suuria vihreiden ja baijerilaisen CSU:n välillä. Siksi oli tavallaan yllättävää, että tunnustelut tyssäsivät juuri vapaiden demokraattien pinnan katkeamiseen.

FDP:n johtaja Christian Lindner arvioi yöllä, että "parempi olla hallitsematta, kuin hallita väärin". Hän saattaa joutua miettimään lausuntoaan vielä useaan kertaan lähitulevaisuudessa.

Merkel marssii tänään liittopresidentin pakeille selvittämään tilannetta. Hän sanoi tuoreeltaan yöllä, että nyt on syvän pohdinnan paikka.

Vakauden perikuvaksi itsensä luonut Merkel totesi myös tekevänsä kaikkensa, jotta Saksa selviää tulevista vaikeista viikoista.

Vakavailmeinen Merkel tulossa huoneeseen, ympärillä pukuihin pukeutuneet miehet ovat kääntyneet katsomaan häntä.
Saksan liittokansleri Angela Merkel saapui antamaan lausuntoa hallitustunnustelujen epäonnistumisesta. Christian Bruna / EPA

Kristillisdemokraattien johtajan Angela Merkelin vaihtoehdot ovat vähissä. Helpoin olisi paluu yhteen demareiden kanssa, mutta Martin Schulzin johtamat sosiaalidemokraatit ovat kieltäneet suuren koalition mahdollisuuden vähintään kolmesti.

Kristillisdemokraattien vähemmistöhallitus vihreiden tai vapaiden demokraattien kanssa on yksi vaihtoehto. Se ei houkuttane Merkeliä. Hän on painottanut koko ajan haluavansa vakaan hallituksen.

Vähemmistöhallituksen pitäisi hakea tuki kulloisellekin hankkeelleen liittopäiviltä aina uudelleen ja uudelleen. Partnerit vaihtuisivat sen mukaan, millaisesta asiasta on milloinkin kysymys. Se ei menettelytapana sopine Merkelille.

Yksi mahdollisuus on taivuttaa vapaat demokraatit takaisin neuvottelupöytään harkitsemaan, että olisiko hallitseminen parempi kuin olla hallitsematon.

Viimeinen mahdollisuus on sitten uudet vaalit.

Voittoa ei uusista vaaleista ole luvassa juuri muille kuin oikeistopopulistiselle AfD-puolueelle. Sekään ei muuta asetelmia, sillä mikään muu puolue ei tahdo heidän kanssaan samaan hallitukseen.

Lähiviikot ovat täynnä epävarmuutta niin Saksassa kuin koko Euroopassa. Euro heikkeni jo.

Yllättynein lienee liittokansleri Angela Merkel. Vakaa Saksa sysää koko maanosaa epävakauden aikaan.

Lisää aiheesta:

Liberaalipuolue irtautui ja katkaisi Saksan hallitustunnustelut

Nuorena Angela Merkel asui vallatussa talossa eikä tanssinut bileissä – Vaatimaton fyysikko kipusi huipulle älyllä, sinnikkyydellä ja tuurilla

Aiheesta muualla:

Die Lage am Montag (siirryt toiseen palveluun)

German coalition talks collapse (siirryt toiseen palveluun)