Odottajan ja odottavan aika voi olla pitkä – viisi vinkkiä synnytykseen mukaan lähteville

Synnyttäjän tukihenkilöllä on hyvä olla mukanaan oma kassi. Valmistautuminen ja varustautuminen vauvan syntymään onnistuu näiden vinkkien avulla.

synnytys
Odottavan äidin käsi vauvavatsan päällä.
Lasketun ajan lähestyessä sekä synnyttäjän että tukihenkilön tavaroiden on hyvä olla valmiiksi pakattuina.Tiina-Leena Kurki / Yle

Vauvan lasketun ajan lähestyessä synnytykseen varautumiseen löytyy varsin hyvin vinkkejä (esimerkiksi Terve.fi (siirryt toiseen palveluun)) Muutama asia kannattaa kuitenkin ottaa huomioon.

Äidin matkakassi on hyvä pakata valmiiksi jo hyvissä ajoin. Siinä missä synnyttäjän laukku täyttyy vaatteista, pääsee synnytykseen mukaan lähtevä vähemmällä tavaramäärällä. Jotakin asioita ja tavaroita kuitenkin kannattaa olla mukana, kun odotettu hetki koittaa.

Nainen makaa synnytyssängyssä, kone piirtää paperille vauvan sydänkäyrää.
Synnytyssalin oven aukaisun ja synnytyksen välillä voi mennä pitkä aika.Heikki Haapalainen / Yle

Suomen Kätilöliiton tuore puheenjohtaja Marjo Lyyra haluaa muistuttaa parista asiasta synnytykseen mukaan lähtevää isää tai tukihenkilöä. Tässä muutamia hänen kokoamiaan vinkkejä.

  1. Huolehdi ensin, että äidin matkakassi lähtee mukaan synnytykseen.
  2. Tarvitset malttia ja kärsivällisyyttä. Lapset eivät putkahda maailman hetkessä, varsinkaan ensisynnytyksessä. Sairaalan synnytysosastolle saapumisen jälkeen voi synnytykseen kulua useita tunteja. Varaudu siis odottamaan tuntikausia.
  3. Ota mukaan syötävää ja juotavaa. Esimerkiksi banaani ja juomapullo tai pillimehut ovat hyviä varusteita pitkäänkin odotusaikaan.
  4. Kamera ja kännykkä. Somettelun, valokuvien ja viestien aika on tosin vasta lapsen syntymän jälkeen. Laturi mukaan.
  5. Tarvitset myös vaihtoalusvaatteet sekä hammasharjan ja -tahnan.

Valmistautuminen kuuluu asiaan

Miehiä isiksi valmentava Isyysinfo (siirryt toiseen palveluun) auttaa ja opastaa isiä jo ennen lapsen syntymää tilattavan kirjeen avulla. Palvelu lähettää tilaajilleen ohjeita ja kannustusviestejä lapsen kasvatukseen. Tilaamalla jäsenkirje pysyy hyvin perillä isyydestä ja siihen liittyvistä uusista asioista.

Isyysinfon tuottaja Markku Vettenniemi kannustaa kumppania osallistumaan synnytykseen.

– Mukanaolo vahvistaa suhdetta puolisoon ja syntyvään lapseen, kertoo Vettennieni.

Isyysinfon Vettenniemi muistuttaa tulevia isiä kuitenkin siitä, että osallistuminen synnytykseen on oma päätös. Moni mies jää myös isyyslomalle lapsen syntymän jälkeen.