Kuopio ennustaa: 2018 on kaupungin asuntotuotannossa ennätysvuosi

Tänä vuonna kaupungissa valmistuu noin 1 100 uutta asuntoa ja ensi vuonna niitä saattaa valmistua jopa 1 600.

Kuopio
Myynnissä oleva asunto.
Toni Pitkänen / Yle

Kuopion kaupunki ennakoi, että vuodesta 2018 tulee kaupungin asuntorakentamisessa ennätysvuosi.

Ennätyksellisellä tasolla ollaan jo tänä vuonna. Uusia asuntoja on valmistanut tammi-lokakuussa 972 ja arvio on, että koko vuonna valmistuu noin 1 100 asuntoa.

Ennätys paranee näillä näkymin roimasti ensi vuonna. Uusia rakennuslupia on myönnetty lokakuun loppuun mennessä 1300 asunnolle ja ensi vuonna arvioidaan valmistuvan peräti 1 500–1 600 uutta asuntoa.

Määrä on kaksinkertainen vuosittaiseen 800 asunnon tavoitetasoon nähden. Eniten uusia asuntoja valmistuu ensi vuonna Puijonlaaksoon, Saaristokaupunkiin, keskustaan ja Maljalahteen.

– Asuntotuotanto painottuu entistä enemmän kerrostaloihin pientalojen kustannuksella ja asuntojen keskikoot ovat pienentyneet kaikissa talotyypeissä. Asuntorakentamisen määrä on kuitenkin noussut myös kerrosalana ja tilavuutena tarkasteltuna, sanoo Kuopion kaupungin rakennusvalvoja Ilkka Korhonen.