30 maata lahjoittaa 100-vuotiaalle Suomelle koripallokentän kokoisen Suomen lipun – vedetään erikoisluvalla pysyvästi Euroopan korkeimpaan salkoon

Nyt on varmistunut, että Haminaan nousee sata metriä korkea lipputanko.

Suomen lippu
Suomen lippu
Anssi Leppänen / AOP

Suomi saa noin 30 maalta valtavan Suomen lipun 100-vuotislahjaksi. Mukana lahjassa ovat muun muassa kaikki Suomen naapurimaat eli Ruotsi, Venäjä, Norja ja Viro. Lahjaan osallistuu kuitenkin myös hyvin kaukaisia maita kuten Australia.

Lahja on osoitettu Suomelle ja Suomen kansalle. Sen symboli luovutetaan pääministerin isännöimässä tilaisuudessa Helsingin Säätytalossa 8.12. Tilaisuudessa on läsnä edustaja kaikista lahjoittajavaltioista. Jättilipun hintaa ei kerrota julkisuuteen, ei myöskään listaa kaikista lahjoittajista.

Salkoon lippu nousee ensi keväänä Haminassa. Lippu on kooltaan 416 neliömetriä. Sen koko lähentelee koripallokentää, jonka neliömetrit ovat 420.

– Lipun kantasivu 16 metriä ja pitkä sivu 26 metriä, joten siitä tulee valtavan iso. Se on maailman suurin Suomen lippu. Nyt pitää huolehtia, että lippu tehdään tarpeeksi kestävistä kankaista ja että se pysyy arvoisessaan kunnossa, sanoo Haminan Lippumaailman toiminnanjohtaja Kimmo Kiljunen.

Nyt pitää huolehtia, että lippu tehdään tarpeeksi kestävistä kankaista.

Kimmo Kiljunen

Lippu liehuu ensi keväästä lähtien Euroopan korkeimmassa lipputangossa. Haminan kaupunginhallitus on päättänyt, että lipputangon korkeus on sata metriä, jos Trafin määräykset sen sallivat.

– Se on jo varmistunut, että lentoturvallisuuden kannalta sata metriä korkea tanko on mahdollinen. Neuvottelut ovat jo niin pitkällä, että nyt on kyse enää lähinnä valoista, joiden ansiosta lippua voidaan pitää salossa myös pimeällä, Kiljunen sanoo.

Esimerkiksi Helsingin olympiastadionin tornin korkeus on 72 metriä. MTV listasi (siirryt toiseen palveluun) keväällä, että maailman korkein tukematon lipputanko sijaitsee tällä hetkellä Saudi-Arabian Jeddassa. Sen nuppi sijaitsee 171 metrin korkeudessa. Vähintään 160 metriä korkea lipputanko löytyy ainakin Tadžikistanista, Azerbaidžanista ja Pohjois-Koreasta.

Punaiset lentoestovalot

Kiljusen mukaan valtavaa lippua ei ole järkevää nostaa salkoon vain liputuspäiviksi, koska sen liikuttelu on hankalaa. Siksi lipulle on haettu erityislupa, joka mahdollistaisi lipun liehumisen salossa pysyvästi. Trafi vaatii, että lippusalkoon on asennettava punaiset lentoestevalot.

Nykyisten liputussäännösten mukaan lippu tulee nostaa salkoon aamuisin ja laskea sieltä pois iltaisin. Kymen Sanomien (siirryt toiseen palveluun) mukaan sisäministeriö on jo antanut suostumuksensa ympärivuorokautiselle liputukselle.

Lipputanko rakennetaan puusta, jolloin siitä tulee maailman korkein puinen lipputanko.

– Suomi on noussut metsästä, tervakaupalla se alkoi ja puutavaraa on viety. Metsäteollisuus tietysti nykyisin keskeisin toimiala, joka on teollisen suomen synnyttänyt. Puusta on Suomi noussut, ja siksi Haminaan tulee maailman suurin puinen lipputanko.

Lipputanko nousee Sibeliuksenkadun päässä sijaitsevalle kentälle meren rantaan, jossa tällä hetkellä sijaitsee RUK:n ajoharjoittelurata.Maaperätutkimukset ovat parhaillaan käynnissä. Kiljusen mukaan tekniikka on jo olemassa, sillä Suomessa on 120 metrin korkuisia puusta rakennettuja tuulivoimaloita.

– Nyt pohditaan, miten liimapuusta tehdään tanko niin, että se on turvallinen. Sekä lippu että tanko valmistetaan kotimaisin voimin. Lipputanko lippuineen on 100-vuotiaan Suomen tunnus, joten se täytyy tehdä täällä.

Lipputangon ja lipun kokonaisuus maksaa arviolta 200 000–300 000 euroa. Valtaosa summasta tulee lahjoituksina. Kiljunen ei kommentoi sitä, kuinka suuri ulkovaltioilta saadun lahjan osuus summasta on. Mukana summassa on myös muita kuntia ja yrityksiä. Lisäksi lipputangolle on kerätty rahaa joukkorahoituskampanjalla, joka päättyy maanantaina. Iltapäivällä summa oli vajaat 22 000 euroa.

Juhlalippu nousee salkoon Haminassa 28.5.2018, jolloin Suomen lippu täyttää sata vuotta.

21.11. klo 8:38 lipun mittasuhteet korjattu.