yle.fi-etusivu

Muumina olemisen sietämätön keveys – Muumi-kirjat vievät lukijan filosofian peruskysymysten äärelle

Tove Jansson ei halunnut keskustella kirjoistaan tutkijoiden kanssa. Teosten filosofinen ote on kuitenkin aistittavissa jokaisessa Muumi-tarinassa aina kuvia myöten.

muumit
muumeja ja Tove Jansson piirrettyinä
Tove Jansson piirsi itsensä luomiensa muumihahmojen kanssa.© Moomin Characters™

“Ei Muumitaloa lukita yöksi”, lauletaan japanilais-suomalais-hollantilaisen Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan suomenkielisessä tunnuslaulussa. Laulun tarkoituksena lienee kertoa Muumilaakson turvallisuudesta. Muumitalossa voi nukkua levollisesti, vaikka ovea ei pannakaan säppiin. Asiaa voi katsoa myös toisin.

– Ovea ei saa kiinni ja ulkopuolinen, vähän vaarallinen maailma huokuu sisään ja ulos ovien ja ikkunoiden raoista. Muumitalossa voi tapahtua vaarallisia asioita, kirjailija Jukka Laajarinne sanoo.

Laajarinteen mukaan Muumitalon ilmapiiri syntyy jännitteestä turvallisten ja ei-niin-kotoisten elementtien välillä.

Tunnelma välittyy hyvin Tove Janssonin itsensä piirtämistä kuvituksista. Niissä on usein reuna-alueilla ja taustalla jotain tuntematonta ja salaperäistä, jopa uhkaavaa. Kun talon kuistille sytytetään lyhty, lyhdyn ulkopuolelle syntyy entistä pimeämpi alue.

– Lyhty kutsuu myös puoleensa Mörköä. Mörkö on suora kodittomuuden kuva, Laajarinne analysoi.

Muumit ja olemisen arvoitus -kirja.
Kirjailija Jukka Laajarinteen teos Muumit ja olemisen arvoitus kertoo Tove Janssonin Muumi-tarinoiden filosofisista tasoista.Tiina Jutila / Yle

Laajarinne kertoo teoksensa Muumit ja olemisen arvoitus esipuheessa ihastuneensa Muumi-kirjoihin lukioikäisenä. Laajarinteen mukaan Janssonin kirjoittamia ja kuvittamia Muumi-kirjoja ei voi luokitella kovin tarkkaan.

– Ne jotenkin välttelevät kategorisointia. On vaikea sanoa, varsinkin sarjan neljästä keskimmäisestä romaanista, onko ne suunnattu lapsille, nuorille vai aikuisille.

Mörkö ja yksinäisyyden filosofia

Tove Jansson loi Muumi-hahmot jo 1930-luvulla. Niitä esiintyi muun muassa hänen kuvituksissaan suomenruotsalaisen pilalehden Garmin sivuille. Ensimmäinen Muumi-kirja Muumit ja suuri tuhotulva ilmestyi 1945.

Alkuaikojen esimuumit olivat mustia, punasilmäisiä ja ilkeän oloisia pikkuotuksia. (AL: Mustat muumit nousevat museon seinälle) (siirryt toiseen palveluun)

Myös jo mainitun Mörön hahmo on aikojen kuluessa muuttunut. Aluksi Mörkö oli vain pikkuotuksia syövä hirviö.

Sittemmin kylmää huokuva, mutta lämpöä ja valoa kohden pyrkivä, Mörkö on ollut yksi Muumi-kirjojen arvoituksellisimmista hahmoista. Sen on arveltu ilmaisevan paitsi Laajarinteen mainitsemaa kodittomuutta myös yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta ja niiden luomaa ahdistusta.

Eksistentiaalifilosofien mukaan ihmisen kokemus omasta olemassaolostaan edeltää olemassaoloa suhteessa johonkin ryhmään, vaikkapa perheeseen.

Ihminen on viskattu maailmaan ja pakotettu valitsemaan ja määrittelemään itse itsensä. Vapauden ja pakon yhdistelmä ajaa ihmisolennon helposti eksistentiaalisen ahdistuksen valtaan.

Kansikuvapiirros kirjaan Taikurin hattu, vuodelta 1968. Muumimuseo, Tampereen taidemuseon Muumilaakson kokoelma.
Puun takana piileskelee Mörkö. Kansikuvapiirros ranskankieliseen käännökseen kirjasta Taikurin hattu, vuodelta 1968. Muumimuseo, Tampereen taidemuseon Muumilaakson kokoelma. Jari Kuusenaho ©Moomin CharactersTM

– Mörkö ei tosiaan ole käsitykseni mukaan pahantahtoinen olento. Se on traaginen hahmo, joka menettää aina lämmön, jonka hetkeksi saavuttaa, Laajarinne sanoo.

Vapauden aave Muumilaaksossa

Vapauden dilemma on esillä Muumien maailmassa monessa tarinassa ja hahmossa. Ehkä tunnetuin vapauteen pyrkivä sielu on Nuuskamuikkunen, jonka elämää hallitsee kamppailu kaikenlaista paikoilleen asettumista vastaan. Nuuskamuikkunen lähtee retkilleen pakoon odotuksia, joita hänelle asetetaan.

Muumipeikko odottaa Nuuskamuikkusta palaavaksi Muumilaaksoon keväisin ja Muikkunen tietää sen paremmin kuin haluaisikaan. Hän haluaa olla vapaa, mutta Muumin kiihkeä odotus sitoo häntä.

– Myös Muumipappa kaipaa pakosalle, Laajarinne kertoo.

Muumipapalla on asema yhteisössä ja kelpo oltavat. Samaan aikaan hän on tarpeeton. Katsoessaan puutarhan koristeeksi hankittua kristallipalloa iltaisin, pappa näkee itsensä keskellä, vakaana ja suurinenäisenä.

Pallo heijastaa myös perheen, jonka jäsenet sinkoilevat omissa toimissaan puuhakkaina. Kukaan ei kaipaa opastusta tai suojelua. Pappa turhautuu ja haluaa repäistä itsensä irti. Hän kokoaa perheen mukaansa ja lähtee Seikkailu-veneellä kohti autiota majakkasaarta.

Tove Jansson Tuulikki Pietilä.
Muumipappa kaipaa auriolle saarelle. Klovharunin pieni saari Porvoon edustalla oli pitkään Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kesäpaikka.Yle

Kun perhe palaa takaisin, Muumipappa näkee itsensä ja asemansa uudessa valossa, ja löytää syyn sille, miksi siihen on alunperin päätynyt. Tarinaa voi kuvata myös hermeneuttisena kehänä. Pappa kulkee kehää, jossa ymmärrys syvenee kierros kierrokselta.

– Meillä on omassa elämässämme tietyt mallit, jotka toistuvat vaikkapa erilaisina kriiseinä elämän varrella. Samoihin kysymyksiin palataan aina uudestaan ja meidän suhteemme asioihin muuttuu ja syvenee.

– Harvoin kuitenkaan pääsemme niistä eroon täysin, vaan palaamme helposti pisteeseen, josta on lähdetty, Laajarinne pohtii.

Muumit ovat terapiakirjallisuutta

Jukka Laajarinne on toiminut ennen kirjailijantyötään matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana. Muumeissa filosofia ja kirjallisuus lyövät kättä.

Tove Jansson ei itse oikein välittänyt teoretisoida omia tekstejään, eikä ollut kiinnostunut kirjoistaan tehtävistä tutkimuksista. Laajarinteen mielestä se on ymmärrettävää. Kirjailijan teos on kirja. Se on hänen ajattelunsa tuotos ja vaikeasti paketoitavissa toiseen muotoon. (Muumimaraton/Blogi: Koko lailla kirjallisuudesta) (siirryt toiseen palveluun)

– Jos haluaa kirjoittaa kirjan, se on aivan eri asia kuin halu väitellä filosofiasta.

Toven tekstejä ja muumeja kuitenkin tutkitaan ja analysoidaan paljon. (Psykoterapia-lehti:Tove Janssonin ”Näkymätön lapsi” ja sosiaalinen peilaaminen) (siirryt toiseen palveluun) Tuskin Jansson siitä harmistunutkaan oli. Hän suhtautui huumorilla myös omaan suosioonsa. Sitä kuvaa ironisesti sarjakuva Muumipeikko ja kultainen häntä.

Tove Janssonin ja myöhemmin hänen veljensä Larsin piirtämät ja käsikirjoittamat Muumipeikko-sarjakuvat tavoittavat kirjojen tavoin olemisen, turhautumisen ja oman itsen etsimisen teemoja.

Sarjakuvaa levitti brittiläinen syndikaatti. Jossain vaiheessa sitä julkaistiin 40 maassa ja yli sadassa lehdessä. Vuosina 1954–1975 ilmestynyttä sarjakuvaa seurasi enimmillään yli 20 miljoonaa lukijaa päivittäin.

Vaikka sarjakuvissa pyöritellään muista Muumi-kirjoista tuttuja teemoja ja aiheita, niissä eletään villimmin.

Muumit matkustelevat ja tapaavat aina vain uusia hahmoja, jopa marsilaisia. Pappa siemailee viskiä ranskalaisen taiteilijan kanssa ja koko perhe sekoilee hienostokutsuilla. Kerran Muumit kokeilevat marihuanaa ja jäävät tuijottamaan auringonlaskua aamuun asti.

Yksityiskohta Muumit -sarjakuvasta.
Muumipappa nauttii viskiä Rivieralla identiteettikriisistä kärsivän taitielijan kanssa Muumipeikko-sarjakuvassa.Tiina Jutila / Yle

Muumi-hahmot ovat monitasoisia niin kirjoissa kuin sarjakuvissakin.

– Hahmoissa on läsnäolemisen perimmäinen ristiriita. Se, ettei ole olemassa valmiita vastauksia, joihin voisi lopullisesti tyytyä ja jämähtää, Jukka Laajarinne sanoo.

Uusi Muumilaakso tulee

Muumeista on tehty myös elokuvia ja animaatiosarjoja. Uusi Muumilaakso-sarja alkaa ensi vuoden jouluna kahdella jaksolla. Loput jaksot brittiläis-suomalaisesta yhteistyösarjasta nähdään Ylellä alkuvuodesta 2019.

Laajarinne suhtautuu sarjaan myönteisen odottavalla mielellä. Ainakin 1990-luvulla tehdyssä animaatiosarjassa on hänen mielestään pystytty säilyttämään paljon alkuperäistä Muumi-henkeä.

Jansson kirjoitti kaikkiaan yhdeksän Muumi-romaania. Viimeinen niistä Muumilaakson marraskuu ilmestyi vuonna 1970. Tai, jos tarkkoja ollaan, Muumi-kirjoja ilmestyy koko ajan lisää. Ne ovat kuitenkin kuvakirjoja lapsille. Tuskin kukaan uskaltaa haastaa Tove Janssonin filosofisen ajattelun ja huimat kuvitukset ja tunteisiin vetoavan kerronnan.

– Tavallaan Muumit ovat terapeuttista kirjallisuutta. Jokainen voi löytää niistä oman elämänsä kipupisteet.

Muumi-kirjoista löytyy myös kosolti huumoria. Se on usein parasta terapiaa ja silottaa rypyt syvämietteisimmänkin filosofin otsalta.

Lue myös: Uusi muumisarja on miljoonaluokan tuotanto, jota piirretään vanhassa ladossa