Liikenneviraston johtajalle junailtiin eläkevirka – apulaisoikeusasiamies moittii

6800 euron kuukausipalkalla varustettu virka luotiin Liikenneviraston pääjohtajalle Antti Vehviläiselle tyhjästä, ilman julkista hakumenettelyä. Menettelyn paljasti huhtikuussa Iltalehti.

julkiset virat
Antti Vehviläinen
Antti VehviläinenYle

Antti Vehviläisen uuden viran valmistelu alkoi lounaspöydässä syksyllä 2016.

Vehviläisen kausi Liikenneviraston pääjohtajana oli lähestymässä loppuaan. Pääjohtaja oli todennut alaiselleen hallintojohtaja Hannu Mäkikankaalle, ettei tiennyt mitä tekisi pestinsä päättymisen jälkeen. Mäkikangas sanoi katsovansa, mitä asian suhteen voisi tehdä.

Huhtikuussa Iltalehti paljasti (siirryt toiseen palveluun), että Vehviläiselle oli Liikennevirastossa junailtu "eläkevirka". Virkaa ei olllut pistetty julkiseen hakuun, kuten laki vaatii, eikä nimitystä ollut käsitelty viraston johtoryhmässä. Uusi virkasuhde "pääjohtajan alaisten toimintojen johtajana" alkoi 1.1.2017. Asian olivat valmistelleet ja päättäneet hallintojohtaja Mäkikangas ja Liikenneviraston ylijohtaja Sinikka Hartonen. Kuukausipalkaksi oli päätetty 6800 euroa.

Kun asia vuosi julkisuuteen, Vehviläinen erosi uudesta virastaan.

Liikennevirasto alkoi selvittää asiaa. Kesäkuussa valmistuneen selvityksen mukaan menettely oli "vastoin lakia, Liikenneviraston työjärjestystä ja virastossa noudatettavia henkilöstöhallinnon prosesseja”. Lue Iltalehden uutinen Liikenneviraston selvityksestä täältä (siirryt toiseen palveluun).

Selvityksen mukaan Vehviläinen on ollut tietoinen siitä, että hänelle on alettu valmistella virkaa, vaikka hän ei alaisiaan tähän olekaan määrännyt. "Siten Vehviläisen voidaan katsoa vähintään hiljaisesti hyväksyneen ja suostuneen siihen, että hänet ilman hakua nimitettäisiin vakituiseen virkaan", selvityksessä todettiin.

Vehviläinen uusiin johtotehtäviin

Virkamiesten toiminnan lainmukaisuuden ylin valvoja – eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin – antoi oman ratkaisunsa asiaan tänään maanantaina.

Sakslinin tulkinta myötäilee Liikenneviraston selvitystä. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan Vehviläisen toiminta osoitti "erittäin huonoa harkintaa", ja että toiminta on "omiaan heikentämään yleisön luottamusta hallintoa kohtaan". Sakslinin mielestä Vehviläisen olisi pitänyt pääjohtajana varmistaa nimitysmenettelyn asianmukaisuus, kun uuden virkasuhteen valmistelu oli tullut hänen tietoonsa.

Varoitusta tai huomautusta Sakslin ei Vehviläiselle kuitenkaan antanut.

Lainvastaisesta viranhausta päätöksen tehneet hallintojohtaja Hannu Mäkikangas ja ylijohtaja Sinikka Hartonen sen sijaan saivat toiminnastaan Liikennevirastolta kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien vastaisesta toiminnasta.

"Pääjohtajan alaisten toimintojen johtajan" pestistä paitsi jäänyt Vehviläinen saa kuitenkin jatkaa johtotehtävissä. Vehviläinen siirtyy johtamaan Viestintävirastoon johtamaan hanketta, jonka tavoitteena on "5G-teknologian käyttöönoton edistäminen Suomessa".