Pekka Juntin kolumni: Tavallaan kaikki maat ovat toistensa siirtomaita

Luonnon tuho on sisäänkirjoitettu yhteiskuntaan sellaisin avainsanoin kuin "kasvu" ja "omistaminen", huomauttaa Pekka Juntti.

luonto
Pekka Juntti
Nina Susi

Maatila juhlisti 250-vuotista taivaltaan. Talon hopeatukkainen vanha isäntä hyrisi tyytyväisenä tilan kenturalle rakennetulla juhla-alueella. Hänen työsarkansa alkoi olla valmis, tila oli siirtymässä pojille. Isäntäparin vuosikymmenten ahkeroinnin jäljet näkyivät, pellot ja metsät kukoistivat.

Juhlan humussa isäntä sanoi sanat, jotka jäivät mieleeni kummittelemaan.

”Pitää aina muistaa, että nämä maat ovat lainassa vain.” Lainaa vain. Eikö se ole vähän paljon viisaasti sanottu?

Jokainen meistä on lainannut joskus jotakin. Lainaamisen pyhä periaate on, että tavara palautetaan samassa kunnossa, kun se oli lainatessa. Jos lainattu tavara kuluu, pullapussi tai konjakkipullo on paikallaan. Jos tavara särkyy, lainaaja maksaa. Lainaamisen jälkeen sanotaan: Kiitos lainasta.

Verrattuna nykyään muodissa olevaan omistamiseen, lainaamiseen sisältyy yhteisöllisyys, riippuvuus toisesta ihmisestä. Omistajan ei tarvitse muita miettiä. Omistaja tekee tavarallaan mitä lystää ja siinä se kapitalismin tuhovoima asuu.

Hyvinvointivaltiossa kasvu, ja vain kasvu, mahdollistaa onnen.

Monikaan meistä ei koe lainaavansa tätä sinistä planeettaa. Tai jos lainaammekin, meillä ei ole aikomustakaan palauttaa sitä ehjänä takaisin. Emme suostu ajattelemaan ylisukupolvisia.

Meille pyhää on ajatus talouskasvun autuaaksi tekevästä voimasta. Osakeyhtiölaissakin lukee: yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille.

Jos uskoisimme aidosti kestävään kehitykseen, luonnonvarojen riittävyyden turvaamiseen ja saastumisen hillitsemiseen, voiton lisäksi voitaisiin tavoitella vaikkapa pitkäaikaista hyvää yhteisölle ja ekosysteemeille siellä missä yritys toimii.

Vaikka 15 000 tutkijaa hätähuusi ihmiskunnan ja ekosysteemien pelastamisen puolesta, se ei muuta tapaamme puhua. Yhä edelleen talouskasvu ja viennin imu ovat avain työpaikkojen syntymiseen, kulutuksen kasvuun ja sisämarkkinoiden elpymiseen.

Kasvun tehtävä on poistaa tai ainakin peittää sosiaaliset ongelmat ja pelastaa lopulta myös likaisissa vaipoissa makaavat unohdetut mummot.

Hyvinvointivaltiossa kasvu, ja vain kasvu, mahdollistaa onnen.

Yhä useammin olemme taloususkomme vankeja. Suostumme mihin vain, mikä lupaa toimeliaisuutta ja työpaikkoja.

Ei ole sellaista rakennemuutoksen kourissa käppyröivää pikkupaikkakuntaa, joka ei kilju riemusta, kun suuryhtiö ilmoittaa kuokkivansa paikallisen vaaran maan tasalle tai kertovansa, että tulemme rakentamaan järvenne äärelle Suomen komeimman ja mahtavimman biotuotetehtaan.

On niin silmittömän helppoa sotkea kiinalaisten maata ja syödä tonnikala sukupuuttoon.

Yhä uudestaan syrjäpaikkojen kunnanpäättäjät valavat itseensä lujan uskon, että tämä teollisuuden jätti-investointi tuo vihdoin onnen, vaikka niin tapahtuu tempoilevassa maailmassamme yhä harvemmin.

Parikymmentä vuotta kunnalla pyyhkii hyvin. Sitten yhtiö livahtaa kustannustehokkaimmille apajille johonkin maailman laidalle ja taas ihmetellään kuinka kunnanraitilla liikekiinteistöt tyhjenevät.

Globaalin talouden tuho syntyy siitä, että kaukana kotoa on helppo kääriä voittoa taskuun ympäristöstä piittaamatta.

Kanadalaiset käyvät Lapissa kuokkimassa malmin, suomalaiset touhuavat eukalyptuspuusta sellua Etelä-Amerikassa. Helsingistä käsin on helppo kaataa Lapin metsiä, Rovaniemen kattohuoneistoista on ihan vaivatonta hukuttaa Mutenian kylä tekojärven alle.

Kun kotikylästä lähdetään pois, kukaan ei ajattele, että menisi sinne lainaamaan maata. Kaukana kotoa rikkaudet omistetaan, joskus ne varastetaan.

Jos halusi, että suku porskuttaa jatkossakin, oli pidettävä lainaamastaan huolta.

Meistä jokainen tukee ostosvalinnoillaan joka päivä kestämätöntä kehitystä enemmän kuin kestävää. Emme näe mitä vaatetehtaassa, soijapellolla ja kaivoksessa siellä jossakin tapahtuu. On niin silmittömän helppoa sotkea kiinalaisten maata ja syödä tonnikala sukupuuttoon.

Tavallaan kaikki maailman maat ovat toistensa siirtomaita.

”Pitää muistaa, että maat ovat lainassa vain.” Vanhan isännän sanoihin kiteytyi ennen meidän aikaamme kaikki hyvinvointi ammoisista ajoista agraariyhteiskuntaan. Silloin ei ollut kasvua eikä oikein kehitystäkään.

Oli vain maa, joka tuli säilyttää elävänä ja kukoistavana. Oli vedet, joiden piti antaa kalaa nyt ja tulevaisuudessa. Luontaistaloudessa ei muuta hyvinvoinnin taetta ollut kuin lainattu maa.

Jos halusi, että suku porskuttaa jatkossakin, oli pidettävä lainaamastaan huolta. Maasta saattoi ottaa sen, minkä maa kestää. Maalle piti uhrata ja sitä piti kiittää, ettei koittaisi kortto.

Mitä jos nykyaika onkin vain historian häiriötila?

Pekka Juntti

Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva vapaa toimittaja.