Amerikkalaisrunoilija pitää yllä viittomakielistä tarinankerrontaperinnettä

Amerikkalainen runoilija Douglas Ridloff vieraili Helsingissä esittämässä tarinankerrontaa. Viittomakielinen taideilmaisu muodostuu ilmeistä, käsimuodoista ja liikkeistä.

Yle Uutiset viittomakielellä
Douglas Ridloff profiilikuvassa.

Lokakuun lopussa Helsingissä järjestetyn viittomakielisen yritystapahtuman yhteydessä esitettiin edelleen vahvana elävää amerikkalaista tarinankerrontaperinnettä.

Yhdysvalloissa suosittu Douglas Ridloffin ASL SLAM on vuosien varrella kiertänyt ympäri Pohjois-Amerikkaa. Kansainväliseksi toiminta laajeni muutama vuosi sitten.

Ridloff järjestää esiintymistensä lisäksi myös työpajoja. Yleisö vaikuttaa joka kerta hänen esiintymiseensä.

– Yleisö on joka kerta erilainen, esiintymiset riippuvat yleisöstä. Olen vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. En halua yhden miehen show'ta, vaan kommunikoida yleisön kanssa. Joskus on raskasta saada passiivinen yleisö mukaan tai päinvastoin yleisö innostuu liikaa, enkä saa esitettyä mitään, Ridloff kertoo.

Ujosta lapsesta suosikkiesiintyjäksi

New Yorkista kotoisin oleva Ridloff kertoo leikkineensä lapsena luovasti mutta vasta myöhemmin hänen lahjakkuutensa huomattiin. Ujoutensa takia hän ei halunnut lavalle, mutta rohkaisi lopulta mielensä ja loppu onkin sitten historiaa.

Viittomakielisiä tarinankerrontatyyylejä on erilaisia, mutta niitä voi verrata runouteen; Riimit muodostuvat käsimuodoista ja visuaalisesta esiintymisestä.

Ideat Ridloff saa kaikkialta ympäristöstään.

– Ideat improvisaatiooni löytyvät katsomalla elokuvia, käyttämällä mielenkuvitustani, lukemalla kirjallisuutta, katsomalla muiden esityksiä ja käyttämällä vaikkapa sydämen lyöntejä tarinan pohjana. Sen voi tehdä esimerkiksi siten, että sydän ikään kuin sykkii kädessäni, jonka jälkeen heitän sen seinään ja otan lopulta siitä palan suuhuni, Ridloff kuvailee.

Ridloff pyrkii tulevaisuudessa muuttamaan yrityksensä säätiöksi, jotta se voisi ottaa vastaan lahjoituksia. Tällöin hän voisi työskennellä tarinankerronnan parissa kokopäiväisesti.